Piti olla Oulu KV & Nord mutta..

Minulla ei tänä kesänä ole hirveästi ollut vapaata tai edes tule olemaan niitä. Tällä kertaa odotettu pitkä vapaa oli ajoitettu to-su akselille, jotta voisin leikkiä olevani kesälomalainen.

Menneelle viikonlopulle oli siis suunnitteilla kesälomareissu Oulun koiranäyttelyihin ja Hailuotoon. Kuten joskus tuppaa tapahtumaan, niin kohtalo tai mikälie huono onni puuttui peliin. Keskiviikkona Aino ja Armas lähtivät mökille, sillä lomamatkalle oli tarkotus ottaa vain Pulmu mukaan. Torstaina äitini soitti ja kertoi Armaksen pissassa olevan veritippoja ja miten koira on levoton. Kello oli tietenkin hieman vaille viisi iltapäivällä, joten äkkiä soittamaan meidän henkilääkärillemme, jolle sainkin ajan seuraavalle aamulle. Armaksen vointia kartoittaessani totesin, että koiran on parempi tulla jo samana iltana takaisin kotiin ja menisimme päivystykseen. Siinä hetkessä oletettu eturauhasvaiva olisi voinut äityä todella kipeäksi nopeasti. Pissanäytettä päivystykseen ottaessani totesin pissan olevan kauttaallaan punaisen ruskeaa "kokista", mikä on väri mitä en pissassa halua ikinä halua nähdä. Enkä onneksi Armaksen kohdalla ole nähynyt sitten seitsemään vuoteen.

Pitkään meidän mukana olleet tietävät miten lähellä 2014 oli, että olisin Armaksen menettänyt sekundaariselle IMHA:lle. Huolestuin siis kovasti, varsinkin kun alkuun oletin veren olevan eturauhasesta johtuvia selkeitä veripisaroita kuten vuosi sitten huhtikuussa. Tuolloin jouduin viimeksi syöttämään Armakselle Ypozane kuurin. Mieltäni ei yhtään rauhoittanut se, ettei mitään selkeää syytä päivystyksessä löytynyt ja vaivaa lähdettiin hoitamaan todennäköisenä pissatulehduksena. Eläinlääkäri ultrasi Armaksen kaikki sisuskalut huolellisesti ja ultrassa löydöksenä oli ainoastaan normaalin kokoinen eturauhanen, jossa kysta. Hemoglobiini oli normaali, mikä hieman rauhoitti. Muistan vain niin elävästi, miten seitsemän vuotta sitten samanlaista vaivaa hoidettiin päivystyksessä pissatulehduksena ilman viitteitä pissatulehduksesta (mm. viljely epäonnistui tai ei vain näyttänyt mitään). Tuolloin en osannut pyytää heti ottamaan hemoglobiinia tai hematokriittia, jonka nykyään aina teen jos vaivaan liittyy jotenkin veri ja pissa yhdessä. Tälläkin kertaa pissa jäi viljeltäväksi ja pääsimme antibioottikuurin kanssa kotiin. Samana päivänä loppuikin edellinen ab kuuri, jonka Armas söi allergiseen ihoreaktioon. Armas sai siis kesäkuun lopussa hermoja riipivän kutinan tämän kesän voimakkaasta hyönteisinvaasiosta. Erikoisesta talvesta ja aikaisesta keväästä johtuen näillä korkeuksilla on kaikki verta imevät hyöneislajit lajit nyt yhtä aikaa liikkeellä ja eläimet sekä ihmiset koetuksella. Ab:n lisäksi vaivaan menee edelleen myös Apoquel, minkä aikaisemmin totesin olevan erityisen hyvä lintukirppujen aktivoimaan kirppuallergiaan.

Perjantai aamuna suunnistin sitten meidän omalle eläinlääkärille, joka on Armaksta hoitanut alusta asti ja aikoinaan pelastanut takaisin elävien kirjoihin. Pissaa tutkiessa ei löytyny viitteitä pissatulehduksesta ja lähdimme kotiin Ypozanen kanssa, sillä lääkäri piti eturauhasen kystaa todennäköisimäpänä aiheuttajana veriseen pissaan. Koiran yleistila ja edellisen päivänä otettu hemoglobiini eivät viitanneet pelkäämääni sairauteen. Otamme kunnon verikokeet mikäli verta on vielä pissassa ab + Ypozane kuurin jälkeenkin. Syksyn aikana pitää jo miettiä kastraatiota ja mahdollisesti jotain toimenpidettä kystalle.

Joka tapauksessa eläinlääkärikeikkojen jälkeen päädyimme siihen, että lomareissu jää tekemättä ja peruin lauantain näyttelyyn osallistumisen. Sattumukset eivät tietenkään jääneet vielä noihin koiran lääkärikäynteihin, vaan perjantai-iltana huomasin koronatiedotuksia lukiessani, että olin tiistaina asioinut mahdollisesti samaan aikaan pikkukaupassa kuin joku onnekas koronapositiivinen. Luonnollisesti kaikkia mahdollisesti altistuneita kehoitettiin testeihin. Lauantaina kävin sitten hakemassa itselleni negatiivisen tuloksen koronatestistä näyttelyyn osallistumista ja töihin palaamista varten. Armaksen vointi oli jo ihan normaali tuossa vaiheessa, joten uskaltauduimme sunnuntaina käymään päiväreissun Oulun Nord näyttelyssä. Aino ja Armas pääsivät takaisin mökille jatkamaan kesken jäänyttä kesälomaa.

