Mennyttä ja tulevaa

En tainnut tehdä vuodelle 2017 virallisia tavoitteita, mutta piilotavoitteita kuitenkin oli kohtuullisesti. Vuosi kiteytyi iloon ja suruun, onnistumisiin sekä kiitollisuuteen siitä meillä on ja mitä me olemme. Kuvassa on saavutukset, jotka toisille voivat tuntua pieniltä, mutta meille ne olivat ihan riittäviä. Kuva on siis osa meidän joulumainosta Pumit-lehdestä.

Nupun mejän voittajaluokan tulokset olivat mannaa sielulle, vaikka se viimeinen ykköstulos jäi puuttumaan. Se oli kaksi kertaa hyvin lähellä. Sillä puuttuvalla ykkösellä olisi Nupusta leivottu rodun ensimmäinen JVA.

Ainon kohdalla vuosi meni ihan toisin kuin toivoin ja suunnittelin. Kansainvälisen muotovalion arvon vahvistaminen oli hieno juttu, koska cacibeja kerätessä se ei ollut vielä varma asia ollenkaan silloisten sääntöjen vuoksi. Onnea valionarvo ei kuitenkaan sinällään tuonut, vaikka iloinen toki siitä olin.

Aino astutettiin keväällä onnistuneesti hurmaavalla Veijolla ja se tuli kantavaksi. Pentue kuitenkin menetettiin, eli pennut olivat kuolleen kohtuun viikkoa ennen synnytyksen alkamista tuntemattomaksi jääneestä syystä. Juhannus meillä meni siis surullisissa ja huolen täyttämissä tunnelmissa, ja loppukesä meni Ainon toipuessa entiselleen. Tässä kohtaa en voi kuin olla kiitollinen kaikille asiassa myötäeläneille ja tukeaan sekä apuaan tarjonneille. Erityiskiitos kätilöllemme Irmelille, eläinlääkärillemme Tuoville ja hänen avustajalleen Maikille. Teitte mahtavaa työtä juhannusaattona Ainon hyväksi. Kiitos!

Armas sai koko vuoden treenata ja tehdä ns. ykköskoirana. Pääsimme NoseWorkissa hajutestin läpi ja kokeessa tekemään hyvää työtä niissä osa-alueissa mitä olimme kunnolla harjoitelleet. Armaksen kanssa kisasin ensimmäistä kertaa ja teki mieli itkeä onnesta koiran ollesssa mitä mahtavin kisakaveri. Sama kokemus tuli myös meidän ensimmäisissä rally-tokokokeissa. Tulosta emme saaneet, mutta totesin ettei minun, joka olen ihan hirveä jännittämään kokeita, tarvitse Armaksen kanssa jännittää yhtään. Koira kyllä tekee juuri niin kuin sille on asiat opetettu. Kouluttajasta kaikki on siis vain kiinni. Armaksen kanssa suhde ikään kuin syveni ja sai uusia värejä noiden kisaamiskokemusten myötä.

Pulmun lasken vuoden 2017 iloisiin asioihin, vaikka se tulikin elämäämme vasta vuoden viimeisellä viikolla. Kuitenkin Pulmu oli se iloinen asia, jota odotin koko loppuvuoden. Kuulin pentuesuunnitelmista seuraavana päivänä Ainon leikkauksesesta eli pentueen menetyksen konkretisoitumisesta. Hetken miettyäni, heti juhannuksen jälkeen, pyysin päästä pentujonoon. Marraskuuhun asti saimmekin sitten jännittää lopputulosta, joka nyt tuntuu mitä parhaimmalta.

Mitä me sitten tavoittelemme vuodelle 2018?

