Yhdessä ikuisesti

 

Elämä voi muuttua hyvinkin yllättäen. Armas "sairastui" maanantaina 4.8.2025 klo 19.15 heti iltaruuan jälkeen. Iltaruuan se kellotti itselleen normaalin vauhdikkaaseen tapaansa ja söi sen halukkaasti. Heti ruuan jälkeen Armas meni vaisuksi ja voimattoman oloiseksi. Ulkona käyminen oli vaikeaa ja se ei innostunut mistään, niin kuin oli muutamaa tuntia aikaisemmin tehnyt. Päivystykseen pääsimme vielä samana iltana. Tutkimukset eivät osoittaneet mitään vakavaa, mutta ei myöskään mitää oireita selittävää. Eläinlääkäri arvioi mahdollisen vatsapöpön kenties iskeneen tai mahdollisesti Armaksella käyneen rytmihäiriön, koska hengitys oli hetken aikaa pinnallista oireiden iskettyä. Armaksella oli keväällä todettu sivuääni sydämessä. Lääkkeeksi Armas sai tuolla käynnillä pahoinvoinniestolääkkeen ja vatsakipulääkkeen. 

Tiistaina Armaksen vointi oli jo hieman parempi ja kipulääkkeiden voimalla se oli melkein normaaliin tapaan kiinnostunut myös jääkaapilla käynnistä. Ruoka ei kuitenkaan kelvannut, mutta kaiken kaikkiaan se oli selvästi paremmassa kunnossa kuin edellisenä ilta. Olin jo hetken toiveikas, vaikka koko ajan mielessä oli Usvan viimiset päivät. Keskiviikko aamuna totesin, ettei asiat ole lainkaan hyvin, koska Armas maanantain tapaan hakeutui makoilemaan pöytien alle ja halusi selvästi olla rauhassa. Ainon käytös Armasta kohtaan oli ollut maanantaista lähtien hyvin erilaista, eli Aino kävi vähän väliä katsomassa Armasta ja vinkui myös sohvalla maatessaan huolestuneen kuuloisesti tuijotellen huoneisiin missä Armas kulloinkin oli. Aino yritti kaikin tavoin saada Armaksen tulemaan lepopaikoista pois ja saada sen mukaansa ulos. Huonolla tuurilla kaikilla klinikoilla oli ajat tiukassa ja sain vasta perjantaille eläinlääkäriajan. Onneksi soitin vielä uudelleen Tuoville ja saimme sinne viimeisen mahdollisen ajan vielä keskiviikolle.

Klinikalla Tuovi tutki Armaksen perusteellisesti verikokein, ultraten ja röntgenkuvat ottaen. Ultrassa näkyi vapaata nestettä vatsaontelossa, eli paikassa minne se ei kuulunut. Röntgenkuva näytti sitten harmaan selkeän massan, joka oli työntänyt suolia sivuun ja keuhkoissa oli myös huolestuttavia muutoksia. Katetroimalla vielä varmistettiin, ettei kyse ollut täysinäisestä virtsarakosta. Lopullinen diagnoosi oli pernassa oleva halkaisijaltaan 12 cm kasvain, joka vuoti verta vatsaonteloon. Rauhoituksessa kasvain tuntui myös selvästi käsikopelolla. Ainoa järkevä vaihtoehto tilanteessa enää oli päästää Armas pois, koska sen yleistila oli heikko ja kasvain varsin suuri. Armaksen loppu oli siis tismalleen samanlainen kuin Usvalla ja täydellinen shokki meille kaikille.

Ainon lähtöön olin jo pitkään yrittänyt varautua, sen jälkeen kun sillä meni toisesta polvesta eturistiside kevättalvella ja polvissa todettiin 2/3 luksaatiot ja vakava nivelrikko. Tuolloin teimme siis päätöksen, että emme lähde polvia enää korjaamaan 12-vuotiaalta koiralta, jolla oli jo kasvaimia ympäri kehoa. Keväällä Ainolta leikattiin kainalosta iso patti, jotta sen liikkuminen oli helpompaa. Päivittäisellä kipulääkkeellä ja kuukausittaisella Librela-pistoksella Aino pärjäsi hyvin polviensa kanssa. Oikealle polvelle se ei juurikaan varannut painoa, mutta pystyi juoksemaan ja vielä leikkimään Armaksen kanssa.

Armaksen kuoltua olimme ihan hukassa ja Aino oli vielä tavallista enemmän kainaloisena. Kuitenkin yksinolo alkoi sujumaan ja näytti, että meillä vielä olisi uusi erilainen arki muodostumassa. Kohtalo päätti kuitenkin toisin. Aino juoksi innoissaan 18.8 sisälle takapihalta ja takaoven portaissa näin selvästi miten se potkaisi tyhjää vielä toistaiseksi ehjemmällä jalallaan samalla kiljaisten. Heti oli selvää, että toinenkin takajalka oli poissa pelistä ja Aino joutui varaamaan aikaisemmin huonommalle jalalle. Iltapäivä sillä meni pötkötellessä kotona isännän kanssa ja sain onneksi eläinlääkäriajan heti töiden jälkeen. Tutkimuksissa kävi ilmi, kuten pelkäsinkin, että myös toisesta polvesta oli eturistisiteet menneet eikä kummassakaan polvessa enää ollut minkäänlaista pitoa tai mahdollisuutta elää normaalia elämää. Olin luvannut Ainolle, että matka loppuu siinä kohtaa kun ei ole enää kivaa eikä toivoa paremmasta.

