Juhannusta viettämässä

Aloitimme juhannuksen vieton jo keskiviikkona lähtiessämme mökille heti arkivapaiden alettua. Tänä vuonna minulla oli vain juhannusaatto vapaana, eli lauantaina ja sunnuntaina oli töihin meno. Päädyin käymään mökiltä töissä, jotta edes loput perheestäni pääsivät täysipainoisesti mökkeilemään. Koirat nauttivat taas vapaudesta tulla ja mennä avonaisesta ovesta miten halusivat. Tosin, tulin huomanneeksi että koirat viettivät mielellään aikaa paljon myös sisällä ja pistäytyivät ulkona lähinnä vain jos pihalla tapahtui jotain, tai jos ihmiset olivat liikekannalla.  Syynä lienee hirveä sääskien ja mäkäräisten määrä.

Otin vapaat lähinnä levon kannalta, koska edellinen viikko vielä tuntui selässä. Heti alkajaisiksi innostuimme kuitenkin laittamaan saunamökin ihan meitä neljää varten. Olisi ollut filmaamisen arvoinen näky kun kuljetimme äitini kanssa yöttämässä yössä sänkyjä edestakaisin mökkien välillä, ennen kuin osasimme päättää mikä laitetaan lopullisesti mihinkin. Saunatupa onkin ollut jo kaksi vuotta ihan liian vähällä käytöllä ja saimme nyt mukavan oman tilan sinne. Saunatupa oli ennen ihan täysin isäni ja Usvan valtakuntaa ja sinne ei Nuppu ole ikinä halunnut mennä jostain syystä. Armas totesi heti kelpuuttavansa tupasen kakkoskodikseen ja livahti sinne nukkumaan aina kun akkojen kotkotukset alkoivat sitä rasittamaan. Tuntui hyvältä saada tupa taas kunnolla käyttöön.

Meillä oli kaikki mejävermeet mukana, mutta jotenkin sitä sitten iski laiskuus, paarmat ja selkäkramppi niin pahoiksi, että päädyimme siirtämään viimeistelytreenit tälle viikolle. Sen sijaan käytin aikani puuhastelemalla niitä juttuja, mitä en ehdi koskaan muulloin tekemään. Koneella olisi ollut montakin rästijuttua kirjoitettavana, mutta akku tahtoi olla vähissä. Sain siis tehtyä Ainolle pitkään haluamani uuden näyttelyhihnan, jossa kaulan kohdalla on nahkalevike tuomassa käyttömukavuutta. Sen lisäksi tein prototyypin unkarilaishenkisestä puolikurrasta. Unisieppari oli pakko tehdä ison tuvan ikkunaan, vaikka en ole taipuvainen uskomaan mihinkään huuhaaseen.

Torstaina ukkospilvet saartoivat mökkimme kahdesta suunnasta ja saimme hyvän aikaa kuunnella ukkosen pauketta mökin täristessä salamoiden iskiessä maahan. Tuntui niin kovin kaukaiselta ne ajat kun talossa oli koiria, jotka reagoivat ukonilmaan pelkäämällä tai ärtymällä. Nykyinen lauma, eli Aino, Armas ja Nuppu hömpöttelivät pihalla omia juttujaan jyrinästä huolimatta ennen kuin siirryimme sisälle, jolloin koirat vain pötköttelivät kuin mitään ei kuuluisi missään. Tuollaisista koirista osaa olla kiitollinen.

Ainolla on sitten valeraskaus päällä ja ajatukset suuntautuneet pesimiseen. Heti mökille päästyään se alkoi puuhailla luolansa kimpussa, ilmeisesti aikeissa laajentaa sitä. Välillä se kävi mallaamassa pesäpaikkaa hirsikoppiin ja näkyi se myös suunnittelevan varapesää kuistin alle. 

Uutena mökkijuttuna Aino ja Armas pääsivät elämänsä ensimmäistä kertaa kokeilemaan veneilyä. Molemmille löytyi onneksi vielä Mimmin ja Usvan vanhat pelastusliivit ja venekin pysyi vielä yhtenä kappaleena. Pidin nyt ekalla kerralla kaksikon varuilta remmeissä, mutta ihan tarpeettomasti. Aino hoksasi heti veneilyn idean ja asettui makoilemaan veneen pohjalle tylsistyneen oloisena. Armas oli aikeissa heti alkuun mennä uimaan, mutta rauhoittui sitten istumaan ensin ankkurin ja sitten Ainon päälle.