Nuppu

• Mejä VOI 1-tulos
• Erikosnäyttelyyn osallistuminen

Aino

• Rally-tokon virallinen koe
• Norjassa KV näyttelyyn osallistuminen
• Erikoisnäyttelyyn osallistuminen
• NoseWork 1-luokan hajutesti ja koe

Armas

• Rally-tokossa kaksi koetta
• Näyttelykehässä yhden kokonaisen kierroksen juokseminen sievästi
• Mejä-koe
• Erikoisnäyttelyyn osallistuminen
• Bh-koe
• NW:n 2-luokan hajutesti ja 1-luokan koe

Pulmu

• Koirakavereiden hankkiminen
• Mahdollisimman monen ihmisen hurmaaminen
• Näyttelyissä pentuluokkaan osallistuminen x 1
• Erikoisnäyttelyyn osallistuminen
• Rally-tokon, NW:n ja mejän aloittaminen

Muutoin jatkamme samaan tahtiin eli treenaaamme mitä millonkin tuntuu hyvältä sekä agilityä, jossa tavoitteena on teoreettinen kisavalmius sitten joskus. Tällä hetkellä kun kalenteria katsoo, niin näyttelyitä olisi liki jokaiselle viikonlopulle. Tosiasiassa into käydä näyttelyissä tätä kirjoittaessa on nollan luokkaa ja ajatukset harhailevat rallyssa, mejässä, pk-lajeissa ja NW:ssä. Aika näyttää mitä vuosi tuo tulleessaan.

Tammikuun alusta tähän päivään

Aamupalalla ihmisten ilmoilla. 🙃 #sosiaalistumassa #pumipuppy #cafekoti #pumisofinstagram #rovaniemi #aamupalallaonväliä

Henkilön Hanna-Leena Pasanen (@hlpasanen) jakama julkaisu Tammi 9, 2018 kello 1.06 PST

Meillä on pentuarki vienyt liki kaiken pennun hereilläoloajan ja pikkukoiran jutut ovat olleet mielessä päälimmäisenä. Pulmu on kasvanut tasaisen varmasti ja painoa on nyt 10 viikkoisena reilut 4,4 kg.   Pulmu on ehtinyt valloittaa nyt kaikki Rovaniemen eläinkaupat(3) ja yhden kahvilan. Olen kovasti ihastunut ajatukseen tiheistä kahvilakeikoista, sillä ne ovat oiva tilaisuus pennun sosiaalistamisen ohella myös tavata ystäviä. Vink vink teille, joita en muuten juurikaan näe. Tähän mennessä Pulmu on ollut maailmalla ihanan reipas ja ihmisten huomiota innoissaan kalasteleva. Hallissakin se on päässyt jo treenejä seuraamaan. Isoja en kuitenkaan ole unohtanut, vaan olen yrittänyt tarjota niille myös pennutonta elämää ja tekemistä vanhaan malliin.

Agility on ihanaa! #pumisofinstagram #teräsvillanpumit #pumiagility

Henkilön Hanna-Leena Pasanen (@hlpasanen) jakama julkaisu Tammi 5, 2018 kello 5.02 PST

Perjantaina 5.1 varasin hallivuoron pitkästä aikaa pelkästään agilitya varten. Kuten arvata saattaa niin erityisesti Armas oli liekeissä. Teimme alkuun pelkästään seuraamista ja vireen ollessa korkealla ja palkkamahdollisuuksien ollessa ympäri hallia teki Armas parasta seuraamista ikinä. Kun palkka saattoi tulla mistä vain niin koira pysyi skarppina. Ainoon ei agilityesteiden läheisyys tuonut samanlaista vaikutusta, vaan se keuli ja vääntyili seuraamisen kanssa kuten normaalistikin.

Itse asiaa treenatessa keskityimme esteen taakse rauhoittumiseen ja esteille irtoamiseen. Viime vuodelle asetettu tavoite on täyttynyt ja molemmat pysyvät paikoillaan myös agilityssa. Lisää tietenkin treeniä tarvitaan alle, jotta toimisivat pommin varmasti. Nyt onnistumisprosentti paikallaolossa on 80% luokkaa minun elehtiessä esteen takana.

