Hurja miten vuosi meni siten, etten ehtinyt tehdä yhtään postausta loppuun asti. Tämä blogi on aina ollut minun henkireikäni, joten sen hiljaiselo kertoo paljon siitä, miten moni muu asia on pitänyt minut kiireisenä. Täällä kuitenkin ollaan!
Vuosi 2023 oli ihanan tavallinen, onnellinen ja täynnä ihania kokemuksia. Asuntovaunun hankkiminen ja sen kanssa reissaaminen monta tuhatta kilometriä kesän aikana oli hieno uusi kokemus. Oli hienoa miten koirat myös viihtyivät vaunuilemassa. Armaksen ärhäkäs varvaspatti aiheutti kesän aikana huolta ja Ainon lukuisat patit tuovat murhetta edelleen. Pulmun kanssa pääsimme aloittamaan noseworkissa kisaamisen. Syksyn iso urakka oli "Pumit 50v. Suomessa" historiikin pusertaminen maailmaan. Nämä vain muutama asia meidän vuodesta mainiten, videolta löytyy lisää!
Kiitos kaikille, jotka olitte mukana meidän elämässä tavalla tai toisella ja hyvää uutta vuotta!
Alkuvuosi menee nyt turisteja majoittaessa ja vapaat sen mukaan suunnitellen, mutta odotan mielenkiinnolla kevättä ja loppuvuodesta 2023 hankkimaamme Oulun kakkoskodin tuomia mahdollisuuksia koiraharrastuksia ajatellen. Tosin, vuodessa on vain 52 viikonloppua, joista minulla on kesäloman lisäksi vapaana vain joka kolmas. Mahdottomuuksia ei siis tänäkään vuonna ehdi tekemään, kun toisaalta minulla on toiveena viettää myös mökillä aikaa enemmän kuin pari viikonloppua kesän aikana. Tällekin vuodelle on tulossa isoja koiratapahtumia, joita olen mukana puuhaamassa. Muutama vanha tuttu, kuten Rovaniemi KV, erkkari, Tornio NORD sekä toivottavasti uutena Koiramessut. Tämän vuoden tavoitteeksi otamme elämästä nauttimisen ja täysillä elämisen!
Viime viikonloppuna olimme järjestämässä Pumit ry:n riveissä Tornion Nord koiranäyttelyä, jonne osallistui kaikkiaan 1699 koiraa. Näyttely oli monella tapaa erilainen järjestää kuin Rovaniemen Kv näyttely. Yksi iso tekijä oli näyttelypaikka ja sen tarjoamat valmiit puitteet perusjutuissa. Oli mahtava mennä näyttelypaikalle tietäen, ettei kaikkia sen fasiliteetteja tarvitse rakentaa alusta asti. Näyttelykokouksissakaan eikä siis etukäteen tarvinnut miettiä bajamajojen määriä tms. perustoimintoja, joiden suunnitteluun menee yllättävän paljon aikaa. Minun nakki oli tälläkin kertaa palkinnot, mutta niistäkin selvisin ilman määrien tuskailua etukäteen. Oli mukava vain levittää pöydälle toisten laskemat palkinnot ja luottaa siihen, että kaikkea on riittävästi. Showlinkissä kyllä osataan näyttelyn taustatyöt.
Yksi ahkera talkoilija
Majoituimme Torandan Villa Merilinnassa, joka oli viihtyisä ja todella ihana Merivartioston vanha tukikohta, joka oli kunnostettu vanhaa rakennusta kunnioittaen. Merilinna olikin pitkästä aikaa paikka, jonne voisi mielellään muutoinkin mennä yöpymään, jos Torniossa vielä on majoittumisen tarvetta tulevaisuudessa. Tässä huoneessa majoittui keveästi kolme pumistia kahden pumin kanssa.
Mukavan viikonlopun kruunasi Pulmun näyttelymenestys sen ollessa VSP sertillä ja Nord sertillä. Pulmu oli taas iloinen häntää heiluttava itsensä kehässä vaikka sunnuntain reippain vesisade sattuikin juuri pumikehän ajaksi. Pumeja oli kaikkiaan ilmoitettu näyttelyyn kuusi ja tuomarina toimi Gunilla Skallman Ruotsista.