Aina valmiina, jos vaikka rantaportti avataan!

Jotain on tekeillä..

Aurinko pisti parastaan

Armas pötköttelee ankkuri päässään

Rutistus viikkoa ennen juhannusta

Perinteisesti meidän juhannukset on ainakin viimeiset kymmenen vuotta mennyt koiranäyttelyssä talkoillen ja eri tehtävissä toimikunnassa puuhailen. Aina silloin tällöin Rovaniemen kv koiranäyttely ei osu syystä tai toisesta juhannukselle, ja tuolloin me olemme kuin orpoja piruja juhannusaattona. Tänä vuonna Moskovassa pidetty maailmanvoittajanäyttely määritteli, että meidän näyttelymme ei voinut olla juhannuksena vaan viikkoa ennen. 

Vaihtelua RYP-pokaaleihin

Minun kontolle tuli taas palkintojen valitseminen ja tilaaminen sekä niistä huolehtiminen ennen näyttelyä, sen aikana sekä näyttelyn jälkeen. Jälleen kerran ennen näyttelyn avaamista odotin kauhulla näytteilleasettajien kommenttejä. Pyrin aina etsimään jotain uutta ja erilaista palkintopöydälle, ja tänä vuonna oli taas pokaaleissa uudenlainen kartiomalli tarjolla sekä perinteisissä poroisa uutta pintaa. Hyvin näytti palkinnot kelpaavan ja laskelmani palkintojen menekistä osui kohdalleen. Huh helpotusta. Näyttelyviikonloppu oli varsin raskas ja sisälsi ennakkotekemisten lisäksi kolme yli kahdeksan tunnin talkoopäivää. Onneksi seura on aina mitä mainioin, joten en yhtään valita vaan odotan taas innolla seuraavaa koitosta, eli elokuun ryhmistä. Oikeasti, miten muuten sitä mieluiten viettäisi viikonloppunsa kuin samanhenkisten ihmisten seurassa?

Leipää ja sirkushuveja.

Joulupukki kuuluu myös tiukasti juhannusperinteisiin, koska Pukki on aina avaamassa näyttelymme. Pelkäsin nyt, että joudun tyytymään joulupukkiin viikkoa ennen juhannusta. Onneksi sitten juhannukseksi osunut työvuoro toi joulupukin tapaamisen myös juhannusviikonlopulle. Kuten olen aikaisemmin maininnut, niin olen niitä jouluihmisiä ja joulupukki on yksi hyvänmielen suosikkihahmojani. Joulupukin tapaaminen kahtena peräkkäisenä viikonloppuna on kuin...tuplajoulu keskellä kesää?

Aino ja Armas käväisivät pikapikaa sunnuntaina kehässä Maret Kärdin arvosteltavana. Armas esiintyi jo paremmin kuin kuin aikaisemmin, mutta oli taas kerran tuomarille valitettavasti liian korkea. Se sai eh:n ja voitti luokkansa rotutyyppin ollessa tuomarin mielestä parempi kuin toiseksi tulleella valiouroksella. Arvostelu oli tarkka ja pitkä. Saatiin siis rahoille vastinetta.

"3v, Reilun kokoinen. Rakenteellisesti erinomaista tyyppiä. Sopusuhtainen ja kevyesti liikkuva uros, jolla rodunomaiset kulmaukset. Sopiva raajaluusto. Erinomaiset ääriviivat. Hyvä pää ja ilme. Riittävän tummat silmät. Korrekti purenta. Liikkuvaiset korvat. Hyvä kaula, ylälinja. Hieman tiukasti kiertyvä häntä. Laadultaan erinomainen karvapeite. Väritys voisi olla tasaisempi. Miellyttävä kokonaisuus. Koon ja rotutyypin takia eh."  VAL EH VAK1

Ainon kanssa kehään mennessä näin siitä heti, että sillä ei innostanut homma yhtään. Minua ei ehkä olisi alkanut jännittämään (?!) jos olisin nähnyt tuomarin ihastumista osoittavan ilmeen ja eleen Ainon astuessa kehään. Tuomari moitti minua siitä etten ollut käyttänyt Ainoa tarpeeksi ihmisten ilmoilla sekä Ainon pulleudesta. Esittäessä tuomari kielsi koskemasta häntään, koska hänestä sen laskeutuminen pois tieltä vain paljasti miten hyvä ylälinja koiralla luonnostaan on. Varoitti minua myös vetämästä takajalkoja liian taakse, etten pilaisi ylälinjaa yrittäessäni tarpeettomasti ja keinotekoisesti parantaa sitä. Mistä tuollaisia suorasukaisia tuomareita saisi lisää? ROP lämmitti mieltä kovasti, mutta samalla jäi mietityttämään koiran innoton esiintyminen.

