Täällä ollaan edelleen!

Pieni laumani

Yritän viimein herätellä tätä blogia taas eloon, kun saanut pahimman aikasyöpöt pakettiin viimeisen vuoden ajalta. Nopeasti tuo aika summattuna kiireisen koirakesän 2021 jälkeen viettimme syksyn hiljaiseloa sillä keskityin tekemään sosionomin opintoni loppuun. Marraskuussa 2021 sainkin palautettua viimeiset tehtävät ja joulukuun alussa sain paperit ulos. Kaikkinensa urakkaan meni työn ohella yksi vuosi ja 11 kuukautta. Nyt kun vaadittu tutkinto ja sitä myötä saatu vakituinen työ ovat kunnossa, on taas aikaa harrastaa koirien kanssa säännöllisesti ja täysipainoisesti. Opiskelu ei tosin tähän loppunut. Jatkan siis yliopisto-opintojen harrastamista vielä toistaiseksi. Nyt kun pääsin taas kirjoittamisen ja opintopisteiden keräämisen imuun niin ei kannata lopettaa. 

Sitten ne koirakuulumiset. Syksyllä 2021 kävimme Armaksen kanssa hoopersin alkeiskurssin ja joulukuussa pääsimme lajin ryhmätreeneihin mukaan. Tuntui hienolta päättää liki kahden vuoden ryhmätreenitauko. Valmistumisen myötä siis myös työkuvioni vakiintuvat ja vaikka vuorotyötä teenkin, niin suhteellisen hyvin olen onnistunut saamaan maanantai-illat vapaaksi treenejä varten. Hoopersista kävin myös Pulmun kanssa nyt keväällä 2022 yhden lyhytkurssin Oulussa. Kevään 2022 ryhmäjaon myötä hoopersin ryhmäpaikka vaihtui rally-tokoon, jossa olen käynyt nyt Armaksen kanssa. 

Sillä aikaa kun minä opiskelin pää savuten sai Rovaniemen käyttökoirat pystyyn hienon hallin, jossa on hyvät puitteet harrastaa. Minun vuosien 2020-2021 aktiivisuudesta ihan muissa asioissa, kertoo paljon se, että halli ehti olla liki vuoden pystyssä ennen kuin ehdin sinne ensimmäisen kerran käymään Hoopers-kurssilla.

Iso ja mainitseminen arvoinen asia syksylle 2021 oli Armaksen kastraatio, johon jouduin taipumaan terveydellisistä syitä. Armaksella oli siis kysta eturauhasessa ja eturauhasongelmat nostivat päätään turhan tieheästi. Viimeinen pisara minulle oli veritippojen löytyminen lattialta ja Armaksen verisen pissan stressaaminen. Onneksi tuolloin vaiva hoitui Ypozanella, mutta sitäkään ei koiralleen halua syöttää liian usein. Olisin mielellläni ollut leikkauttamatta Armaksen jos vaihtoehtoja olisi ollut, koska sen urosmaisuus ei koskaan ole ollut ongelma. Päinvastoin olen kokenut sen tärkeänä osana koiraani.

Vuosi 2022 toi mukanaan vanhaa tuttua ja paljon myös uutta. Alkuvuosi piti minut ja muutaman muun kiireisenä pumien JTO:n päivittäminen ja kotikäyttäytymiskyselyn parissa, jälkimmäisen yhteenvetoa kasaan edelleen. Uutena ja mielenkiintoisena asiana tälle vuodelle ja parille seuraavalle vuodelle on kennelpiirin toimintaan perehtyminen, sillä minut valittiin Lapin kennelpiirin hallitukseen. Keväälle mahtui onneksi myös ystävien tapaamista, eli on ollut pumimiittiä sekä ikivanhojen ystävien kanssa illanviettoa. 

Vuoden 2022 teemana minulla onkin keskittää aikani niille ihmisille ja asioille, jotka tuovat minulle hyvää oloa. Ystävien tapaamisen lisäksi toivon ehtiväni taas opetella lisää valokuvausta ja ehkä viimein saada akvarellit jotenkin hallintaan, sitten olisi se silkkimaalaus ja kuviosaha..

Kevätillan lukupiiri, jossa ihmettelyä siitä miten monta hyvää urosta on jäänyt käyttämättä vuosien varrella.

Rakastumista Gansai Tambi väreihin.

