Maaseutumatkailua

Kesäloman (nro 3) alettua olimme jo kypsiä pohjoisen kylmään keliin. Pakkasimme lauman nuorimmaiset kyytiin ja lähdimme ajamaan kohti Etelä-Suomea kesäkelejä etsien. Toki reissullamme oli muukin tarkoitus kuin paeta kylmää ja kosteutta. Meille tarjoutui mahdollisuus päästä yöpymään tilalla, joka kasvattaa haikkuja. Minua on aina kiinnostanut naudat. Erityisesta Ylämaankarja on kiinnostanut siitä asti kun näin niitä ensimmäisen kerran muutaman yksilön Rovaniemellä. Kiitollisina tartuimme ainutlaatuiseen tilaisuuten ja suuntasimme perjantaina auton kohti Saloa ja Jusalan Tilaa.

Kesän tuntu ja maaseuden rauha löytyi heti  Jusalan Tilan porteista sisään ajettua. Pääsimme vielä samana iltana tilan emännän Tarjan opastamalle nauta- ja sonnikierrokselle. Täytyy myöntää, että ensin oli olo kuin olisi ollut Jurassic Park kierroksella. Sen verran vaikuttavia ja kunnioitusta herättäviä naudat olivat läheltä sarvineen ja karvoineen. Minua alkuun siis hieman jopa hirvitti seistä emolehmien ympäröimänä, varsinkin kun niillä näytti olevan melkein kaikilla vasikat vierellään. Olinhan nähnyt erilaisilta paimennusvideoilta miten voimakkaasti emolehmät ovat valmiita puolustamaan jälkeläisiään. Jusalan eläinten rentous ja hyväntahtoinen uteliaisuus poisti oman jännitykseni ja sain keskittyä niiden kuvaamiseen ja ihasteluun. Eläimet olivat siis hyvin luottavaisia ihmisiä kohtaan. Eläinlapset ovat aina suloisia, mutta haikkuvassut ylsivät puminpentujen tasolle söpöydessään.

Hellä hetki

Äidin onnea

Emolehmiä ja vasikoita seuratessa ei voinut kuin olla onnellinen tilan emolehmien puolesta, sillä ne saavat olla vasikoidensa kanssa pitkään, toisin kuin monella maitotilalla. Lehmien ja vasikoiden luota suuntasimme sonneja katsomaan. Sonnit olivat kuuman päivän jäljiltä varsin raukean oloisia, mutta pienen maanittelun jälkeen niitä alkoi kertyä ympärillemme valtaisan laitumen jokaisesta nurkasta. Niiden ääntely oli huikean kuuloista. Jos olisin samaa ääntä kuullut tietämättä sen alkuperää niin en olisi sitä ikinä kyennyt yhdistämään sonneihin. Sonnien kohtaamisen tulen varmasti muistamaan pitkään, ja yllätyin siitä että vaikka ne mielellään mittelevät toisiaan vastaan, niin ne ovat todella ystävällisiä ja lempeitä ihmisiä kohtaan. Sonnien lisäksi minuun teki lähtemättömän vaikutuksen Jusalan emännän taito lukea ja käsitellä eläimiään.

Nähtyäni miten luonnonmukaisesti karja elää tilalla oli minunkin ihan pakko ostaa Jusalan Tilan lihaa kotiin vietäväksi. Ostin käytännön syistä vain kaksi puolen kilon pakettia jauhelihaa ja varjelin niiden kylmäketjua huolellisesti koko kotimatkan. Olimme vielä su-ma välisen yön Seinäjoen Cumuluksessa. Maanantai aamuna hotellissa totesin koiranruuan loppuneen kesken eikä auttanut kuin uhrata toinen lihapaketeista koirille. Aino ja Armas pistelivät haikkua kitusiinsa ennätysnopeaa ja nuolivat vielä kupit kahteen kertaan. Yleensähän Aino nirsoilee naudanlihan kanssa, mutta tämä meni kuin kuumille kiville. Ensimmäistä kertaa teki kipeää syöttää laatulihaa koirille. Onneksi yksi paketti jäi vielä ihmiskäyttöön. Haikku olikin tyystin erilaista ulkonäöltään ja maultaan kuin kaupan jauheliha. Tiistaina pääsimme siis loihtimaan meille herkulliset hampurilaiset lihasta.

Näistä linkeistä lisää tietoa Jusalan haikuista ja lihanmynnistä

Jusalan Tila

Pihviliha.fi

Suosittelen lämpimästi kaikkia etelässä asuvia käymään Herkkujen Suomi tapahtumassa Helsingissä 20.-22.8.2015 tutustumassa tilan tuotteisiin.