"Stor tik. Fina proportioner. Huvud av bra längd. Bra öron, dock någt brett ansatta, mörka fina ögon. Kraftigt bett. Bra rygglinje. Lite bred i sitt frontparti. Mycket bra bröstkorg. Väl ansatt och buren svans. Bra tassar. Typiska rörelser. Ganska bra päls. Trevlig attityd." AVO ERI AVK1, SA, PN1, SERT, NORD SERT, VSP
Napos Rudolf
Kasevan Classic
Napos Olivgeze
Zennovy Minda
Pieni videonpätkä avoimen luokan nartuista
Tässä näyttelyssä minulle kaikista parasta olivat muut järjestäjät ja se hyvä tekemisen henki, mikä taisi parhaimmillan välittyä myös näyttelyvieraille asti. Minulle koiranäyttelytalkoilut ovat aina olleet tärkeä osa oman harrastuksen rahoittamista yhdistystasolla. Esimerkiksi Rovaniemen Kv on tuonut aina omalle seuralle kaikkiin kerhossa harrastettaviin lajeihin rahaa, jolla on mm. uusittu välineitä ja maksettu tiloja. Nyt minulla oli vielä tärkeämpi motiivi osallistua talkoilemaan, sillä tämän näyttelyn tuotto Pumit ry:n osalta ohjautuu pumien terveysrahastoon ja tulee tulevaisuudessa hyödyttämään koko rotua. Talkoiluviikonloput ovat raskaita, sitä en kiellä, mutta toisaalta minulle ne tuovat myös tarvittavaa irtiottoa arjesta. Mikä parasta tämänkin viikonlopun sain viettää loistavassa ja iloisessa seurassa. Vietin siis yövuorojen väliset vapaat Torniossa talkoillen ja kolme vapaapäivää tuntui lopulta kolmelta lomaviikolta kun palasin maanantaina töihin ihan toisesta maailmasta.
Perjantai-illan puuhana kehien asettelu sekä nurmelle että kartalle.
Niinä hetkinä kun saan kaikista eniten talkoilulta tuntuu samalla hirveän surulliselta tieto siitä, miten talkoilu on kuolemassa koiraharrastuksessa. Osa syy ilmiölle on harrastajien siirtyminen enemmän ja enemmän yhdistyksistä yritysten huomaan, mutta myös harrastajien arvot ovat muuttuneet eli halutaan enemmän vähemmällä työllä. Olen itse kasvanut koiraharrastustalkoiluun ja saanut niissä kaikista parhaat muistot harrastuksestani, sekä ne rakkaimmat ihmiset ja ystävät, jotka kulkevat mukana vuosikymmenestä toiseen. Surulliseksi tulen siis siitä, kun mietin miten paljosta ihmiset voivat jäädä paitsi, erityisesti yhteisöllisyydestä, jos eivät koskaan kokeile talkoilua. Samalla myös valitettavasti kaventuu oma ymmärrys siitä, miten paljon vapaaehtoisten aikaa esimerkiksi koiranäyttelyn järjestäminen vaatii. Asioita osaa aina arvostaa enemmän kun on omakohtaista kokemusta siitä, mitä niiden saavuttaminen on vaatinut. Facebookissa kiertääkin juuri Dogxpress'n hyvä kirjoitus aiheesta, jonka suosittelen kaikkien lukevan.
Kesä ei ihan ole ollut sellainen kuin olisin toivonut tapahtumien osalta, mutta onneksi odotetuin tapahtuma toteutui ja pääsimme osallistumaan Pumipäiville. Tällä kertaa mukaan lähti vain Pulmu ja olikin mukava päästä keskittymään yhteen koiraan ihan kunnolla. Pulmu on sosiaalinen ja suhteellisen huomaamaton hiljaa ollessaan, joten sen kanssa on helppo olla ja välillä keskittyä myös ihmisten kanssa seurusteluun. Siitä millainen Pulmu on äänekkäänä ja huomion itselleen ottavana ei nyt tässä mainita mitään..