 

Kangasmaniaa

Kesän korvilla, kun kuumin näyttelykausi alkoi, on oman aikansa on ottanut sekä Rovaniemen KV että Tornion NORD näyttely. Uutta ja piristävää, on se miten tuntuu hyvältä taas kahden vuoden tauon jälkeen olla tekemässä asioita, joista ennen sai niin paljon hyvää mieltä. Erityisesti tuntuu hyvältä kun koira-asioiden tekeminen tuntuu taas hyvältä. Tämä minun kahden vuoden "levähdystauko", jos sitä siksi voi kutsua muiden asioiden kanssa pakertaessa, toi hyvän ja tarpeellisen irtioton paikalliseen harrastamiseen. Jäin siis tauolle tilanteesta, jossa olin jo vuosia kerännyt liki 100 vuosittaista talkoopistettä omalle paikallisyhdistykselleni. Tuo pistemäärä teki tuolloin työtunneissa liki tuplasti enemmän. Opiskelujen pakottama tauko antoi minulle tilaisuuden huomata, miten väsynyt olin talkoiluun ja toisille tekemiseen enkä saanut siitä enää mitään. Viimein jouduin siis miettimään mikä minulle oikeasti on tärkeää ja keskittämään vähäisen vapaa-aikani itselleni kaikista tärkeimpiin ja eniten antaviin asioihin. Ja kun kerron, että sain tarvitsemani tauon koira-asioiden tekemiseen, niin tarkoitan sillä kaikkea muuta mikä jäi pumi-asioiden ulkopuolelle. Koiraharrastuksessa voin sanoa kokeneeni burnoutin, jossa toisaalta pumiasioiden tekeminen toi minulle voimia jaksaa painaa töiden ja opintojeni kanssa. Nyt siis tuntuu mahtavalta kun koira-asioiden tekeminen tuntuu hyvältä ja olen löytänyt omat rajani sen suhteen.

Perinteinen työmaani Rovaniemen Kv:ssa

Rovaniemen kv näyttelyä ennen meillä oli Pellossa pikareissu näyttelyssä Pulmun kanssa. Siellä Pulmu sai eh:n tuomarin löytäessä siitä kaikki mahdolliset viat, mutta se esiintyi hienosti häntäänsä heilutellen. Viime sunnuntaina olimme jälleen kehässä ja Pulmu vain paransi esiintymistään. Tällä kertaa tuloksena oli PN2, SERT ja VARA-CACIB. Pulmu siis viimein avasi myös Suomen sertitilinsä. Ennen kehään menoa pohdin ääneen, että miten voinkin jännittää kehään menoa ja muistin heti miten aikoinaan sain myös Usvan esittämistä jännittää. Siinä missä Pulmu pöljäili kehässä remmin ja numerolapun kanssa, oli Usvalla tapana ottaa kengästä kiinni sopivassa kohdassa kesken juoksuaskelien. Nyt on toiveita, että Pulmustakin tulee samanlainen esiintyjä kun Usvastakin lopulta kuoriutui. Kaikenlaisten kehäesiintymisien jälkeen oli kiva saada pitkästä aikaa maininta "hyvin esitetty".

"Correct ear set, good dark eyes and rims, good head, large nose, correct bite, good pigment, good neck and shoulders, correct depth of chest, good coat and texture, good black nails, correct movement, well handled." Tuomarina Collette Muldoon

Kesälle ja syksylle olisi kovasti suunnitelmia, mutta aika näyttää mitä kaikkea tässä ehtii ja voi tehdä. Tänä kesänä olisi kuitenkin toiveissa päästä mökkeilemään viime kesää enemmän. Mökki on minulle paikka, missä sielu lepää ja ihmisillä sekä koirilla on hyvä ihan vain olla.

Syksy ja muutoksen tuulet

Tämä tuo minulle ilon

Aloitin kirjoittamaan koontia meidän kesästä, mutta saatuani sen valmiiksi jätin tekstin julkaisemattomiin odottamaan jatkojalostumista roskakoriin. Totesin, että sen mikä oli tärkeintä kertoa kerroin jo facessa ja instassa silloin kun asiat olivat ajankohtaisia. Olisin mieluusti kirjoittanut kaikista kissanristiäisistä ja kivoista jutuista heti niiden tapahduttua, mutta jostain syystä kirjoittaminen aina jäi. Sitten, kun alkoi olla kertomattomia juttuja toukokuusta lähtien, alkoi kirjoittaminen tulla aina vain vaikeammaksi. En enää tiennyt mistä aloittaa.