Armaksen ja Ainon lähtö tuli liian varhain, liian yllättäen ja edelleen tuntuu kuin sydän olisi revitty rinnasta. Lohduttaudun sillä, että he saivat elää ja lähteä yhdessä. Viimeinen yhteinen kesä oli myös erityisen hyvä ja koirat saivat tehdä asioita, joista nauttivat. Ainon ja Armaksen myötä yksi merkittävä ajanjakso meidän elämässä päättyi.

Pulmu valioitui!

                 

            

Pulmu valioitui Posion ryhmänäyttelyssä 23.7.2022, jossa pumien tuomarina toimi Juha Putkonen. Pulmu esiintyi jälleen hienosti, kunnes piti juosta ylimääräinen kierros ja minun huomioni ilmeisesti herkesi koirasta kriittisellä hetkellä. Siitä sitten repesi vanha tuttu riemu. Pulmu alkoi siis pitkästä aikaa tavoitella hihnaa itselleen ja osan viimeisestä kierroksesta juoksikin hihna suussaan. Onneksi tuo hervoton esiintyminen tuntui vain viihdyttävän tuomaria ja Pulmu oli rotunsa paras sertin kera alla olevalla arvostelulla. Tuomari ystävällisesti muistutti, ettei koiran tarvitse olla robotti, kun pahoittelin meidän show'ta ottaessani ruusukkeet vastaan. Lohdutti kovasti, vaikka ainahan tuollainen vähän pistää nolottamaan, kun kuitenkin kumpikin osaisimme homman ihan hyvin. Katsotaan, jos vielä saan videon blogiin kaikille viihdykkeeksi. Turkkia tuomarin tutkiessa Pulmun karva sai kiitosta, sen ollessa tuomarin mielestä yleistä karheampi. Ryhmäkehiin ei jääty koiran ja emännän ollessa jo kaikkensa antaneita.

Oikeat rungon mittasuhteet, erinomainen luusto. Oikea piirteinen pää, jossa hyvä vahvuus. Kauniit korvat, tummat silmät. Hyvä purenta. Hyvin kehittynyt rintakehä, riittävä eturinta. Riittävän karhea, tiivis karva. Hyvä hännänkiinnitys. Tasapainoiset kulmaukset. Liikkuu hyvin halutessaan. Ihastuttava temperamentti. ROP, SERT, FI MVA

Pulmu valioitui samalla myös Ruotsin muotovalioksi, sillä sillä oli jemmassa Överkalixissa Jancik Leosilta saatu serti muutaman vuoden takaa. Valionarvojen vahvistuksessa vain meni kummassakin maassa tavallista kauemmin loma-ajan vuoksi. Pulmun sertien keräämisessä meni myös hieman pidempään. Esiintyminen ja turkki kun olivat lopulta valmiita, niin sertit tulivat lopulta hyvin lyhyellä aikavälillä. Onneksi meillä ei ollut mihinkään kiirettä ja Pulmun kanssa on ollut jännittävää käydä näyttelyissä. Viimeksi nuori Usva on aiheuttanut samanalaisia jännityksen tunteita kehään mennessä, kun ei koskaan tiennyt milloin se keksi kesken ympyrän juoksemisen tarttua kengännauhoista kiinni. Yhdistävänä tekijänä Usvalla ja Pulmulla onkin sama positiivisen röyhkeä elämänasenne, johon kuuluu huomion keskipisteenä paistattelu sekä olan kohauttaminen turhille rajoittaville tekijöille. Ensimmäistä en koiriltani haluakaan karsia pois, niin kauan kuin se pysyy sellaisena ettei siitä aiheutu harmia koiralle tai ympäristölle. Edelleen Pulmun rasittavimmat tavat ovat juurikin tuo kehässä näyttelyhihnan omiminen sekä koristetyynyjen siirtely ja puistelu. Se on kaiken kaikkiaan varsin viihdyttävää seuraa.

Pulmu 2019 Överkalixissa vielä liki mustana.

Posion näyttelyn jälkeen olemme keskittyneet lähinnä vain pieneen treenailuun ja erityisesti Pumibingon, eli pumien temppubingon haasteiden suorittamiseen. Oli hauska nähdä miten kesällä ahkera temppujen treenaaminen näkyi myös rally-tokotreeneissä, kun pääsimme taas pitkästä aikaa niihin mukaan. Armaksen keskittyminen tekemiseen oli ihan eri ulottuvuudessa kuin edellisellä treenikerralla. Tämä taas vahvisti ajatustani siitä, että mikään mitä koiran kanssa tekee ei ole turhaa. Lisäksi noiden temppujen harjoittelu oli minulle itselleni todella hyvää ja virkistävää tekemistä muuten aika hektisessä ja kuluttavassa kesässä. Temppujen tekemisessä on parasta koiran mahdollisuus vaikuttaa temppuihin ja tekemisen ilo on käsin kosketeltavaa, kun ei tarvitse miettiä sääntökirjan kanssa lopputulosta. Meidän kaikki temppuvidoet löytyvät instasta (@hlpasanen, koirien omista tarinoista), suurin osa on noin 10-15 minuutin harjoittelun tulosta tai naftaliinista kaivettuja eikä välttämättä ihan valmiiksi asti harjoiteltuja. Osa jääkin sille asteelle mitä videoilla näkyy, mutta hauskimpien treenausta jatketaan, siten etteivät vaadi niin selkää ohjausta. Enemmän tempuissa on mennyt aikaa niiden miettimiseen kuin itse naksutteluun, mutta hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.