Tällä kertaa koulutin itse vain yhden ryhmän päivässä Pumien Perustaitoja, jotta pääsin myös Pulmun kanssa puuhailemaan. Olin valinnut tutut ja turvalliset jutut eli nose, agilityn ja rally-tokon. Ensi vuonna voisimme kokeilla sitten hakua ja fh-jälkeä. Agilityssä oli tarkoitus saada uutta agi-intoa minulle ja Pulmua vähän herätellä lajiin. Sehän ei ole vielä treenannut putkea enempää. Rallyssa Mirjami oli tehnyt kivat treenit meille ja sain huomata, että hieman väsynyt koira ei tee vitosen palkkalla töitä. Onneksi ystävän taskusta löytyi se kympin palkka. Nosessa Pulmu oli jo pidemmällä kuin olisin osannut vielä odottaa ja olin yhtä hymyä koko lauantain. Nosekouluttajalla olisi ollut kovasti lisää tarjottavaa, mutta vielä olimme vasta purkkiradan tasolla. Jospa ensi vuonna pääsisin kokeilemaan myös ilmassa roikkuvaa fetapurkkirataa koirieni kanssa. Ideoita tuli kovasti kaikissa kolmessa lajissa ja sitä kaivattua treeni-intoa.
En kauheasti kehtaa kehua tapahtumaa, jota olen itse ollut mukana järjestämässä muiden kanssa, mutta voin todeta että mistään hinnasta en halua jättää Pumipäiviä myöskään ensi vuonna väliin. Sää taas suosi ollen pahimmillaan + 27 astetta ja ruokakin oli hyvää sekä Kartanon puolesta että yhteisessä illanvietossa. Treeniä, pumi-ihmisiä ja pumeja, voiko mitään muuta kesäviikonlopulta toivoa?
Heinäkuun alussa terveysasiat alkoivat poltella ja olla ajankohtaiset, joten päätin tilipäivän lähestyessä pistää toimeksi. Sopivasti ystäväni oli pohjoisessaa reissullaan ja myös kuvia vailla, joten saimme liki extempore järjestymään pienimuotoisen "juokkokuvauksen" kolmelle pumillemme. Kuvauttaminen jännittää aina, vaikka mitään suurta yllätystä en osannut odottaa, koska Pulmun pentueessa terveystulokset ovat olleet hyvin tasaiset. Silti olin kiitollinen kun tulokset tulivat nopeasti ja kaikki osoittautui olevan kunnossa luuston osalta. Seuraavaksi pitäisi varata aika silmäpeilaukseen ja tilata MyDogDna- testikitti. Nyt on mukava tietää, että ainakaan luuston osalta ei pitäisi ongelmia edes vanhetessa kovin helposti tulla.
Heinäkuu on muutenkin ollut meille mukavaa ystävien tapaamisen aikaa pumijuttuja höpötellen. Seuraavaksi onkin sitten Pumipäivien ja Poikapäivän odottelu, että pääsen oman "rotuisteni" seuraan. Muutaman näyttelyynkin voisi Pulmun vielä syksyn aikana ilmoittaa. Varsinainen kesälomakin minulla on vielä edessä..
22.3. julittiin Nuppua ja pöytä oli koreana. Tuntuu uskomattomalta, että Nuppukin alkaa olla jo ihan oikeasti veteraani-iässä. Pumi ei tokikaan vielä 10-vuotiaana ole vanha, vaan kypsä. Vanhuus alkaa sitten siellä 12 ikävuoden jälkeen. Nupun kanssa kuljetut 10 vuotta ovatkin olleet melkoisen tunnepitoiset ja värikkäät. Yhtään hetkeä en pois vaihtaisi, vaikka monta asiaa saattaisin tehdä töisin. Hyvä koira siitä on kuitenkin tullut, kuin ihmisen ajatus..
Nuppu ei pistänyt pahakseen sitä, että vain Pulmu osallistui juhlintaan muiden jäädessä kotiin. Aino ja Armaskin oliat lähdössä juhlimaan, mutta Aino pisti lenkin alussa liinat kiinni. Todettiin että parempi lähteä pienemmällä porukalla juhliin, koska tuo ei ollut Ainolle tyypillistä käyttäytymistä. Seuraavana päivänä jouduin toteamaan, että Ainon lenkkeilyhaluttomuuteen löytyi ihan oikea syy, eli sillä on anaalirauhanen tulehtunut. Lämpimällä vedellä huuhtelu ja tulehduskipulääke ei auttanut, vaan jouduimme sunnuntaina päivystykseen. Siellä eläinlääkäri huuhteli puhjenneeen paiseen ja kehoituksen jatkaa suihkuttelua ja tulehduskipulääkkeiden antoa. Torstaihin asti Ainon elämä oli kurjaa ja kutisevaista, muttaa sain onneksi heti torstaina Tuoville ajan. Saimme tulehtuneeseen rauhaseen ja ärtyneeseen ihoon ab-kuurin. Haava itsessään oli jo alkanut parantumaan pinnallisesti hyvin, mutta Ainon iho oli ärtynyt ajellulta alueelta ja rauhasessa oli sisällä tulehdus edelleen jylläämässä. Antibiootit auttoivat onneksi heti ja meillä oli elämä jo liki normaalia.