Lyhyesti kuitenkin kerrottakoon, että meillä oli kiva kesä, ehkä paras aikoihin. Paljon tehtiin ja paljon jätettiin tekemättä. Kesän kohokohta oli ehdottomasti Pumipäivät, jossa pääsin oikeasti rentoutumaan ja huomaamaan, että mikä se onkaan parasta koiraharrastuksessani tällä hetkellä. Se on omat pumit, muut pumi-ihmiset ja pumiasiat. Talkoilu rodun eteen miettimättä talkoopisteitä, omia tai erityisesti niitä muiden.

Elokuun oivallus johti asioiden pistämiseen tärkeysjärjestykseen ja päätökseen, että jatkossa omat koirani tulevat ensimmäisenä. Ihan oikeasti ensimmäisenä. Ei enää muiden harrastamisen eteen talkoilua, vaan talkoilua suunnitelmallisesti omien koirien vuoksi ja niiden kanssa harrastamisen mahdollistamiseksi. Ei siis enää omien koirin treenien jättämistä väliin koirakokousten vuoksi tai unettomia öitä kokeiden tai rytmihäiriöitä hallihankkeiden vuoksi. Ei enää stressiä kohtuuttomista odotuksista tai painostusta lähteä mukaan epärealistisiin hankkeisiin.  Olen viimeisen kahdeksan vuoden ajan  talkoillut paikalliselle yhdistykselle vuodessa 70-100 pistettä, kun omien koirien kanssa treenaamiseen olisi riittänyt 25-30 pistettä. Olen joskus nauttinut saadessani järjestää kokeita ja tapahtumia, joihin en itse edes ollut osallistumassa omien koirieni kanssa. Aika, harrastuksen luonne ja ihmiset ovat kuitenkin muuttuneet ja minä siinä samalla. Aina en ole ollut muutoksien suuntaan tyytyväinen.

Viime rally-treeneissä kysyttiin meiltä ryhmäläisiltä alkuhaastattelussa mikä heille tuo iloa harrastuksessa tai treeneissä. Minulle se on omien koirien innostus yhdessä tekemisestä, mutta jos koirat odottavat jatkuvasti kotona kun minä olen talkoilemassa, niin ei siinä paljoa kenenkään silmät kiilu innostuksesta.

Eräs ystäväni puheli minulle miten ei kannata tehdä asioita, jotka eivät tunnut hyvältä, jos on mahdollista tehdä sitä mistä nauttii. Näitä mietiskellessäni päätin viimein, että nyt on minun aika luopua osasta paikallisista luottamustehtävistä, sillä viisitoista vuotta hallitustyötä yhdessä yhdistyksessä on ihan nokko yhdellä istumalla. Jos itse en enää saa tehtävästään mitään, niin miten voisin antaa toisille jotain uutta? Ensimmäiset 12 vuotta yhdistysaktiivina olivat hyviä ja opin suunnattomasti. Viimeiset kolme vuotta opettivat minulle omat rajani ja sen mikä harrastamisessa on oikeasti tärkeää.

Nyt kun sain päätökseni tehtyä, niin olo on keveä ja haikeakin. Vielä loppurutistus ja sitten sihteerin mappi arkistoon ja keskittyminen kunnolla siihen mikä on parasta juuri nyt.

Vuosi 2018

Taas on tilinteon aika..

Mitä me sitten tavoittelemme vuodelle 2018?

Nuppu

• Mejä VOI 1-tulos --> VOI2 ja VOI1, rotumestaruus ja FI JVA!
• Erikosnäyttelyyn osallistuminen --> Erikosnäyttelyssä hienosti PN-3
• Yksi käytännön jäljestys

Aino

• Rally-tokon virallinen koe --> Siirtyi juoksujen vuoksi vuodelle 2019
• Norjassa KV näyttelyyn osallistuminen --> Osallistui, mutta sertin metsästys jatkuu
• Erikoisnäyttelyyn osallistuminen --> Ei osallistunut
• NoseWork 1-luokan hajutesti ja koe --> NWF:n 1-luokan hajutestistä HYVÄKSYTTY tulos

Armas

• Rally-tokossa kaksi koetta --> Yksi koe
• Näyttelykehässä yhden kokonaisen kierroksen juokseminen sievästi --> Tämä taisi onnistua Helsingin KV:ssa toukokuussa ja Piteåssa Armaksen valioituessa SE MVA:ksi.
• Mejä-koe --> Kesäkuussa oli ensimmäinen koe, kolme hukkaa
• Erikoisnäyttelyyn osallistuminen  --> Turistina
• Bh-koe --> Siirtyi vuodelle 2019
• NW:n 2-luokan hajutesti ja 1-luokan koe --> Peruin kokeeseen osallistumisen huonon valmistautumisen vuoksi.