"Sopivan kokoinen. Erinomaista tyyppiä. Vilkkaasti liikkuva, mutta aavistuksen pidättyvä käyttäytyminen ja kehätottumusta kaipaava narttu. Erinomainen sivukuva ilman liioittelua. Sopivasti laskeva ylälinja. Hyvät kulmaukset. Sopiva raajaluusto. Tiiviit käpälät. Hyvä pää, ilme. Tummat silmät. Liikkuvaiset korvat. Liikkeessä kauniisti kaareutuva häntä. Oikean laatuinen karvapeite. Toivoisin tasaisemman värin. Tarvitsee lisää kehätottumusta ja itseluottamusta." VAL ERI VAK1 SA PN1 CACIB ROP

Meidän juhannuskuviin ja tunnelmiin pääsee sitten seuraavassa postauksessa. 

Treeniä sääskien kupatessa

Aina valmis mihin tahansa!

Maanantain kohokohta oli illan BH-treenit Armaksen kanssa. Olemme päässeet vain satunnaisesti treeneihin mukaan työvuorojeni vuoksi. Oli kuitenkin ihana huomata miten vähällä treenillä pumipoikani edistyy. Armas on nimensä veroisesti aina valmis ja se tekee töitä minulle iloisesti. Toki se vielä ottaa jonkin verran häiriöitä kiihkeimmistä agilitykoirista sekä paikkamakuussa luoksetuloa suorittavasta koirasta. Edistystä on kuitenkin tapahtunut ihan mielettömästi ja illan treenit olivat huippukivat molemmista. 

Seuraaminen on mennyt taas kovasti eteenpäin ja Armas pysyy jo kymmenenkin metriä kerrallaan kontaktissa hyvässä vireessä ja ilmeessä. Nyt tuntuu oikealta hetkeltä liittää käskysana liikkeeseen, koska se selkeästi tietää mistä sitä palkitaan. Olen tosin nyt onnistunut opettamaan, että nami on sama asia kuin vapautus seuraamisessa. Muissa liikkeissä palkka ei onneksi näytä merkitsevän vapautusta. Tämä korjaantunee kun saan käskysanalla jatkuvuutta seuraamisliikkeeseen. Oikealle ja vasemmalle käännöksiä Armas on opetellut arjessa koko pienen ikänsä ja nyt olisi aika niitäkin tuoda seuraamiseen. Täyskäännös meillä on jäänyt opettelematta, joten sen otan nyt työn alle.

Paikkamakuun edistymisestä olen enemmän kuin onnellinen. Armas oli pitkään hyvin kuuma kaveri, on toki sitä edelleen, mutta osaamme nyt yhdessä säädellä sen kierroksia hyötykäyttöön. Jostain syystä se nuorempana paineistui paikallaoloharjoituksista niin paljon, että itse hakeutui omalla rauhoittumispaikalle kesken treenien. Päätin tuolloin antaa sille aikaa kasvaa asian suhteen, sillä jos olisin alkanut vaatia paikallaoloa olisin saanut aikaan minua väistävän paineistuneen koiran. Armas on siis opetettu rauhoittumaan "omalle paikalle" kun kierrokset ovat nousseet liian korkealle. Hyvin nopeaa se oppi itse säätelemään asiaa ja hakeutui "omalle paikalle" automaattisesti, jos kuppi meinasi mennä nurin. Nykyään noita tilanteita tulee enää harvoin, mutta edelleen se saattaa kesken kiihdyttävän tapahtuman kiiruhtaa omalle patjalle hetkeksi ja tulla kohta uudelleen touhuamaan. Onneksi siis annoin Armakselle aikaa ja rauhaa kasvaa, koska nyt se on ihan toinen koira paikkamakuuta treenatessa. Nyt siis sekin on kivaa eikä koirassa näy stressin merkkejä.

Onneksi tällä kertaa treenattiin ihan treenaamalla myös luoksepäästävyyttä ja tuomarin seurassa kulkemista. Monelle koiralle helppoja asioita, mutta tuollaisen ei-niin-ihmisrakkaan ja jopa röyhkeähkön nuorena aikuisen uroksen kanssa hyvin tärkeä asia treenata huolellisesti kaiken varalta. Nyt siitä on karissut pois vieraiden ihmisten liiallinen väistäminen, kuten toivoinkin ajan ja rauhan tekevän, ja pääsemme kunnolla työstämään välinpitämättömyyttä ihmisiä kohtaan. Kiireettömyys on tässäkin asiassa ollut kaiken avain.