Aino käyttää vielä jonkin aikaa pönttöä päässä, mikä alkuun aiheutti Pulmussa kovasti kiinnostusta ja ilkikurisuutta. Aino on erikoistunut pöntön kanssa tukahduttamaan ihmisiään ja muksimaan sillä minut hereille.
Positiivista menneelle viikolla oli auton saaminen korjaamolta. Peräänajon jälkeen Skoda oli reilut kaksi viikkoa korjattavana ja tuli takaisin sieltä liki uuden veroisena. Alkoi jo hieman ahdistaa kun pieneen sijaisautoon ei koirahäkit mahtuneet eli meidän treenimäärä kahdelta viikolta on liki nolla. Armas pääsi nosettamaan tiistaina, mutta muuten on ollut turhan hiljaista.
Olen järjesätmässä huhtikuun 22. päivä hajutestiä, mutta taitaa käydä niin ettei Pulmu vielä siihen ehdi mukaan. Toukokuun kokeeseen olisi tarkoitus ilmoittaa Aino tai Armas mukaan, JOS ehdin treenata koirat niiden normaalin suoritustasoon takaisin.
Rally-tokon virallinen koe --> Siirtyi juoksujen vuoksi vuodelle 2019
Norjassa KV näyttelyyn osallistuminen --> Osallistui, mutta sertin metsästys jatkuu
Erikoisnäyttelyyn osallistuminen --> Ei osallistunut
NoseWork 1-luokan hajutesti ja koe --> NWF:n 1-luokan hajutestistä HYVÄKSYTTY tulos
Armas
Rally-tokossa kaksi koetta --> Yksi koe
Näyttelykehässä yhden kokonaisen kierroksen juokseminen sievästi --> Tämä taisi onnistua Helsingin KV:ssa toukokuussa ja Piteåssa Armaksen valioituessa SE MVA:ksi.
Mejä-koe --> Kesäkuussa oli ensimmäinen koe, kolme hukkaa
Erikoisnäyttelyyn osallistuminen --> Turistina
Bh-koe --> Siirtyi vuodelle 2019
NW:n 2-luokan hajutesti ja 1-luokan koe --> Peruin kokeeseen osallistumisen huonon valmistautumisen vuoksi.
Pulmu
Koirakavereiden hankkiminen --> Ihana Penni!
Mahdollisimman monen ihmisen hurmaaminen --> Tavoite saavutettu
Näyttelyissä pentuluokkaan osallistuminen x 1 --> Osallistui kolmesti pentuluokkaan ollen Rop-pentu kolmessa eri pohjoismaassa.
Erikoisnäyttelyyn osallistuminen --> Hienosti junioriluokan voitto ja VARA-SERT
Rally-tokon, NW:n ja mejän aloittaminen --> Tehnyt pohjia sieltä täältä pienesti keskittymättä erityisesti mihinkään lajiin. Keskittynyt olemaan mukana kaikkialla ja olemaan iloinen sekä avoin oma itsensä. Ahvenentalutuksessa oltiin ahkeria ja pentukurssilla.
Muutoin jatkamme samaan tahtiin eli treenaamme mitä millonkin tuntuu hyvältä sekä agilityä, jossa tavoitteena on teoreettinen kisavalmius sitten joskus. Tällä hetkellä kun kalenteria katsoo, niin näyttelyitä olisi liki jokaiselle viikonlopulle. Tosiasiassa into käydä näyttelyissä tätä kirjoittaessa on nollan luokkaa ja ajatukset harhailevat rallyssa, mejässä, pk-lajeissa ja NW:ssä. Aika näyttää mitä vuosi tuo tulleessaan.