Pulmu

• Koirakavereiden hankkiminen --> Ihana Penni!
• Mahdollisimman monen ihmisen hurmaaminen --> Tavoite saavutettu
• Näyttelyissä pentuluokkaan osallistuminen x 1 --> Osallistui kolmesti pentuluokkaan ollen Rop-pentu kolmessa eri pohjoismaassa.
• Erikoisnäyttelyyn osallistuminen --> Hienosti junioriluokan voitto ja VARA-SERT
• Rally-tokon, NW:n ja mejän aloittaminen --> Tehnyt pohjia sieltä täältä pienesti keskittymättä erityisesti mihinkään lajiin. Keskittynyt olemaan mukana kaikkialla ja olemaan iloinen sekä avoin oma itsensä. Ahvenentalutuksessa oltiin ahkeria ja pentukurssilla.

Muutoin jatkamme samaan tahtiin eli treenaamme mitä millonkin tuntuu hyvältä sekä agilityä, jossa tavoitteena on teoreettinen kisavalmius sitten joskus. Tällä hetkellä kun kalenteria katsoo, niin näyttelyitä olisi liki jokaiselle viikonlopulle. Tosiasiassa into käydä näyttelyissä tätä kirjoittaessa on nollan luokkaa ja ajatukset harhailevat rallyssa, mejässä, pk-lajeissa ja NW:ssä. Aika näyttää mitä vuosi tuo tulleessaan. 

Vuosi toi meidän laumalle lopulta osallistumisina yhteensä viisi koiranäyttelyä, yhden rallykokeen, kaksi mejäkoetta, yhden NWF hajutestin, yhden mätsärin. Talkoopisteitä paikallisyhdistykseen kertyi vuodelta 75, kun yksi piste vastaa noin 2-3 tuntia talkootyötä, tämän lisäksi erilaisissa koirakokouksissa tuli istuttua 20 kokouksen verran. Koirien kanssa en ehtinyt treenata niin paljoa kuin olisin toivonut kesäkaudella, mutta toisaalta minulle liian kuuma kesä itsessään oli haaste ahkeralle treenaamiselle. Syksyllä Armaksen pk-treenit pääsivät nosteeseen ja hyvään tekemisen vireeseen.

Mennyt vuosi oli yhtä aikaa yksi hienoimpia ja yksi raskaimpia koiraharrastusrintamalla. Omien koirien kanssa ja rotupuolella koin onnistumisia ja mahtavia yhdessä tekemisen tunteita muiden pumi-ihmisten kanssa, kun taas toisaalla voimia veivät koiraharrastuksen ei niin mukavat puolet. Joulukuun puolessa välissä olin niin väsynyt erinäisten hallihaaveiden ja niihen liiittyvien kummallisten vääntöjen vuoksi, että tuntui oma terveys vaarantuvan yöunien jäädessä vähäisiksi asioita selvittäessä ja pohtiessa, leposykkeen lopulta viilettäessä sadan pinnassa. Stressiä ei yhtään helpottanut gradun lähestynyt deadline. Onneksi joulukuuta oli pelastamassa Armaksen nopea eteneminen treeneissä ja meidän hurjan hieno ja mahtava pieni pk-porukka, jonka jäsenet olivat viikottain muistuttamassa miksi koirajuttuja harrastan. Kaiken uupumuksen keskellä sain kokea koiran kanssa treenaamisen molemmin puolisen riemun, joka se oli eheyttävää.  Valitettavasti väsymisen ja teknisten vaikeuksien vuoksi kovasti iloitsemani joulukalenteri jäi lopulta kesken blogin puolella. Sen osalta teen puuttuvat postaukset tässä kevään aikana.

Vuosi 2018 selkeytti minulle sen miten tärkeää on pitää lähellä ne ihmiset, jotka tuovat hyvää mieltä ja joiden kanssa voi turvallisesti olla eri mieltä myös isoista asioista toisiaan kunnioittaen. Vuosi  2018 myös opetti sen, että itseään ja omaa hyvinvointia ei pidä ikinä unohtaa, sekä muistutti minua, että minulla on neljä mahtavaa koiraa, jotka vain odottavat että kaivan niistä parhaan mahdollisen esiin. Kiitos Mika, kiitos ystävät, vuosi 2019 ei voi olla kuin edellistä parempi!