Luoksetulo on Armaksen vahvuuksia arjessa, joten otan sen liikkeenä harjoitteluun vasta kun Armas osaa olla riittävän hyvin paikoillaan. En halua sille tässä vaiheessa yhtään enempää vetoa minun perään. Asetin itsellen luoksetulon suhteen kotiläksyksi liikkeen loppuasennon opettamisen ajatuksella että jos aloitus ja lopetus ovat hyvin hallinnassa, niin juosta tuo koira kyllä osaa siinä välissä. Myös liikkeestä istuminen ja maahanmeno tulevat ohjelmaan kun paikallaolo on hieman vahvempi. Tällä hetkellä Armas tipahtaa käskystä nopeaa maahan sekä sivulta että edestä ja kaukokäskynä maahanmeno toimii oikein ajoitettuna myös kesken juoksemisen kymmenien metrien päästä. Ollaan siis ihan alussa kaikkien BH-liikkeiden kanssa, mutta onneksi ei ole mihinkään kiirettä. Tilastollisesti minulla on vielä kymmenen aktiivistä vuotta aikaa harrastaa tuon koiran kanssa. Lisäksi ollaan pitkin Armaksen ja Ainon kasvun harjoiteltu monia eri elementtejä niin tottisliikkeistä kuin agijutuista, että nyt moni asia vain vaatii jo osatun onnistunutta yhteenliittämistä.

Kotiläksynä meillä on siis tällä viikolla käskysanan liittäminen seuraamiseen, käännökset (erityisesti täyskäännös) ja luoksetulon loppuasento.

***

Tämän lomapäivän ruksittavia tehtäviä ja tärkeitä asioita oli ystävän luona kahvittelu uusien minijuttujen suunnittelun merkeissä, porotokan tilaaminen ja pokaalien kaiverrustietojen toimittaminen Kaiverrus Kalliolle. Siellä saa aina yhtä hyvää palvelua ja pääsin viimein livenä ihastelemaan juuri saapuneita pokaaleja ja ryhmäkehien palkintoja, jotka olin tilannut näyttelyihimme. Hieman helpotti palkintostressi, mutta hengitän vapautuneesti vasta kun tilaamani porot kopistelevat ovella.

Lomalaisen puuhastelut

Lauantaina alkoi kesälomani ensimmäinen osa, jonka suunnittelin tulevan viikonlopun koiranäyttelykiireitä silmällä pitäen. Tuntuu mahtavalta olla lomalla, siis ihan oikeasti lomalla. Edellinen loma oli viime elokuussa. Viime kesän lomailin urakalla kun oli pitämättömiä lomia, kertyneitä lomia ja uusia lomapäiviä pidettävänä ennakkoon. Olin siis käytännössä vain heinäkuun töissä. Työt onneksi jatkuivat, mutta talvilomaa ei sitten ollut pidettäväksi. Onneksi tammikuuhun asti oli pelkkää yövuoroa ja pitkiä vapaita, jotka tuntuivat käytännössä lyhyiltä lomilta. Tammikuusta sitten olen tehnyt kolmivuorotyötä ja loman tarve on tuntunut jo hieman takaraivossa. Nyt sitten nautiskelen ansaitusta lomasta reilun viikon ja vapaat päälle. Heinä-elokuussa ja syyskuussa sitten lisää lomailua. Minusta tällainen vapaa tuntuu niin paljon paremmalta kun sen on ansainnut työnteolla, kuin olisi vain jouten noin alvariinsa tekemättä töitä. Nekin vapaat olen joutunut kokemaan silloin kun on ollut työvuorottomia viikkoja.

Keskiviikkona satoi lumipeite maahan säikäyttäen minut ja orvokkini. Onneksi lumi katosi iltaan mennessä. Ehdin kuitenkin kokeilla miksi kesäkenkiä ei kannata käyttää talviolosuhteissa. Sain asiaan niin sanotusti horisontaalisen näkökulman.