Armas halusi yhdistää temput "Kumarra" ja "Etujalat korokkeella"

Aino kävi elokuussa hammaslääkärissa ja onneksi suussa oli kaikki pääasiassa hyvin. Vain yksi alaetuhammas oli vain jouduttu heiluvana poistamaan. Olin ennakkoon hieman huolissani, sillä Aino oli ollut tavallista huonompi syömään ja päässyt jopa laihtumaan. Toki se on huono syömään aina kun on hormonitoiminnassa tulossa tai menossa muutoksia, mutta tällä kertaa nirsoilu vain jatkui. Pissanäytteessä oli näkyvissä struviittikiteitä, joten uusi näyte joudutaan vielä viemään tutkittavaksi ja mahdollisesti miettimään ruokavalioon radikaalimpia muutoksia. Nyt olen yrittänyt saada sitä juomaan lisää, mutta määrät ovat silti pieniä. Syysjuoksunsa Aino aloitti syyskuun alussa, mutta se on juoksujensa kanssa vuosi vuodelta huomaamattomampi. Ruokahalu palasi heti kun otimme ruokavalioon takaisin hirvenlihan.

Armaksella on puolestaan ollut taas sen ns. kesäihottumaa heti mäkäräkauden alettua ja olen kesän aikana syöttänyt sille muutaman Apoquel-kuurin ihon ärtyessä näppylöille. Onneksi tuo lääke rauhoittaa nopeasti tilanteen. Armas siis reagoi hyönteisten syömiin samalla tavalla kuin kirppuallergiassa eli se on nyt yleistynyt sillä lintukirpun puremista mäkäräisiin ja polttiaisiin. Onneksi ihon reaktriot eivät ole niin pahoja ja nopeita kuin lintukirpun puremissa.

Syksylle meillä on vielä kovasti suunnitelmia ja toivottavasti pääsemme jo lokakuun alussa Pulmun kanssa tapaamaan lampaita. Lisäksi uudet treeniryhmät tulevat pian hakuun ja toivoakseni pääsemme jatkamaan rallyt-tokon parissa myös ohjatusti.

Kesällä piti kaivaa taas silkkimaalit esille ja jatkaa opettelua

Pumin turkin kevennystä ja hoitoa

Ihanaa karheaa kiharaa sekä karvaa, joka huutaa saksia

Nämä juuri alkanet todelliset kesähelteet saivat minutkin liikkeelle Armaksen turkin kanssa. Ainoa ei näytä helle haittaavan, koska se hakeutuu pihalla aurinkoisiin paikkoihin yhtä hanakasti kuin isäntänsä. Pulmu taas on nyt ollut pidemmän aikaa koko ajan niin sanotusti näyttelyturkissa, joten karvaa ei ole yhtään liikaa sen yllä. Armas puolestaan on viihtynyt sisällä pari päivää, vaikka ulos on ollut taas vapaa kulku päivisin. Suurin ongelma sillä ei tosin ole helle ja iso turkki vaan mäkärät, jotka jostain syystä syövät lähinnä vain Armasta ja minua. Lauantaina yövuorojen välinen Suuri Saavutus olikin Armaksen turkin kevennys ja pesu rauhoittavalla lääkeshampoolla kovasti kutisevien hyönteisten puremien vuoksi. Samalla päätin kuvata pienen videon siitä, miten minä normaalisti kampaan pumini turkin. Videon lopussa on myös Coat King käytössä, jota en siis normaaliin turkinhoitoon yleensä sisällytä.

Armaksen turkilla on edelleen verrattain pitkä kampaamisväli, vaikka sen kastraatiosta on pian vuosi aikaa. Sen turkki ei siis ole muuttunut laadultaa miksikään. Toki teen kampaamisen aina perusteellisesti siten, että kaikki irtoava karva ja niiden muodostamat pienet solmut, eli takun alut, lähtevät kerralla pois. Tällä kertaa hyönteisten puremien takia oli Armas parissa päivässä saanut itselleen nivusiin ja reisien sekä säärien sisäpinnalle imeskeltyä takkupalloja. Sääristä takut tippuivat jo kevyellä harjaamisella ja reisien sisäpinnan takut leikkasin suoraan pois ihon ollessa herkempää mitä lähemmäs mahaa mennään.

Tällä kertaa päätin kokeilla uudestaan ottaa kaiken irtoavan pois Coat Kingillä, mikä ainakin minun terävällä ja nyt vasta kaksi kertaa käytetyllä, välineellä tarkoittaa todellakin ihan kaiken irtoavan poistamista. Käytännössä Coat King ottaa pohjavillan sekä pienen osan päälykarvasta niin tyystin pois, että näyttelyyn ei ole hetkeen asiaa, jos siis ei malta lopettaa ajoissa karvaamista. Olen todennut parhaimmaksi eli koiraystävälliseksi tavaksi käyttää Coat Kingiä siten, että ensin aukaisen koiran turkin kiharat harjalla tai kammalla, jotta Coat King ei raatele koiran kiharoita eikä nipistä koiraa ikävästi jäädessään johonkin tiukempaan kiharaan tai takkuun kiinni. Coat Kingiä toki mainostetaan myös takkujen poistamiseen, mutta koen oman tapani sopivan paremmin minulle ja koirilleni. Tarvittaessa siis aukaisen löytyneen takun käsin tai leikkaan sen saksilla pois riippuen takun sijainnista ja karvojen tärkeydestä näyttelyturkkia ajatellen.  Minun Coat king on 8-teräinen, jonka totesin kokeilemisen jälkeen sopivan parhaita kiharaan turkkiin samalla periaatteella kuin muutkin harvat pohjavillaharat ja villakoirakampa. Coat King pohjavillaharoja on saatavilla ainakin 8-20 teräisinä. Terän lukumäärä käytännössä määrittelee terien välisen etäisyyden.