Vuosi toi meidän laumalle lopulta osallistumisina yhteensä viisi koiranäyttelyä, yhden rallykokeen, kaksi mejäkoetta, yhden NWF hajutestin, yhden mätsärin. Talkoopisteitä paikallisyhdistykseen kertyi vuodelta 75, kun yksi piste vastaa noin 2-3 tuntia talkootyötä, tämän lisäksi erilaisissa koirakokouksissa tuli istuttua 20 kokouksen verran. Koirien kanssa en ehtinyt treenata niin paljoa kuin olisin toivonut kesäkaudella, mutta toisaalta minulle liian kuuma kesä itsessään oli haaste ahkeralle treenaamiselle. Syksyllä Armaksen pk-treenit pääsivät nosteeseen ja hyvään tekemisen vireeseen.
Mennyt vuosi oli yhtä aikaa yksi hienoimpia ja yksi raskaimpia koiraharrastusrintamalla. Omien koirien kanssa ja rotupuolella koin onnistumisia ja mahtavia yhdessä tekemisen tunteita muiden pumi-ihmisten kanssa, kun taas toisaalla voimia veivät koiraharrastuksen ei niin mukavat puolet. Joulukuun puolessa välissä olin niin väsynyt erinäisten hallihaaveiden ja niihen liiittyvien kummallisten vääntöjen vuoksi, että tuntui oma terveys vaarantuvan yöunien jäädessä vähäisiksi asioita selvittäessä ja pohtiessa, leposykkeen lopulta viilettäessä sadan pinnassa. Stressiä ei yhtään helpottanut gradun lähestynyt deadline. Onneksi joulukuuta oli pelastamassa Armaksen nopea eteneminen treeneissä ja meidän hurjan hieno ja mahtava pieni pk-porukka, jonka jäsenet olivat viikottain muistuttamassa miksi koirajuttuja harrastan. Kaiken uupumuksen keskellä sain kokea koiran kanssa treenaamisen molemmin puolisen riemun, joka se oli eheyttävää. Valitettavasti väsymisen ja teknisten vaikeuksien vuoksi kovasti iloitsemani joulukalenteri jäi lopulta kesken blogin puolella. Sen osalta teen puuttuvat postaukset tässä kevään aikana.
Vuosi 2018 selkeytti minulle sen miten tärkeää on pitää lähellä ne ihmiset, jotka tuovat hyvää mieltä ja joiden kanssa voi turvallisesti olla eri mieltä myös isoista asioista toisiaan kunnioittaen. Vuosi 2018 myös opetti sen, että itseään ja omaa hyvinvointia ei pidä ikinä unohtaa, sekä muistutti minua, että minulla on neljä mahtavaa koiraa, jotka vain odottavat että kaivan niistä parhaan mahdollisen esiin. Kiitos Mika, kiitos ystävät, vuosi 2019 ei voi olla kuin edellistä parempi!
Mukava taas kirjoittaa pitkästä aikaa laumasta, vaikka lauman haaliminen ei ole minun koiraharrastukseni tavoite. Usvan poismenon jälkeen minulla oli vain kaksi koiraa kotona, parivaljakko. Pulmun tultua tuntui hetken aikaa että minulla on kaksi koiraa ja pentu. Aino ja Armas eivät nimittäin olleet järin innostuneita pennun saapumisesta talouteen. Pulmu taas olisi ollut kuin kala vedessä aikuisten koirien kanssa, olihan se saanut sen verran hyvät eväät kasvattajan luona aikuisten koirien kanssa elämisestä.
Useampi viikko meni siten, että pentu ja aikuiset ihmettelivät toisiaan portin takaa tai hallitusti yhdessä. Koirat söivät keittiössä yhdessä, kunnes aikuiset ilmoittivat syövänsä mielummin työhuoneessani portin takana. Pentu oli ällöttävä ja ihmeellinen niiden mielestä. Pulmu sitkeästi roikkui portilla, ja yhteisillä puruluuhetkillä se meni portin läheisyyteen symään luunsa ollaakseen isojen koirien lähellä.
Ainolla oli valeraskaus loppuvaiheessa, mikä ei auttanut pennun hyväksymisessä, vaikka pienesti toivoin niin. Jossain vaiheessa Armas alkoi hakeutua sohvalle minun ja pennun viereen päiväunille. Se tuntui isolta edistysaskeleelta. Pulmun ollessa 14 viikkoa Aino ja Armas nuuskivat sitä yhtenä päivänä erityisen tarkkaan janiiden hännät alkoivat heilua iloisen hössötyksen kera. Pentu hyväksyttiin porukkaan ja Aino alkoi sen leikittäjäksi. Armaksella meni vielä viikko ennen kuin se alkoi houkutella Pulmua leikkiin, enkä toki vieläkään anna molempien yhtä aikaa leikittää pentua. Meillä meni siis likimain seitsemän viikkoa siihen, että pentu hyväksyttiin osaksi laumaa.