Toinen treenattava asia oli kepit. Meidän ikuisuusprojekti, joka toimii todella kivasti verkkojen ollessa paikoillaan. En ole päässyt harjotuksessa etenemään siten, että kepit onnistuisivat kun yksikin verkko on poissa. Nyt päätin jättää verkot kokonaan pois ja kannustaa koiraa ajattelemaan mitä on tekemässä. Täytyy sanoa, että tekeminen ilman verkkoja oli parempaa kuin verkkojen kanssa, jolloin aivot ovat narikassa ja kaasu hirttänyt kiinni. Toivoisin, että kun molemmilla on nyt lihasmuistissa nopea pujottelu, niin ehkä se sieltä sitten löytyy kun koira ymmärtää mitä kepeillä oikeastaan tekekään. Nythän verkoilla vauhti on vain kasvanut välillä niin nopeaksi, että Armas on joutunut hyppäämään verkkojen yli kun kroppa ei ole taipunut pujotteluun vauhdissa.

Ainon tyylinäyte polskuttelemisesta #koirauimalapolske #teräsvillanpumit

Henkilön Hanna-Leena Pasanen (@hlpasanen) jakama julkaisu Tammi 6, 2018 kello 9.44 PST

Lauantaina 6.1 oli kerhon uintivuoro Polskeessa (kts. video yllä). Otin Ainon ja Armaksen uimaan. Alkujaan myös Nupun piti lähteä mukaan, mutta se joutui jättämään uinnin väliin ihon ollessa taas huonommassa kunnossa. Nupun viime vuonna ilmaantunut iho-ongelma ansaitsisi ihan oman postauksen. Niinpä Pulmukin sai sitten jäädä hoitoon uinnin ajaksi kun meidän ihmisten kädet eivät olisi enää riittäneet kaikkeen. Pulmuhan ei malta olla sylissä, jos on pienestikin lattiaa missä pieni pumi voi käyttää omia jalkojaan. Isot pumit olivat innoissaan Polskeen ovella ja erityisesti Armas nautti uimisesta intohimoisesti. Ainolla oli vielä uittaja kaverina, mutta seuraavalla kerralla sillekin riittää varmasti se, että minä olen heittämässä leluja. Armaksesta ei valitettavasti ole uintivideota, sillä kuvaajalla ei riittänyt kädet sekä Ainon pitämiseen, että Armaksen kuvaamiseen. Seuraavalla kerralla sitten. Toivottavasti pääsemme jo helmikuussa uudelleen uimaan.

Sunnuntaina 7.1 oli sitten NoseWork-treenit. Edelliset olivat ennen joulua. Tauko oli tehnyt hyvää ja molemmat koirat olivat menneet kovasti eteenpäin. Ajatuksia, mitä treeneistä minulla heräsi oli se miten tarkkaan haluan tai koiran tarvitsee ilmaista löytö. Samat asiat pyörivät mielessä kun treenasimme viime lauantaina uudelleen porukalla. Tuolloin teimme pitkästä aikaa piilon hallin seinään, ja kummasti se tuotti vaikeuksia molemmille. Armas erityisesti ilmaisi heti kun haju oli vahva, mutta koetilanteessa en olisi välttämättä osannut tulkita sitä oikein ja näyttää edes 30 cm tarkkuudella missä haju olisi. Joka tapauksessa meidän NW vire on korkealla ja  kovasti on kevät ja sen myötä koekuviot nyt mielessä.

Arkisin treeneihin pääsyä on vaikeuttanut auton puuttuminen. Menin myymään oman autoni syksyllä sen tuotua lopulta tuplasti enemmän korjauskuluja kuin mitä auton hankintahinta oli. Itseasiassa nyt kun olen ollut enemmän päivisin kotona niin autottomuus on tuntunut hyvin voimakkaina, liki ahdistuksenomaisina, tunteina.  Pitää taas vapaapäivinä terästäytyä ja hakea auto lainaan aamusta, niin vapaa kulkeminen lauman kanssa on mahdollista. Itseni tuntien en enää kauaa kykene olemaan ilman omaa autoa, vaikka edellinenkään ei niin kauheasti pihasta liikkunut talvisin. Toisaalta tänään mennessäni töihin taksilla laskeskelin, että sillä rahalla (hankintahinta, korjaukset = hankintahinta x2, vakuutus, bensat) minkä pistin autooni viimeisen kolmen vuoden aikana suhteessa ajettuihin kilometreihin olisin saanut surutta istua taksin takapenkillä treeneihin ja takaisin koiran kanssa kerran viikossa.