Pulmu näyttelyä edeltävänä iltana

Oulun reissu alkoi klo 05.30 aamuheräämisellä ja kotona olimme joskus klo 19.00 jälkeen. Näyttelypaikalla ehdimme hetken seurustella ennen pumien yllättäen alkanutta vuoroa, joten lopulta en ehtinyt kuin huolehtia Pulmun nesteytyksestä ja viileänä pitämisestä sekä nyppiä heiniä Pulmun turkista. Toisaalta olin jo tehnyt alkuviikosta trimmin ja ehtinyt sitä viimeistellä aina tarvittaessa. Pulmun turkki alkaa jo olla siitä mukavassa vaiheessa, että se pitää muotonsa eikä sitä välttämättä tarvi paljoa puunata ennen H-hetkeä. En kyllä muutenkaan juuri kampaile aikuisten koirien turkkeja sen jälkeen kun olen näyttelytrimmin tehnyt lukuunottamatta yksittäisten linttaantuneita kiharoiden yläsnostamista rungossa tai jaloissa. Yleensäkin kun kampaamisen tekee kerralla kunnolla ei oikeanlaatuinen aikuisen pumin turkki viikossakaan takkuunnu miksikään, ei edes pesun jälkeen. Toki nuorten koirien keskeneräisiä turkkeja olen useinkin joutunut vielä näyttelyä edeltävänä iltana raakkaamaan villaa poistaen, mutta aikuisten turkkien kanssa mielestäni parhaimman kuvan turkinlaadusta saa kun leikkaamisesta on kulunut riittävä aika ja turkki on päässyt palautumaan normaalin oikeaan pumikiharaan eikä siis näytä enää auki kampaamisen jälkeiseltä hätäpermanentilta. En siis kokenut minkäänlaista pistosta, muuta kuin alkavan auringonpistoksen, lähettäessäni Pulmun kehään "as is".

Näyttelystressin tipautti täysin nollaan se, että Mirjami oli lupautunut esittämään Pulmun. He ehtivät keväisessä pumimiitissämme juosta yhdessä pari kierrosta ympyrää riittävän vakuuttavasti. Kaksikolla meni ensiesiintyminen todella hienosti ja arvostelu oli tuomarin yleisen linjan mukainen. Arvostelussa oli maininta Pulmun sivuliikkeistä, jotka omaan silmäänikin näyttivät hieman epäpuhtailta. Täytyy siis varata koiralle hierontaan aika ennen seuraavaa näyttelyä. Erityisesti mieltäni lämmitti näyttelypäivässä se, miten luontevasti Pulmu kulki Mirjamin kanssa, vaikka on muutoin lyhyellä napanuoralla varustettu. Näki, että koira luotti esittäjäänsä.

Kehät menivät tappavan kuumassa + 31 asteen helteessä ja olimme koko sakki lupautuneet osallistumaan tuomarikokelaiden näyttö- ja koearvosteluihin kehien jälkeen. Paikalla oli siis neljä "tuomarikokelasta", joista osa suoritti arvostelukokeen ja osa näyttökokeen. Sopivasti kesken näyttöjen alkoi luvattu ukkosmyrsky tuntia liian aikaisin. Ukkosen tuoma sade meinasi huuhdella meidät kaikki mennessään. Oli mielenkiintoinen kokemus yhdessä hetkessä kärsiä niin pahasta nestehukasta, että pohje kramppasi ja päässä humisi ja sitten yhtäkkiä olla ulkoisesti niin hyvin nesteytetty että olo oli kuin hukutetulla. Jopa minun kaiken kestäneet näyttelykengät kokivat loppunsa vedenpaisumuksessa ja kengänpohjien liima liukeni raviradan saveeen. Onneksi kaikki vaiva oli sen väärti ja saimme kolme uutta tuomaria rodullemme. Ennen kaikkea oli kiva taas tavata muita pumi-ihmisiä pitkästä aikaa!

Kaikkinensa olin hyvin iloinen, että vapaapäivät tapaavat loppua aikanaan. Jossain kohtaa pitkiä vapaita tuntui turvallisemmalta olla aina vain töissä kuin yrittää nauttia "rentouttavista" vapaapäivistä. Sen tärkeän huomion tein viikonlopun aikana, että aina pitäisi kirjoittaa itselle ylös koirien eläinlääkärikäynnit, kuten olenkin normaalisti tehnyt blogiini. Olimme nimittäin päivystyksessä käydessäni eläinlääkärin kanssa ilmeisesti yhtä väsyneitä ja hyväksyin mukisematta eläinlääkärin väärin katsomana, että olisimme olleet Armaksen kanssa saman vaivan vuoksi kolme kuukautta aikaisemmin klinikalla hakemassa akuuttia apua. En osannut edes kyseenalaistaa asiaa vaan mietin itseäni syyllistäen, miten ihmeessä en voinut muistaa syöttäneeni koiralle hormoonilääkkeitä tämän vuoden puolella. Vasta ystävältä tarkistettuani muistin, että olen ainoastaan Pulmun kanssa käynyt lääkärissä kevään aikana ennen Armaksen yllättäviä kutinoita. Kuvastaa toisaalta hyvin hurjaa kevättäni, jonka aikana tein vuoden opinnot, kahdet harjoittelut sekä kävin pääsosin täysipäiväisenä töissä koko kevään. Ei kai siis ihme, jos joku tapahtumaton asia ei vain kerta kaikkiaan muistu mieleen tai vaihtoehtoisesti joku asia on jäänyt tekemättä. Armollisuus ja ystävällisyys itseään ja muita kohtaan voisi hyvinkin olla viikonlopun opetus ja jota voisin suositella muillekin kokeiltavaksi.

Aino lomatunnelmissa sääskimyrkyllä ja hiekalla kuorrutettuna

Edit. valmistuneiden tuomareiden määrä :)