Minulla kävi joitain epätoivon hetki, mutta Pulmu oli koko ajan varma että hän saa Ainosta ja Armaksesta itselleen kaverit. Herkempi pentu olisi saattanut alkaa pelätä, mutta tässä ipanassa on aimo annos sitkeyttä pohjattoman iloisuuden lisäksi. Toki itsekin tein koko ajan töitä laumaantumisen eteen. Kuljetin koiria yhdessä ulos, hallille, ajelimme ympäri kylää jne. Missään vaiheessa en kuitenkaan yrittänyt pakottaa koiria yhteen ja pidin huolen ettei pentu joudu isompien hyökytettäväksi.
Tällä hetkellä lauma toimii jo niin hyvin ettei minun juurikaan tarvitse katsoa koirien perään. Tosin nyt Ainolla alkanut juoksu taas hieman on sotkenut meidän arkea ja koirien yhdessä oloa. Pulmu on siis jo 5kk ja tuntuu jo mukavasti oppineen talon tavoille.Riiviöhän se on, mutta niin sen pitääkin. Sisäsiisteyskin on hyvällä mallilla ja täysin kuivia päivä on jo paljon takana.
Pulmu on ehtinyt aloittaa jo koulunkäynnin. Se käy häirikkö vetämässäni penturyhmässä, käynyt haistelemassa eukalyptusta ja osallistunut jo muutamalle Arkihömppätunnille. Hieman vuorotyö on rajoittunut, että emme ole jokaiseen tapahtumaan päässeet, mutta ehtiihän tässä. Pitkät yövuoroputket myös tuovat hieman taukoa ihmisten ilmoilla liikkumiseen ja yritänkin aina vapailla korvata Pulmulle päivät, jolloin ei näe jotain uutta ja ihmeellistä. Se tuntuu olevan nyt juuri otollisemmassa iässä asioiden ihmettelylle. Onneksi pääsimme pääsäisenä katsomaan hartaudella agilitykisoja ja sosiaalistumaan kunnolla.
Viime postauksessa mietin vuoden saavutuksia ja yksi tärkeimmistä jäi mainitsematta. Meillä on ollut iät ja ajat tavoitteena pihan aitaaminen koirille. Kevään 2017 aikana projekti viimein käynnistyi ja valmistui kesäkuun aikana. Pitkään maassa pysynyt lumi hidasti projektia.
Talot ovat vaihtunet ja tontit pienentyneet vuosien varrella. Nyt kun tämä mökki vaikuttaa olevan ehkä hieman pysyvämpi asumus päätimme ryhtyä viimein toimeen. Meillä on siis 900 neliön pienen pieni tontti talomme alla, mutta aitaprojekti minulle on ollut mielessä jo talon nro 1 kohdalla, jolloin tonttia olisi ollut aidattavana reilut 2000 neliötä.
1
Aitaprojektia vauhditte tuloillaan ollut pentue ja ajatus kolmannesta kotilauman jäsenestä. Suurin vaaratekijä, jonka vuoksi aidan halusin, on takapihan takana oleva vilkas tie, jonne nopea pumi loikkaisi pihalta muutamassa sekunnissa. Meidän ja tien välissä on vain ohut puistometsäkaistale ja toisaalta autotien takana menee vetovoimainen kävelytie kulkijoineen. En halunnut ottaa pienintäkään riskiä, että joku koirista olisi juossut tielle. Tiheään asutullu alueella on myös naapureita kohtaan kohteliasta pitää pumit omalla tontilla. Oman kokemuksen mukaan pumi mielellään mieltäisi kaiken mitä näkee omaksi reviirikseen. Meidän kohdalla se olisi äkkiä kattanut myös kolmen seuraavan naapurin pihat kahteen ilmansuuntaan.