Äiti ja tytär samanlaisessa kuosissa

Perjantaina pääsin lomatunnelmaan yövuorosta selvittyäni. Käväisin sorkkaostoksilla ja suuntasimme mökille. Ensitöiksemme teimme Nupulle voittajaluokan teemalla 800metrin jäljen. Jäljen piti olla mökkimallia, mutta vapaasti suunnistaen "tuolla on tie ja tuolla suo"-tyylillä jälki ei ulkoisesti ollut sitä mitä piti. Nuppu jäljesti jäljen seuraavana iltana selviytyen siitä lähes täydellisesti vaikka jälki oli yli 24 tuntia vanha. Viimeinen makaus ennen kaatoa jäi rinteessä hieman sivuun, mutta muuten Nuppu kulki tasaisen varmasti jäljen päällä. Sorkkakin kiinnosti nyt hieman enemmän kuin viime kerralla. Katsokulma oli niin kaunista katsottavaa että ihan liikutuin. Nuppu oli itseensä hyvin tyytyväinen ja paistetteli kehuissa.

Nupun ajama jälki (reilu 800m)

Ainon jälki oli lyhyt veren vähyyden vuoksi. Se tehtiin lauataina aamupäivällä ja ajettiin Nupun jäljen jälkeen. Ikää sillä oli kuusi tuntia. Aino oli selkeästi väsynyt, mutta toinen osuus ja makaus sekä viimeinen kulma olivat kaunista katsottavaa. Sorkka löytyi ja kiinnosti kovasti. Harmittaa ettei verta riittänyt Armaksen jäljelle, mutta toisaalta ilmoittauduin sen kanssa nyt pk-jälkiryhmään. Teen Armaksen kanssa muutaman ihmisjäljen ennen verijäljen aloittamista tälle kesälle.

Aino jäjestämä jälki (n300m)

Ostin kokeeksi kuivattuja peuran sorkkia ratkaisemaan hirvensorkan kylmäketjuongelman. Minulla on enää kolme sorkkaa pakkasessa, joista yksi on ollut pari päivää sulana ja pakastettu uudelleen. Normaalisti käytän treeneissä pintasulaa sorkkaa, jonka huuhtelen roskista ja pakastan uudelleen. Mökkiolosuhteissa viikonlopun aikana tämä kylmäketju katkeaa ja valitetettavasti sorkka alkaa heti pilaantumaan, vaikka sitä säilyttäisi maakellarissa. Peuran sorkka on varsin piiskuinen verrattuna hirven jalkaan, mutta toivon sen ajavan asiansa satunnaisessa käytössä, kun kuitenkin pääsevät pääasiassa makustelemaan oikeita sorkkia.

Jälkien vanhenemistä odotellessä ompelin Ainolla ja Nupulle mökkipannat. Armaksella sellainen jo onkin ennestään kumiankkakuosilla. Noiden pantojen lukot ovat heppoisia, mutta niiden tarkoitus onkin vain pitää tunnistelätkä menossa mukana, silloin kun ulkoilevat tontin ulkopuolella vapaana. Äitini vanha Singeri teki hyvää työtä, sen jälkeen kun onnistuin polkemaan sitä pelkästään oikeaan suuntaan. Polkukoneissa ei ole "pakkia", mutta niin vain se turhan kepeästi hurraa toiseenkin suuntaan.

Sunnuntaina oli sitten aikainen paluu kotiin, sillä olin lupautunut mätsäriin tuomaroimaan pennut. Koiria oli ilmoittautunut sopivasti, joten ehdin pitkään ja hartaasti käsittelemään pennut. Minusta mätsärin tarkoitus on opettaa nuorille koirille, että esiintyminen ja käsiteltävänä oleminen on siedettävää ellei peräti kivaa. Tämän vuoksi mm. hampaat tutkin kaikilta useammin kuin kerran ja kaikki sinkkuroivatkin rauhoittuivat mukavasti käsittelyyn. Pentujen arvostelu ja järjestykseen laittaminen on hankalaa ja toisaalta myös epäreilua, sillä kaikki ovat kuka missäkin kehitysvaiheessa ja ikähaitari on suuri. Koitin taas löytää ikäisekseen erityisen hyviä liikkujia ja iloisia esiintyjiä. 