Viimeistään tässä kohtaa on varmaan syytä todeta pumin turkin olevan niin sanottu kaksinkertainen turkki, eli se "muodostuu vahvasta, ei liian runsaasta, karkeasta peitinkarvasta ja pehmeästä aluskarvasta". Yhdessä peitinkarva ja aluskarva kihartuessaan saavat aikaan turkin oikeanlaisen ulkoasun ja käsituntuman. Turkki on siis joustavaa, pörröistä ja tiheää kun peitinkarva ja aluskarva ovat oikeassa suhteessa ja pääsevät kihartumaan luonnollisesti. Mikäli turkki tuntuu tumppuiselta ja elottomalta voi syynä olla mm. se, että pohjavilla ei ole päässyt kunnolla vaihtumaan. Toki ravinnolla on myös suuri merkitys koiran turkkiin. Pumin turkin ollessa ihanteellisessa näyttelykunnossa tulisi sillä olla 50% peitinkarvaa ja 50% aluskarvaa. Pumin turkin karkeus ei tarkoita samaa kuin esimerkiksi useimmilla terriereillä, vaan sen turkki tuntuu käsiin karhealta mutta ei ole terrierityyppisesti jäykkää. Pumin turkkia hinkatessa sormien välissä siitä pitäisi kuulua sille ominainen rapina ja tuntua karhealta. Rotumääristelmässä mainittu käsintrimmaaminen ei unkarilaisia haastatellessa ja alkuperäiskielisiä lähteitä tutkiessa tarkoittaisi suoraan terrierityyppistä nyppimistä vaan perusteellista takkujen ja irtoavan pohjavillan ja peitinkarvan pois riipimistä turkin luonnollisen kierron mukaan.

Palatakseni Coat Kingin kaiken poisvievään tehoon. Alla olevassa kuvassa on toisessa turkkipinossa ensimmäisen, niin sanotun normaalin kampaamisen tulos ja viereisessä kasassa kaikki mitä Coat King vielä sai koirasta irti. Lisääkin olisi lähtenyt, jos en olisi malttanut mieltäni. Ensimmäisen pinon jälkeen Armaksen turkki olisi ollut vielä ns. näyttelykunnossa, mutta Coat Kingin jälkeen jäljellä on todellakin lähinnä enää vain karkea päälykarva ja ainakin heti pesun jälkeen iho paistoi läpi turkista (alempi kuva). Voisin ajatella käyttäväni Coat Kingiä, jos minulla olisi tarvetta uudistaa koiran turkki. Esimerkiksi vaikka pentujen tai valeraskauden jälkeen karva olisi kuollutta, tai pohjavilla ei jostain syytä irtoa normaalisti ja tukkii koiran turkin. Pennuilla en näe Coat Kingin käyttöön tarvetta. Lisäks minulla on pieni epäilys ja tuntuma siitä, että väline osin myös katkoo ja kuluttaa karvaa samalla tavalla kuin esimerkiksi Furminaattori Coat Kingin terien ollessa teräviä sisäpinnoiltaan. Erityisesti nuorella pumilla voi olla karvan kypsyessä hyvinkin haastava turkki (osin kulahtanutta pentukarvaa ja osin uutta turkkia) ja sellaista turkkia en välttämättä lähtisi myöskään rikkomaan enempää, vaan hakisin apua hoitavista shampoista sekä normaalista reippaasta ja perusteellisesta kampaamisesta riittävän usein.

Turkki heti pesun jälkeen kosteana. Coat kingin käytän jälkeen ei voi puhua hetkeen rotumääritelmän mukaisesta tiheästä turkista kun iho kuultaa turkin läpi.

Seuraavana päivänä turkki kuivana ja keveänä.