Kevään mietimme aidan materiaalia ja sitä millaisen alueen koirille aitaisimme. Lopulta päädyimme aitaamaan 3/4 takapihasta. Jättäen leveäm huoltoalueen aidan ja toisen naapuritontin välille. Talon yhdellä sivulla oli valmiiksi 180 cm korkea lankkuaita, jonka olemme teettäneet toisen rajanaapurin kanssa yhdessä. Aitamateriaaliksi mietimme monenlaista vaihtoehtoa lankkuaidasta lammasverkkoon, mutta lopulta hinnan, laadun ja helppouden vuoksi päädyimme AB Polarin 3D aitaelementteihin, joiden korkeus on 120cm. Tilasimme aitaelementit, tolpat, kiinnikkeet sekä portin Virosta ja hintaa niille tuli rahdin kanssa n. 900 euroa rahdin osuuden ollessa reilut 200 euroa. Aidan pystytys tapahtui omin voimin. Sementtisäkkeihin saatiin kulumaan noin 100 euroa. Aita on samaa mitä näkee monien päiväkotien ja koulujen tonttien rajaajina. Sen pitäisi olla kestävää ja huoltovapaata.
Aitatolpat ovat kaikki valettu maahan. Nyt talvella on käynyt mielessä, että portti olisi ollut kenties järkevämpi asentaa hieman korkeammalle maan pinnasta, sillä lumityöt pitää portin kohdalta tehdä nyt liki nurmikon tasolle. Kevät näyttää sitten miten routa on käsitellyt aidan perustuksia. Keväälle jää myös isompien rakojen tilkitseminen maanrajasta, joita tuli tontin kaltevuuden ja epätasaisuuden vuoksi. Erityisesti lankkuaidan alta tällä hetkellä pääsisi pienin pumi vaivatta kulkemaan, jos lumi ei täyttäisi pihaa. Aino ja Armas eivät ole yrittäneetkään kesän aikana aidan ali, vaikka niiltäkin se olisi tapahtunut helposti paikka paikoin pienellä änkeämisen vaivalla. Onneksi aitaa siis kunnioitetaan.
Kesä me sitten nautimme takapihasta joka käänteessä. Miten mukavaa oli makoilla tuolissa lukien gradukirjoja koirien leikkiessä ympärillä tai keskittyessä kaivamaan pihan ainoasta kukkapenkistä kukkia ylös. Voin sanoa, että takapihan aitaaminen paransi elämänlaatua kovasti, vaikka se hassulta kuulostaakin.
Päivitystä aita-asiaan:
Kesällä 2020 huomattiin portin maalin hieman kukkivan ruostetta ja laitettiin kysely asiasta valmistajalle. Vastaus tuli samana iltana, eli sinkityn portin ei kuulu kukkia ja kyseessä olisi valmistusvirhe. Tästä reilun vuorokauden kuluttua kuljetusliike toi pihaan uuden portin kuluitta. Loistavaa asiakaspalvelua!
Laumamme sai joulupäivänä kauan kaivattua vahvitusta kun Napos Felhö "Pulmu" liittyi joukkoomme. Pulmun tuloa olemme ehtineet puoli vuotta odottaa ja jännätä. Tuntuu ihan hassulta olla noin pienen pennun kanssa, vaikka noin neljä vuotta sitten minulla oli kotona neljä seitsemän viikkoista. On kuitenkin ihan eri asia keskittyä yhteen kerrallaan.
Tämä ensimmäinen viikko menee ihan täysin lattialla istuskellessa ja pikkutyyppiin tutustuessa. Samalla pitää muistutella mieleen pikkukoirien juttuja ja niitä kuningasajatuksia mitä aikoi "sitten sen seuraavan" pennun kanssa tehdä toisin kuin edellisten.
Joulukiireet alkavat helpottaa ja keskitymme aaton viettoon sekä sen jälkeiseen elämään. Tässä tulee varmasti vielä muutama postaus ennen vuoden vaihdetta, kun yritän ottaa joulukuuta kiinni tai.. keskittyä uusiin juttuihin. Toivon kaikille blogia seuraaville rauhallista ja jopa nautinnollista joulun aikaa, jolloin saa ihan rauhassa pysähtyä hengähtämään.
Saimme taas kivoja kuvia Kotkan pojastamme Edistä. Virallisesti Edi on Teräsvillan Alati Valpas ja niin äitinsä näköinen että emosta ei voi erehtyä. Kiitos taas Edin perheelle kuvista ja kuulumisista!