Pentuonnea

Pulmu on nyt ollut viikon verran lauman jäsenenä. Isot koirat jo sietävät sitä mukavasti ja Pulmu on oppinut meidän rytmiin tuoden niihin pentulisän. Kaksi ensimmäistä iltaa se alkoi selkeästi yöunille klo 22.00 ja heräsi kunnolla hieman viiden jälkeen. Nyt se ottaa, lukuisten päivänokosten lisäksi, pidemmät iltaunoset ja herää puuhastelemaan puolen yön jälkeen. Siitä se nukkuukin kivasta seitsemään jolloin meidän päivä alkaa hetkeksi. Minut hyvin tuntevat tietävät millainen yökupeksija olen ja aikaiset aamut eivät ole minun juttu. Herään normaalisti hoitamaan koirat aamu kahdeksalta, mutta herkästi laitamme koko porukka nukkumaan muutamaksi tunniksi heräämisen jälkeen, koska tällä hetkellä teen pääsääntöisesti iltavuoroja opintojen ohella. Pulmukin on alkanut hahmottamaan tämän rytmin ja ruoka-aikojen järkevällä suunnittelulla olen saanut aamuyön rahoitettua.

Sunnuntaina Pulmu täytti 8 viikkoa ja kävimme tervehtimässä Nuppua. Toki Nupulla oli varmasti jo jokin käsitys pennusta, koska äitini on käynyt pentua meillä vahtimassa ja vienyt tuoksuja kotiinsa. Nuppu otti pennun tyynesti vastaan nuuhkittuaan sen pikaisesti. Pulmu sai ihan rauhassa koluta joka nurkan ja testailla Nupun lempileluja. Nuppu kiinnosti sitä leluja enemmän ja välillä Pulmu olikin kuin herhiläinen Nupun kimpussa. Pulmu on siitä hauska pentu, että se ei pienestä komentamista ota itseensä ja Nupun komennukset saivat se vain riehaantumaan. Samalla reissulla Pulmu punnittiin ja painoa on kertynyt nyt 3,4kg.

Uuden vuoden juhlinta otettiin meillä vastaan nykyisellä rauhallisella otteella. Paukuttelu alkoi viiden aikaan, jolloin Aino ja Armas kävivät kävelyllä. Seuraavan kerran Aino halusi ulos hieman ennen klo 23.00. Mitään suurempaa hätää sillä ei sitten ollutkaan, vaan olisi vain halunnut takapihalle juoksentelemaan ja leikkimään Armaksen kanssa. Pentu sai tehdä paparille koko päivän asiansa, koska en halua ottaa mitään riskiä, että Pulmu pääsisi säikähtämään raketteja. Hiljaa hyvä tulee. Puolen yön aikaan oli täysi sotatila päällä ja sisälle kuului ja näkyi rakettien räiske. Pentu leikki hirveässä hepulissa 90-luvun hittien soidessa taustalla ja isot koirat vetivät sikeitä. Nupulla kuului menneen yhtä mukavasti uuden vuoden vastaanotto. 

Sitä osaa olla enemmän kuin kiitollinen kun on tällä hetkellä lauma, jossa kukaan ei pelkää. Vielä muistan elävästi senkin ajan kun piti miettiä mihin lähteä koirien kanssa juhlimaan, että raketteja ei kuuluisi. Hämärästi muistan ne ajat kun sitä oli jossain oikeasti muka juhlistamassa uutta vuotta. Näin on nyt hyvä.