Kampoja minulla on moneen lähtöön kuten kuvastakin näkyy. Videollakaan ei vain näy nyt niin sanottua villakoirakampaa, joka on suosikkini ja luonnollisesti taas hukassa. Oikein tiheää kampaa (vihreä varsi) käytän pahimmissä ongelmakohdissa, joissa villa on tiheää ja lyhyttä sekä usein jo pieninä solmuina. Armaksella esimerkiksi kaikista hienointa villaa löytyy etujalkojen vaaleanharmaista kohdista, ja nämä kampaan erityisesti aina lopuksi tiheimmällä kammalla. Pahimpaan karvanlähdön aikaan käyn monesti koko turkin läpi normaalikampaamisen jälkeen vielä tiheällä kammalla, että saan kaiken irtoavan kerralla pois. Oma suosikkini peruskammoista on tuo videolla esiintynyt punainen, jonka piikit ovat hieman kärkeä kohti kapenevat. Sillä saa hyvän tuntuman tiheään karvaan. Kampaamisen aluksi käytän tosiaan nykyään aika jäykkää suorapiikkistä harjaa. Tapa jäi ajalta jolloin minulla oli vielä mummokoiria, joilla ikä oli tehnyt ihon jo herkäksi eikä niitä voinut enää kammata suoriltaan vaan turkit piti ensin käydä hellävaraisesti harjalla läpi. Käytännössä harjaan siis ensin auki kiharat ja sen jälkeen teen perusteellisen kampaamisen. Harjatessa myös kuulee turkin ongelmakohdat, koska irronnut ja painunut pohjavilla sekä takut ja solmut rahisevat harjatessa, mutta pelkästään harjalla ei pumin turkkia pysty pitämään kunnossa vaan se vaatii aina ihoon asti kampaamisen kammalla. Armaksen turkin perusteellinen läpikäyminen harjalla ja kammalla vie yleensä 30-45 minuuttia, mutta koska turkki on laadultaan oikea ja otan kaiken irtoavan kerralla pois, niin Armaksen turkin kampaamisväli on noin 1kk - 1,5kk. 

POHJ MVA Teräsvillan Aina Valmis "Armas" näyttelyturkissaan. Tosin näyttää toisessa kyynäressä jo olevan "kosteusvaurio" näyttelyn jälkeen..urokset..

Silloin kun Armas vielä kävi näyttelyssä kampasin sen perusteellisesti läpi noin viikko- kaksi viikkoa ennen näyttelyä. Siihen päälle perusteellinen kastelu ja trimmaus lopuksi. Yleensä kävin vielä pari kolme päivää ennen näyttelyä sen jalat kammalla läpi ja tarvittaessa pesin pissaiset etujalat sekä siistin ääriviivat. Kesällä, jos näyttelyitä oli peräkkäin paljon pesin Armaksen yleensä näyttelykauden alussa ja välissä uitin aina kampaamisen jälkeen. Uimalla tuleekin parhaat luonnolliset kiharat. Tässäkin on sitten montaa eri koulukuntaa ja tärkeintä onkin, että jokainen löytää omalle pumilleen sopivimman turkinhoitotavan kokeilemalla. Jonkin verran puhutaan myös pumien pesuvälistä ja minulle merkkinä koirien pesun kaipuusta on käsien likaantuminen koiraa kammatessa tai jos turkki tuntuu ja näyttää latistuneelta tai pölyiseltä.

Täällä ollaan edelleen!

Pieni laumani

Yritän viimein herätellä tätä blogia taas eloon, kun saanut pahimman aikasyöpöt pakettiin viimeisen vuoden ajalta. Nopeasti tuo aika summattuna kiireisen koirakesän 2021 jälkeen viettimme syksyn hiljaiseloa sillä keskityin tekemään sosionomin opintoni loppuun. Marraskuussa 2021 sainkin palautettua viimeiset tehtävät ja joulukuun alussa sain paperit ulos. Kaikkinensa urakkaan meni työn ohella yksi vuosi ja 11 kuukautta. Nyt kun vaadittu tutkinto ja sitä myötä saatu vakituinen työ ovat kunnossa, on taas aikaa harrastaa koirien kanssa säännöllisesti ja täysipainoisesti. Opiskelu ei tosin tähän loppunut. Jatkan siis yliopisto-opintojen harrastamista vielä toistaiseksi. Nyt kun pääsin taas kirjoittamisen ja opintopisteiden keräämisen imuun niin ei kannata lopettaa. 

Sitten ne koirakuulumiset. Syksyllä 2021 kävimme Armaksen kanssa hoopersin alkeiskurssin ja joulukuussa pääsimme lajin ryhmätreeneihin mukaan. Tuntui hienolta päättää liki kahden vuoden ryhmätreenitauko. Valmistumisen myötä siis myös työkuvioni vakiintuvat ja vaikka vuorotyötä teenkin, niin suhteellisen hyvin olen onnistunut saamaan maanantai-illat vapaaksi treenejä varten. Hoopersista kävin myös Pulmun kanssa nyt keväällä 2022 yhden lyhytkurssin Oulussa. Kevään 2022 ryhmäjaon myötä hoopersin ryhmäpaikka vaihtui rally-tokoon, jossa olen käynyt nyt Armaksen kanssa. 

Sillä aikaa kun minä opiskelin pää savuten sai Rovaniemen käyttökoirat pystyyn hienon hallin, jossa on hyvät puitteet harrastaa. Minun vuosien 2020-2021 aktiivisuudesta ihan muissa asioissa, kertoo paljon se, että halli ehti olla liki vuoden pystyssä ennen kuin ehdin sinne ensimmäisen kerran käymään Hoopers-kurssilla.

Iso ja mainitseminen arvoinen asia syksylle 2021 oli Armaksen kastraatio, johon jouduin taipumaan terveydellisistä syitä. Armaksella oli siis kysta eturauhasessa ja eturauhasongelmat nostivat päätään turhan tieheästi. Viimeinen pisara minulle oli veritippojen löytyminen lattialta ja Armaksen verisen pissan stressaaminen. Onneksi tuolloin vaiva hoitui Ypozanella, mutta sitäkään ei koiralleen halua syöttää liian usein. Olisin mielellläni ollut leikkauttamatta Armaksen jos vaihtoehtoja olisi ollut, koska sen urosmaisuus ei koskaan ole ollut ongelma. Päinvastoin olen kokenut sen tärkeänä osana koiraani.