Niin se vain meillekin satoi ensilumi maahan viime yön aikana. Koirat intoilivat lumesta kun kävimme alkuyöstä puskapissillä ja heti aamusta pääsivätkin sittten takapihalle pinkomaan. Kummasti ei Ainoakaan haittaa kylmä lumi tassuissa, kun märkä nurmikko taas inhottaa ylipaljon. Vielä kaksikon pystyi päästämään valvotusti yhdessä leikkimään, sillä Aino aloitti juoksun viime sunnuntaina. Hieman se jo esittelee takamustaan Armakselle, mutta Armas vartoo vielä eikä suotta intoile. Tästä juoksusta emme tosiaan ole Ainoa astuttamassa, vaan haluamme rauhassa katsoa, että kaikki menee normaalisti. Katsotaan sitten mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
Aino yrittää keskittyä kahteen asiaan yhtä aikaa: ohikulkevan koiran vahtaamiseen ja namipuheisiin
En ole saanut aikaiseksi kirjoittaa meidän kuulumisia kunnolla, joten jos tässä nyt pikaiset ajankohtaiset kertoisin. Joulukuu meni itsensä edestä töitä tehdessä ja treenatessa. Pääsimme käymään pääasiassa NW treeneissä kun taas rally-toko ja temppuryhmä sekä tottistreenit jäivät turhan monesti työvuorojen tai koirakokousten jalkoihin. Treeneistä pitänee tehdä ihan oma postaus kun alkaa "vapaat".
Aino
Tammikuu on vielä mennyt töiden merkeissä ja kevään koiramaisten yhdistyshommien kasaamisessa ja käynnistämisessä sekä kevään opintojen suunnittelemisessa. Helmikuusta pääsen toivottavasti jo palaamaan kunnolla opiskelijan rooliin töiden jäädessä sivutoimisiksi. Tammikuussa on ollut jo ekat luennot. Kuinka tunsinkaan itseni yliopistolla vieraantuneeksi opiskelijaympyröistä ja vanhaksi muiden opiskelijoiden rinnalla, mutta ennen kaikkea kuitenkin hyvin motivoituneeksi.
Opiskelujen ja töiden vastapainona ovat sitten harrastukset, joiden avulla jaksaa tehdä kahta ensiksi mainittua. Koirajuttuja onnistuin kuitenkin vähentämään aikalailla jättäessäni suunnitellusti RKK:n puheenjohtajuuden seitsemän vuoden jälkeen haikein mielin. Kotikerhossani aion nyt keskittää ylijäävät resurssini pk-jaostoon liittyviin toimintoihin sekä kesän näyttelyn järjestelyhommiin. Pumit ry:n jutut ovat kuitenkin tänäkin vuonna etusijalla omien koirien treenaamisen ohella.
Edi "Kotkanpoika"
Tammikuun tähtihetkiä on luonnollisesti ollut A-pentueen 4-vuotissynttärit, joita juhlimme kaksi päivää, sillä ovathan pennut syntyneet molemmin puolin vuorokautta. Nyt voi ja täytyykin sanoa koirien olevan jo aikuisia sekä siirtyä pois termistä "pikkukoirat", jolla aina jaottelimme aikuiset ja nuoret koirat toisistaan. Nyt kun kotona ei ole kuin Aino ja Armas ei ole tarvetta jakaa laumaa edes sanoilla. Juhlimme oikein kermakakulla merkkipäiviä, sillä samaan aikaan myös äitini täytti vuosia.
Täytekakkuja onkin tullut tehtyä (ja syötyä) viimeisen vuoden aikana yksi jos toinenkin, sillä se on ollut työssäni yksi kuntouttava menetelmä muiden joukossa. Kulunut työvuosi on ollut yksi parhaita saadessani etuoikeuden tehdä töitä ihmisten kanssa, joiden elämässä on tapahtunut isoja muutoksia, ja joiden kanssa on päässyt iloitsemaan ihan arkisten normaalien asioiden sujumisesta oman uuden elämän aloittamiseen. Samalla sitä on tullut vielä paremmin tietoiseksi siitä, miten itsekin voisi vielä enemmän iloita pienistäkin asioista mitkä omassa elämässä on hyvin. Loppujen lopuksi niitä täytekakulla juhlittavia asioita löytyy yllättävän paljon!
Siinä ne nyt ovat, minun kaikki koirat: Aino, Armas ja Nuppu
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