Kuva: Veera Pallari

Suomen ensimmäiset cavalierit

"Ensimmäiset cavalierit tulivat maahamme jo vuonna 1952, jolloin muissa Pohjoismaissa rotu oli vielä hyvin tuntematon. Ensimmäiset tiedossa olevat cavalierit olivat blenheim-narttu Quilters Amanda, joka oli Daywell Rogerin pojantytär ja blenheim-uros Pargeter Fanfare. Molemmat saavuttivat pian muotovalion arvon. Yhdessä ne saivat ensimmäiset Suomessa rekisteröidyt pennut vuonna 1953. Pennuista pari pärjäsi näyttelyissä ja Hobbydog Armoric valioitui." Lähde: Cavalieryhdistyksen Jalostuksen tavoiteohjelma

Onnistuin sattumalta ostamaan pienen nipun kuvia ja rekisterikirjan suomalaisten cavalier kingcharlesinspanieleiden alkutaipaleelta. Rekisteripaperi siis kuuluu ensimmäisen suomalaisen cavalierpentueen urospennulle ja mahdollisesti kuvatkin ovat tuosta pentueesta, koska olivat rekkarin välissä ja kasvattaja on ollut sama henkilö, joka on omistanut Hobbydog Aquilon. Kolmessa alemmassa kuvassa näyttäisi olevan esiintyvän sama koira, joka ei kuitenkaan ole rekisterikirjassa mainittu koira. Täältä löytyy mielenkiintoinen kuva, jossa koirat vastaavat kovasti värimerkeiltään alimman kuvasarjan koiria. Kuvan koirien kerrotaan juurikin olevan Quilters Amanda ja  Pargeter Fanfare.  Jos jollain on tietoa enemmän tietoa tästä ensimmäisestä suomalaisesta cavalierpentueesta, niin otan sitä kiitollisena vastaan. Koirahistoria kiinnostaa aina, vaikka en rotua harrastakaan.

***

Muut postaukset "arkistojen kätköistä" löytyvät täältä

Terrierielämää 80 vuoden takaa

Suomalaista koiraharrastusta 1920-luvulta

Englanninsetteri historian pyörteissä

Vanhoja pohjoismaisia koirakuvia 1870-luvulta alkaen

Vanhoja julkaisuja ja sukutauluja

Verijälkeä pumiporukalla

Ainonen

Meillä viikonloput ovat olleet varsin vilkkaita, ja viime viikoloppu ei poikennut kaavasta. Perjantaina saimme odotetut vieraat Kajaanista ja Iistä, eli Miia ja Uula sekä Mirjami ja Kirka saapuivat mökillemme. Ennen mökin valtausta kävimme metsässä vetämässä veristä sientä perässämme muutaman jäljen verran, sillä lauantaina oli viikonlopun kohokohta. Olin onnistunut järjestämään rotuyhdistykselle mejäkurssin, jossa meitä kuutta koirakkoa oli kouluttamassa mejätuomari Marika Ahola, joka on yksi parhaista mejäosaajista ja kouluttajista Pohjois-Suomen, ellei peräti koko Suomen, alueella.

Uula

Uula

Koska koirapaikat olivat rajalliset jäin odottamaan ensin kaikki muut halukkaat pumistit, ennen kuin laskin omat koirani mukaan kurssivahvuuteen. Omistani kurssille mahtui lopulta kaksi, joista Nuppu oli luonnollisesti ensisijainen valintani kisaavana. Mietin pitkään Ainon ja Armaksen välillä, mutta päädyin ottamaan Ainon kurssikoirakseni, koska Armas oli vielä hieman kiinnostunut Nupun juoksun rippeistä. Päätökseen vaikutti tietenkin sekin, että hyvä haltija halusi ennemmin mökkikaverikseen päivän ajaksi Armaksen, jota ei tarvitse vahtia sen ollessa aina siellä missä sitä ruokkiva ihminenkin.

Kirka

Kirka lähdössä jäljelle

Pumivieraat mahtuivat ilmeisen sopuisasti saunamökkiin ja olimme heti lauantai-aamuna virkeinä jälkihommissa, vaikka perjantai-ilta meni hieman myöhäiseen saunomiseen kaikkineen. Nuppu pääsi aloittamaan kolmantena koirana voittajaluokan harjoitusjäljen yhdessä ohjaajansa kanssa. Jäljen Nuppu oli suorittanut itselleen tyypillisesti vauhdikkaasti ajaen. Treeniohjeeksi saimme harjoitella jatkossa yli vuorokauden vanhoja jälkiä sekä tehdä sorkkaa kiinnostavammaksi koiralle. Aloitukseen pitäisi keskittyä, koska siitä lähtee aina turhaan piste pois ohjaajan antaessa koiran lähteä liian vauhdikkaasti jäljelle. Lisäksi oli ilmeisesti käyty keskustelua siitä, miten Nuppua pitää ja kestää jarruttaa jäljellä. Ilman sitä, sen kanssa saisi juosta jäljen alusta loppuun. Nuppu nimittäin palkkautuu sen verran hyvin itse jäljestämisestä, että se ajaa jälkeä melkeinpä raivokkaasti.