Vuosi 2022 toi mukanaan vanhaa tuttua ja paljon myös uutta. Alkuvuosi piti minut ja muutaman muun kiireisenä pumien JTO:n päivittäminen ja kotikäyttäytymiskyselyn parissa, jälkimmäisen yhteenvetoa kasaan edelleen. Uutena ja mielenkiintoisena asiana tälle vuodelle ja parille seuraavalle vuodelle on kennelpiirin toimintaan perehtyminen, sillä minut valittiin Lapin kennelpiirin hallitukseen. Keväälle mahtui onneksi myös ystävien tapaamista, eli on ollut pumimiittiä sekä ikivanhojen ystävien kanssa illanviettoa. 

Vuoden 2022 teemana minulla onkin keskittää aikani niille ihmisille ja asioille, jotka tuovat minulle hyvää oloa. Ystävien tapaamisen lisäksi toivon ehtiväni taas opetella lisää valokuvausta ja ehkä viimein saada akvarellit jotenkin hallintaan, sitten olisi se silkkimaalaus ja kuviosaha..

Kevätillan lukupiiri, jossa ihmettelyä siitä miten monta hyvää urosta on jäänyt käyttämättä vuosien varrella.

Rakastumista Gansai Tambi väreihin.

 

Kangasmaniaa

Kesän korvilla, kun kuumin näyttelykausi alkoi, on oman aikansa on ottanut sekä Rovaniemen KV että Tornion NORD näyttely. Uutta ja piristävää, on se miten tuntuu hyvältä taas kahden vuoden tauon jälkeen olla tekemässä asioita, joista ennen sai niin paljon hyvää mieltä. Erityisesti tuntuu hyvältä kun koira-asioiden tekeminen tuntuu taas hyvältä. Tämä minun kahden vuoden "levähdystauko", jos sitä siksi voi kutsua muiden asioiden kanssa pakertaessa, toi hyvän ja tarpeellisen irtioton paikalliseen harrastamiseen. Jäin siis tauolle tilanteesta, jossa olin jo vuosia kerännyt liki 100 vuosittaista talkoopistettä omalle paikallisyhdistykselleni. Tuo pistemäärä teki tuolloin työtunneissa liki tuplasti enemmän. Opiskelujen pakottama tauko antoi minulle tilaisuuden huomata, miten väsynyt olin talkoiluun ja toisille tekemiseen enkä saanut siitä enää mitään. Viimein jouduin siis miettimään mikä minulle oikeasti on tärkeää ja keskittämään vähäisen vapaa-aikani itselleni kaikista tärkeimpiin ja eniten antaviin asioihin. Ja kun kerron, että sain tarvitsemani tauon koira-asioiden tekemiseen, niin tarkoitan sillä kaikkea muuta mikä jäi pumi-asioiden ulkopuolelle. Koiraharrastuksessa voin sanoa kokeneeni burnoutin, jossa toisaalta pumiasioiden tekeminen toi minulle voimia jaksaa painaa töiden ja opintojeni kanssa. Nyt siis tuntuu mahtavalta kun koira-asioiden tekeminen tuntuu hyvältä ja olen löytänyt omat rajani sen suhteen.

Perinteinen työmaani Rovaniemen Kv:ssa

Rovaniemen kv näyttelyä ennen meillä oli Pellossa pikareissu näyttelyssä Pulmun kanssa. Siellä Pulmu sai eh:n tuomarin löytäessä siitä kaikki mahdolliset viat, mutta se esiintyi hienosti häntäänsä heilutellen. Viime sunnuntaina olimme jälleen kehässä ja Pulmu vain paransi esiintymistään. Tällä kertaa tuloksena oli PN2, SERT ja VARA-CACIB. Pulmu siis viimein avasi myös Suomen sertitilinsä. Ennen kehään menoa pohdin ääneen, että miten voinkin jännittää kehään menoa ja muistin heti miten aikoinaan sain myös Usvan esittämistä jännittää. Siinä missä Pulmu pöljäili kehässä remmin ja numerolapun kanssa, oli Usvalla tapana ottaa kengästä kiinni sopivassa kohdassa kesken juoksuaskelien. Nyt on toiveita, että Pulmustakin tulee samanlainen esiintyjä kun Usvastakin lopulta kuoriutui. Kaikenlaisten kehäesiintymisien jälkeen oli kiva saada pitkästä aikaa maininta "hyvin esitetty".

"Correct ear set, good dark eyes and rims, good head, large nose, correct bite, good pigment, good neck and shoulders, correct depth of chest, good coat and texture, good black nails, correct movement, well handled." Tuomarina Collette Muldoon

Kesälle ja syksylle olisi kovasti suunnitelmia, mutta aika näyttää mitä kaikkea tässä ehtii ja voi tehdä. Tänä kesänä olisi kuitenkin toiveissa päästä mökkeilemään viime kesää enemmän. Mökki on minulle paikka, missä sielu lepää ja ihmisillä sekä koirilla on hyvä ihan vain olla.

Miten vuosi 2020 meni?

Kirjoitin vuoden vaihtuessa alla olevan fb-postauksen, joka hyvin kuvaa päällimmäisiä ajatuksiani menneestä vuodesta. Toki mukaan mahtui paljon muitakin asioita, hyviä sekä vähemmän hyviä, mutta positiivisen kautta mennään edelleenkin.

