Meillä on pentuarki vienyt liki kaiken pennun hereilläoloajan ja pikkukoiran jutut ovat olleet mielessä päälimmäisenä. Pulmu on kasvanut tasaisen varmasti ja painoa on nyt 10 viikkoisena reilut 4,4 kg. Pulmu on ehtinyt valloittaa nyt kaikki Rovaniemen eläinkaupat(3) ja yhden kahvilan. Olen kovasti ihastunut ajatukseen tiheistä kahvilakeikoista, sillä ne ovat oiva tilaisuus pennun sosiaalistamisen ohella myös tavata ystäviä. Vink vink teille, joita en muuten juurikaan näe. Tähän mennessä Pulmu on ollut maailmalla ihanan reipas ja ihmisten huomiota innoissaan kalasteleva. Hallissakin se on päässyt jo treenejä seuraamaan. Isoja en kuitenkaan ole unohtanut, vaan olen yrittänyt tarjota niille myös pennutonta elämää ja tekemistä vanhaan malliin.
Perjantaina 5.1 varasin hallivuoron pitkästä aikaa pelkästään agilitya varten. Kuten arvata saattaa niin erityisesti Armas oli liekeissä. Teimme alkuun pelkästään seuraamista ja vireen ollessa korkealla ja palkkamahdollisuuksien ollessa ympäri hallia teki Armas parasta seuraamista ikinä. Kun palkka saattoi tulla mistä vain niin koira pysyi skarppina. Ainoon ei agilityesteiden läheisyys tuonut samanlaista vaikutusta, vaan se keuli ja vääntyili seuraamisen kanssa kuten normaalistikin.
Itse asiaa treenatessa keskityimme esteen taakse rauhoittumiseen ja esteille irtoamiseen. Viime vuodelle asetettu tavoite on täyttynyt ja molemmat pysyvät paikoillaan myös agilityssa. Lisää tietenkin treeniä tarvitaan alle, jotta toimisivat pommin varmasti. Nyt onnistumisprosentti paikallaolossa on 80% luokkaa minun elehtiessä esteen takana.
Toinen treenattava asia oli kepit. Meidän ikuisuusprojekti, joka toimii todella kivasti verkkojen ollessa paikoillaan. En ole päässyt harjotuksessa etenemään siten, että kepit onnistuisivat kun yksikin verkko on poissa. Nyt päätin jättää verkot kokonaan pois ja kannustaa koiraa ajattelemaan mitä on tekemässä. Täytyy sanoa, että tekeminen ilman verkkoja oli parempaa kuin verkkojen kanssa, jolloin aivot ovat narikassa ja kaasu hirttänyt kiinni. Toivoisin, että kun molemmilla on nyt lihasmuistissa nopea pujottelu, niin ehkä se sieltä sitten löytyy kun koira ymmärtää mitä kepeillä oikeastaan tekekään. Nythän verkoilla vauhti on vain kasvanut välillä niin nopeaksi, että Armas on joutunut hyppäämään verkkojen yli kun kroppa ei ole taipunut pujotteluun vauhdissa.
Lauantaina 6.1 oli kerhon uintivuoro Polskeessa (kts. video yllä). Otin Ainon ja Armaksen uimaan. Alkujaan myös Nupun piti lähteä mukaan, mutta se joutui jättämään uinnin väliin ihon ollessa taas huonommassa kunnossa. Nupun viime vuonna ilmaantunut iho-ongelma ansaitsisi ihan oman postauksen. Niinpä Pulmukin sai sitten jäädä hoitoon uinnin ajaksi kun meidän ihmisten kädet eivät olisi enää riittäneet kaikkeen. Pulmuhan ei malta olla sylissä, jos on pienestikin lattiaa missä pieni pumi voi käyttää omia jalkojaan. Isot pumit olivat innoissaan Polskeen ovella ja erityisesti Armas nautti uimisesta intohimoisesti. Ainolla oli vielä uittaja kaverina, mutta seuraavalla kerralla sillekin riittää varmasti se, että minä olen heittämässä leluja. Armaksesta ei valitettavasti ole uintivideota, sillä kuvaajalla ei riittänyt kädet sekä Ainon pitämiseen, että Armaksen kuvaamiseen. Seuraavalla kerralla sitten. Toivottavasti pääsemme jo helmikuussa uudelleen uimaan.
Sunnuntaina 7.1 oli sitten NoseWork-treenit. Edelliset olivat ennen joulua. Tauko oli tehnyt hyvää ja molemmat koirat olivat menneet kovasti eteenpäin. Ajatuksia, mitä treeneistä minulla heräsi oli se miten tarkkaan haluan tai koiran tarvitsee ilmaista löytö. Samat asiat pyörivät mielessä kun treenasimme viime lauantaina uudelleen porukalla. Tuolloin teimme pitkästä aikaa piilon hallin seinään, ja kummasti se tuotti vaikeuksia molemmille. Armas erityisesti ilmaisi heti kun haju oli vahva, mutta koetilanteessa en olisi välttämättä osannut tulkita sitä oikein ja näyttää edes 30 cm tarkkuudella missä haju olisi. Joka tapauksessa meidän NW vire on korkealla ja kovasti on kevät ja sen myötä koekuviot nyt mielessä.
Arkisin treeneihin pääsyä on vaikeuttanut auton puuttuminen. Menin myymään oman autoni syksyllä sen tuotua lopulta tuplasti enemmän korjauskuluja kuin mitä auton hankintahinta oli. Itseasiassa nyt kun olen ollut enemmän päivisin kotona niin autottomuus on tuntunut hyvin voimakkaina, liki ahdistuksenomaisina, tunteina. Pitää taas vapaapäivinä terästäytyä ja hakea auto lainaan aamusta, niin vapaa kulkeminen lauman kanssa on mahdollista. Itseni tuntien en enää kauaa kykene olemaan ilman omaa autoa, vaikka edellinenkään ei niin kauheasti pihasta liikkunut talvisin. Toisaalta tänään mennessäni töihin taksilla laskeskelin, että sillä rahalla (hankintahinta, korjaukset = hankintahinta x2, vakuutus, bensat) minkä pistin autooni viimeisen kolmen vuoden aikana suhteessa ajettuihin kilometreihin olisin saanut surutta istua taksin takapenkillä treeneihin ja takaisin koiran kanssa kerran viikossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos käynnistä! Jätäthän jälkesi.