Ainolle teimme suhteellisen tuoreen jäljen, joka oli lopulta suunniteltua lyhyempi, koska lumien sulamisvedet olivat jääneet lojumaan metsään muodostaen satumaisen kauniin lammen. Aino onneksi hillitsi vedellä lotraamishalunsa ja suoriutui jäljellä paremmin kuin olin edes uskaltanut toivoa. Se jäljesti varsin tarkkaan välillä ajautuen voimakkaasta tuulesta johtuen jäljen sivuun, mutta selvitti hienosti itsensä aina takaisin jäljelle käyttäen ilmavainua. Periaatteessa, vaikka se jäljesti nokka matalana niin, se käytti jäljellä pääasiassa ilmaivainua. Sorkan se haistoi jo kaukaa, mutta malttoi mennä sinne jälkeä pitkin. Sorkka kiinnosti kovasti ja Aino jo kaivoi ruokalappua esiin päästessään sorkalle. Myös makaukset Aino merkkasi hyvin. Saimme ohjeeksi tehdä reilusti vanhempaa jälkeä (nyt oli noin 3 tuntia vanha) ja kokeilla jättää makaukset pois kulmista, sillä kulmien suuri verimäärä saa hajun leviämään laajalle ja aiheuttaa ilmavainuisessa koirassa turhaa laajaa haahuilua. Kulmatyönkentelyä pitää siis treenata. Lisäksi kouluttaja-tuomari ohjeisti käyttämään jäljillä maltillisesti verta, koska suurempi verimäärä leviää laajemmalle alueelle ja aiheuttaa turhan laajoja kaaria ja hapuilua jälkityöskentelyssä. Vauhti oli sopiva eikä sitä saa tulla yhtään lisää.

"Hau-kotus"

Treenipäivä oli onnistunut, vaikka tuuli oli melkoinen. Onneksi ilma oli sopivan viileä eikä itkoita ollut yhtään. Oikein harmitti, ettei täällä Rovaniemellä ole pumiseuraa jälkihommiin, vaan kaikki treenikaverit ovat kauempana. Onneksi pystyy järjestämään aina silloin tällöin näitä yhteistreenejä. Oikeasti, mikään ei ole mukavampaa kuin treenata samanmielisten ihmisten kanssa ja vieläpä oman rodun kesken.

Piteån kansallinen ja pumijuttuja 28.- 29.5.2016

Kuva: Mirjami Hornela

Toukokuun viimeinen viikonloppu oli kovasti odotettu ja sen eteen tehtiin paljon töitä. Piteån kansallinen näyttely oli vain sivuseikka ja vauhdinottoa viikonlopun varsinaiselle tapahtumalle eli Pumit ry:n kevätkokoukselle ja yhdistyksen mätsärille.

Piteån näyttelyssä oli taas kerran mukava käydä. Sain juteltua pumijuttuja kolmella kielellä ja tehtyä hieman pr-työtä yhdistyksen eteen. Aino ja Armas pärjäsivät ihan mukavasti, vaikka ei vielä sertejä saatukaan. Tällä kertaa oli tyytyminen varaserteihin. Itse näyttelystä ei kuvia valitettavasti ole, sillä saimme auton liian lähelle kehää ja päädyimme käyttämään molemmat koirat yksitellen kehässä autosta käsin. Kameramiehini oli siis koiravahtina sisarusten käydessä vuoron perään esiintymässä. Taktikointi kannatti, sillä kumpainenkin keskittyi kehässä liikkumiseen kaikennäköisen kiilaamiseen sijaan. Armaskin jopa liikkui paremmin kuin ikinä ennen, toki ei vieläkään riittävän hyvin. Liekkö tuoreilla, keitetyillä, maksanameilla (jotka tätä kirjoittaessa tajusin vieläkin olevan näyttelyrepussa..) ja bh:n seuraamistreeneillä ollut vaikutusta. Tuomarina meillä oli Ann Long-Doyle Irlannista, jolla itselläänkin on pumi. Oli siis mielenkiintoista käydä hänen kehässään.

"Strong male, well ang. over all, good head shape. Good ear prop., strong bone, strong hind quarters. Could have moved better on the day, but over all sound" Champion class EXCELLENT, Competition class 2. Best Male 3. Reserve CAC

Ainoa hieman haittasi vapiseva pöytä, jota en meinannut saada millään tuettua heilumattomaksi. Aino sai koottua itsensä pöydällä tasapainoilusta huolimatta ja esiintyi hyvin.