Muita mukavia juttuja vuodelle oli kirjoitukseni julkaiseminen Palveluskoiraliiton lehdessä...

..sekä onnistuneet tapahtumat, joita oli mukava olla järjestämässä ja osallistumassa. Unohtamatta kaikkia kivoja reissuja Mikan, äitini ja ystävien kanssa. Alla kuvia sekalaisessa järjestyksessä meidän vuodesta.

 

Pumien kevätkokous Iissä ja nose work treenit

Kesäkuinen Norjan reissu Lofooteille

Rovaniemen mätsäri iiläisten ystävien kanssa

Pumipäivillä ihanien pumien ja ihmisten kanssa

Lonkkakuvaretki Pelloon ypäjäläisten ystävien kanssa 

sekä Pulmu hyvät terveystulokset

Mökkeilyä

Etäluentoja

Kesäillan pelihetkiä

Scandic-kiertue Pulmun kanssa kesällä

Ystävän aapiskukon tapaaminen

Lisää pelihetkiä Mikan kanssa

Ensilumi mökillä ja kesärenkailla kotiin hengissä

Itsensä haastamista

                                                                                

Sadonkorjuumarkkinoilla

Mätsärin järjestäminen Iissä

 

Pumien poikapäivät Lempäälässä ja kaikki upeat urokset!

                                                                                    

Suvannon retki ja Pulmun velipuolen tapaaminen

                                                                                    

Omalla pihalla oleskelu

Mikäli vuodesta 2021 tulee vähintääkin yhtä hyvä, niin olen kiitollinen. Toki voisin murehtiä kaikkia peruuntuneita tapahtumia ja koulutuksia, mutta vuosi 2020 oli oikein hyvä näinkin. Mitään oikeasti tärkeää ei jäänyt tekemättä tai kokematta. Terveenäkin pysyttiin. 

Pulmun terveystutkimukset

Heinäkuun alussa terveysasiat alkoivat poltella ja olla ajankohtaiset, joten päätin tilipäivän lähestyessä pistää toimeksi. Sopivasti ystäväni oli pohjoisessaa reissullaan ja myös kuvia vailla, joten saimme  liki extempore järjestymään pienimuotoisen "juokkokuvauksen" kolmelle pumillemme.  Kuvauttaminen jännittää aina, vaikka mitään suurta yllätystä en osannut odottaa, koska Pulmun pentueessa terveystulokset ovat olleet hyvin tasaiset. Silti olin kiitollinen kun tulokset tulivat nopeasti ja kaikki osoittautui olevan kunnossa luuston osalta. Seuraavaksi pitäisi varata aika silmäpeilaukseen ja tilata MyDogDna- testikitti. Nyt on mukava tietää, että ainakaan luuston osalta ei pitäisi ongelmia edes vanhetessa kovin helposti tulla.

Heinäkuu on muutenkin ollut meille mukavaa ystävien tapaamisen aikaa pumijuttuja höpötellen.  Seuraavaksi onkin sitten Pumipäivien ja Poikapäivän odottelu, että pääsen oman "rotuisteni" seuraan. Muutaman näyttelyynkin voisi Pulmun vielä syksyn aikana ilmoittaa. Varsinainen kesälomakin minulla on vielä edessä..

Nuppu 10v.

22.3. julittiin Nuppua ja pöytä oli koreana. Tuntuu uskomattomalta, että Nuppukin alkaa olla jo ihan oikeasti veteraani-iässä. Pumi ei tokikaan vielä 10-vuotiaana ole vanha, vaan kypsä. Vanhuus alkaa sitten siellä 12 ikävuoden jälkeen. Nupun kanssa kuljetut 10 vuotta ovatkin olleet melkoisen tunnepitoiset ja värikkäät. Yhtään hetkeä en pois vaihtaisi, vaikka monta asiaa saattaisin tehdä töisin. Hyvä koira siitä on kuitenkin tullut, kuin ihmisen ajatus..

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Nupun 10v. synttöribileet 🎂🎁 #pumisofinstagram #karvakorvanfriidu #naposfelhö #birthdaygirl👑

Henkilön Hanna-Leena Pasanen (@hlpasanen) jakama julkaisu Maalis 22, 2019 kello 12.31 PDT

Nuppu ei pistänyt pahakseen sitä, että vain Pulmu osallistui juhlintaan muiden jäädessä kotiin. Aino ja Armaskin oliat lähdössä juhlimaan, mutta Aino pisti lenkin alussa liinat kiinni. Todettiin että parempi lähteä pienemmällä porukalla juhliin, koska tuo ei ollut Ainolle tyypillistä käyttäytymistä. Seuraavana päivänä jouduin toteamaan, että Ainon lenkkeilyhaluttomuuteen löytyi ihan oikea syy, eli sillä on anaalirauhanen tulehtunut. Lämpimällä vedellä huuhtelu ja tulehduskipulääke ei auttanut, vaan jouduimme sunnuntaina päivystykseen. Siellä eläinlääkäri huuhteli puhjenneeen paiseen ja kehoituksen jatkaa suihkuttelua ja tulehduskipulääkkeiden antoa. Torstaihin asti Ainon elämä oli kurjaa ja kutisevaista, muttaa sain onneksi heti torstaina Tuoville ajan. Saimme tulehtuneeseen rauhaseen ja ärtyneeseen ihoon ab-kuurin. Haava itsessään oli jo alkanut parantumaan pinnallisesti hyvin, mutta Ainon iho oli ärtynyt ajellulta alueelta ja rauhasessa oli sisällä tulehdus edelleen jylläämässä. Antibiootit auttoivat onneksi heti ja meillä oli elämä jo liki normaalia.

Aino käyttää vielä jonkin aikaa pönttöä päässä, mikä alkuun aiheutti Pulmussa kovasti kiinnostusta ja ilkikurisuutta. Aino on erikoistunut pöntön kanssa tukahduttamaan ihmisiään ja muksimaan sillä minut hereille.

Positiivista menneelle viikolla oli auton saaminen korjaamolta. Peräänajon jälkeen Skoda oli reilut kaksi viikkoa korjattavana ja tuli takaisin sieltä liki uuden veroisena. Alkoi jo hieman ahdistaa kun pieneen sijaisautoon ei koirahäkit mahtuneet eli meidän treenimäärä kahdelta viikolta on liki nolla. Armas pääsi nosettamaan tiistaina, mutta muuten on ollut turhan hiljaista.

Olen järjesätmässä huhtikuun 22. päivä hajutestiä, mutta taitaa käydä niin ettei Pulmu vielä siihen ehdi mukaan. Toukokuun kokeeseen olisi tarkoitus ilmoittaa Aino tai Armas mukaan, JOS ehdin treenata koirat niiden normaalin suoritustasoon takaisin.

Välillä vähän hymyilyttääkin

Nupun kuulumisia tähän väliin. Kävin sen kanssa hammaskiven poistossa, laajoissa verikokeissa ja selkäkuvissa juhannuksen jälkeisellä viikolla. Alunperin oli tarkoitus vain poistattaa hammaskivi, mutta halusin Nupulle myös viralliset selkäkuvat samalla rauhoituksella. Verikokeet otettiin Nupun nuutuneisuuden ja pitkään jatkuneen syömättömyyden vuoksi. Verikokeista ei löytynyt mitään poikkeavaa, joten kaikki oireet menivät valeraskauden piikkiin. Nesteyttää Nuppua piti kuitenkin hieman, koska ei ollut juonut sitäkään vähää mitä normaalisti.

Palatakseni niihin selkäkuviin. Nupun selästä on otettu aikoinaan sivukuva lonkkakuvien yhteydessä, mutta tuolloin selkäkuvia ei vielä kennelliitossa lausuttu ja jouduimme tyytymään useamman kuvia katsoneen eläinlääkärin mielipiteisiin. Heidän mukaan selässä ei ollut muutoksia ja nikamia löytyi oikea määrä.

Aika on käytännössä näyttänyt, että useampi epävirallinen mielipide on osoittautunut vääräksi eli epävirallisesti aikoinaan kuvatut selät ovatkin osoittautuneet jollain tapaa viallisiksi kennelliiton eläinlääkärin tarkassa syynissä. Luojan kiitos, sillä eläinlääkäreidemme ajatukset pitivät kuitenkin Nupun kohdalla paikkansa ja tulin käyttäneeksi terveselkäistä koiraa jalostukseen. Asia on minua vaivannut ja helpotuksen tunne oli valtava kun sain lausunnon kuvista. Toki niissä oli sivuhuomautuksena iän tuoma spondyloosi alku T6:n kohdalla ja huomautus LTVn osalta rajataupauksena olevasta viimeisestä lannenikamasta, joka on hivenen lyhyt ja sijainniltaan takana.

Minulta kyseltiin ennen Nupun virallisten kuvien ottoa miksi kuvaan aikuisen jo jalostukseen käytetyn koiran, joka ei oireillut varsinaisesti selkäänsä muutamia jumeja lukuunottamatta. Kysymykseen itsessään jo sisältyi vastaus, eli koska koiraa on käytetty jalostukseen.  Koen äärimmäisen tärkeäksi tiedon keräämisen pumien selkien tilanteesta ja noiden vikojen mahdollisesta periytymisestä. Yllättävän paljon muutoksia on jo löytynyt ja mitä enemmän jalostukseen käytettäviä koiria kuvataan, sitä paremman käsityksen saamme rodun terveystilanteesta myös selkien osalta. Edelleen olen itse sitä mieltä, että kuvaaminen ja sen tulos ei sulje ketään automaattisesti pois jalostuksesta, vaan sen avulla saadaan tehtyä järkeviä valintoja. Kennelliiton tämän hetkinen selkäohje liittyen jalostuskäyttöön ja selkälausuntoihin tukee tätä maallikon ajatustani.

Koen, että on hyvä jo tässä vaiheessa tiedostaa koirani selässä olevan spondyloosin alun. Mikäli Nuppu alkaa oireilla selkäänsä, tiedän mistä se voi johtua ja ottaa tarvittavat tukihoidot käyttöön. Toki nytkin koiran ollessa jo 8-vuotias voin miettiä, mitä olisi tehtävissä, jotta selkä pysyisi oireettomana. Leksun kohdalla ei aikoinaan tullut mieleenkään spondyloosi, kun sillä akoi viimeisen puolen vuoden aikana olemaan vaikeuksia hypätä autoon. Se meni vain ns. vanhuuden piikkiin, mutta niin vain sieltä löytyi selkeä spondyloosi sivulöydöksenä kun etsimme syytä koiran voinnin romahtamiseen. Itse en selkävaivaisena voinut olla miettimättä mitä olisin voinut tehdä toisin jos olisin tiennyt sp:stä.