"Strong soud bitch. Good conformation over all. Lovely dark eye. Good shaped head. Correct earset. Good bone. Strong hind quarter. Good coat. Moved with drive." Champion class Excellent, Competition class 1, Best Bitch 2. Reserve CAC

Piteåsta kurvasimme Ouluun ja yövyimme ihastuttavassa Lasaretin hotellissa. Hotelli oli sijainniltaan mitä parhain koiria ajatellen ja olisin mieluusti voinut viipyä siellä pitempäänkin. Ympäristö oli ihastuttava ja hotelli tunnelmallinen, jossa oli hyvällä maulla sekoitettu uutta ja vanhaa.

Sunnuntaina oli sitten hartaasti odotettu kevätkokous, joka saatiin sukkelasti nuijittua läpi ja kiirehdimme pussittamaan mätsäripalkintoja ja laittamaan kaiken kuntoon ennen osallistujien saapumista. Meillä oli Hau-Hau Champion sponsorina ja saimmekin varsin mukavasti palkintoja, jotka tuntuivat olevan myös osallistujien mieleen. Minulle oli langennut tuomarin osa ja pääsin arvostelemaan isoja aikuisia. Kuinka ollakaan, taas kerran valikoitui sinisten ja punaisten voittajiksi metsästyskoiria niiden upeiden liikkeiden ja lihaskunnon vuoksi. Päivän oli kaikkinensa onnistunut ja erityisesti mieltä lämmitti se miten saimme paikalle muita pumisteja talkoilemaan ja osallistumaan tapahtumaan. Kiitos kaikille!

Kuva: Mika Pasanen

Posion ryhmänäyttely 7.5

Nyt kun sain hetken kirjoittaa menneitä juttuja ylös, niin täytyy häveten aloittaa toukokuun alusta. Päätin ihan harjoittelumielessä ilmoittaa vain Armaksen Posion ryhmikseen. Harjoittelu hieman taas jäi ja sain näyttelykaverikseni voimiensa tunnossa olevan uroksen, joka oli innosta pinkeänä koko näyttelypäivän. Puolustukseksemme kerrottakoon, että Ainolla oli juoksu loppusuoralla ja Armas oli ehtinyt ennen näyttelyä sopivasti hehkuttaa siskonsa parhaita päiviä ihan ajan kanssa. 

Viime hetken treenit..

Armas oli itseasiassa ensimmäistä kertaa ilman muita oman lauman koiria näyttelyretkellä, mutta se ei näyttänyt sitä haittaavan yhtään. Se oli kuin kala vedessä nauttien ainoan koiran osasta. Armas nukkui koko hieman toista tuntia kestävän matkan ja oli näyttelypaikalla se olikin sitten varsin virkeä. Pumeja oli ilmoitettu vain kolme, eli Armaksen lisäksi narttupentu ja nuorten luokan narttu.

Kehässä liikkeet menivät varsin vauhdikkaasti mutta pöydällä Armas taas malttoi seistä koko komeudessaan. Se oli niinkin ryhdikkäänä, että tuomarimme Elena Ruskovaara sai mitattua sen peräti 49 cm korkeaksi. Tämä olikin Armaksen ennätyskorkeus. Hylkyhän siitä rapsahti, mutta en osannut olla pettynyt tai edes surkutella asiaa, sillä arvostelu oli muuten hyvä ja koiran näköinen. Armaksen ollessa 47,5cm, olen koko ajan vain odottanut milloin mittaan lipsahtaa ylimääräinen senttijä ja lähdemme hylätyn kanssa kehästä, sillä tuollakin korkeudella sen voisi tiukka tuomari hylätä. Tuomari kehui Armaksen lihaskuntoa erityisen hyväksi ja arveli senkin tuovan sille lisää korkeutta.

"Valitettavasti liian iso. Hyvin maskuliininen, jäntevä. Mittasuhteiltaan oikean mallinen uros. Erinomainen vahva ylälinja ja hyvä lihaskunto. Varsin hyvä karva. Korrektit silmät ja korvat. Tarpeeksi täyttynyt kuonontyvi. Malttamaton liikkuja, pomppii mieluusti. Malttaessaan oikea askelpituus. Tiiviisti kiertynyt häntä. Malttaessaan myös tyypikäs liikkuessaan ylälinjan puoleen (puolesta?). Koko määrää palkintosijan." VAL HYL

Rop-pentu

ROP