keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Kevättä rinnassa-blogikisa





Meillä täällä pohjoisessa alkaa turruttava pimeys väistyä kovaa vauhtia ja lämpötila käy plussan puolella harva se päivä. Sää on itseasiassa liian keväinen ottaen huomioon vuodenajan. Ajatukset karkaavat väkisinkin tulevaan kesään, vaikka sinne on vielä matkaa.

Vuoden vaihtuessa ja kevään koittaessa moni aloittaa jonkin uuden harrastuksen, vähintään sen kuntosalilla käynnin (taas kerran) uudelleen. Minä päätin piristää itseäni ja koiriani dobopallolla ja lupauksella alkaa jumppailemaan koirieni kanssa säännöllisesti kaiken muun tekemisen ohella.

Varaslähtönä kevääsen päätin virittää blogiarvonnan, joka on samalla myös haaste teille kanssabloggaajille.

Tämä arvonnan/haasteen säännöt:

1. Yhden arvan saa jokainen rekisteröitynyt lukija laittamalla s-postinsa kommenttikenttään

2. Yksi arpa irtoaa kertomalla kommenteissa mitä kivaa tai uutta on aikeissa kehitellä oman ja koiransa piristykseksi kevään/kesän aikana. Ei vaadi rekisteröitymistä lukijaksi.

3. Yhden arvan lisää saa tekemällä blogipostaus aiheesta "Kevättä rinnassa" sekä linkkaamalla tämän arvonnan postaukseensa. Ei vaadi rekisteröitymistä lukijaksi.

Jaossa on siis maksimissaan kolme arpaa/henkilö. Laitathan kommenttikenttään kuinka monella arvalla osallistut sekä yhteystietosi.

Kilpailuaikaa on 30.4.2015 asti.

Arvonnan sponsoroi Hau-Hau Champion. Arvon kaksi pakettia, jotka sisältävät Training snacks-pussin, Grain Free Dental Sticks- pussin sekä hienon juhlavuoden tuubihuivin.





30 kommenttia:

  1. Kaksi arpaa. Luen nimellä Matleena L. emppu_98@windowslive.com

    Kevään aikana suunnitelmissa olisi punoa Tipsulle pirteän värinen treenihihna sekä rakentaa trukkilavoista kunnon peti :)

    Käyhän tsekkaamassa meidän uusi blogi osoitteesta tempputaituri.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, teillä onkin mielenkiintoinen uusi blogi. Liityin lukijaksi. :)

      Poista
  2. Kaksi arpaa, luen nimellä emmiyzz. Meillä olisi kevään aikana suunnitelmissa panostaa doboon ja tokoon sekä aloittaa juoksulenkit! Mielessä on myös pyörinyt paracord pantojen ja/tai hihnojen väsääminen koirille. :)

    emmi.sirainen@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Osallistumme kahdella arvalla :-) Olen vasta ihan tuore lukija ja luen blogia nimellä Hertta ja Kerttu

    Meidän kevään aikana olisi tarkoitus kokeilla juuri tuota doboa - vaikuttaa mielenkiintoiselta ja monipuoliselta lajilta. Etenkin villaneitien kanssa tuo olisi varmasti ihan omiaan oleva juttu! :-) Martta-pennun kanssa olisi myös tarkoitus mätsäillä, kokeilla pieniä jälkipätkiä sekä opetella tokoa vielä lisää!

    heljakeskilusa@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Kahdella arvalla mukana :)
    Luen nimellä kirsi♥
    Kevään aikana olisi tarkoitus alkaa treenaamaan tokoa ihan kunnolla häiriössä. Sekä aloittaa jokin uusi juttu, todennäköisesti rally toko ja jälki.
    kirsi.ipana@hotmail.com

    VastaaPoista
  5. Luen nimellä photou ja sähköposti holmoillen@hotmail.com

    Meillä on tarkoitus aloitella karvakaveritoimintaa ja jospa ehdittäisiin testata myös doboa, niin päästäisiin vähän puuhailemaan jotain yhdessä. :-) Kahdella arvalla mukana siis.

    VastaaPoista
  6. Sait juuri uuden lukijan :) sähköposti ileduup@gmail.com ja kahdella arvalla mukana.
    Meillä kevät tuo mukanaan kuntoutusta toiselle ja terveystarkastukset toiselle lisäksi harrastusrintamalla aktivoidutaan rallyn suhteen.

    Kurkkaapa meidänkin blogiin jos et ole vielä eksynyt :) Puudelit VIVI JA ILE

    VastaaPoista
  7. Yhdellä arvalla mukaan, luen nimellä Hapero & hapero@iki.fi

    VastaaPoista
  8. Yhdellä arvalla mukaan,
    sait uuden lukijan, säpo josefiinan@hotmail.com :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa, toivottavasti viihdyt juttujemme parissa. :)

      Poista
  9. 1 arpa
    Suunnitteilla olisi alkaa viettään rentoja elälepäiviä 11 vuotiaan vanhuksen kanssa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis eläkepäiviä ;)
      Sähköpostini on:
      Rakkaudenpuu@gmail.com :D

      Poista
  10. kahdella arvalla mukana. suunnitelmissa oikeasti reippailun aloittaminen, ettei vain lasten tarvi lenkittää koiraa. palvi.niemi@kotikone.fi

    VastaaPoista
  11. Yhdellä arvalla mukana.Mökille lähtöä cairterrieri pojat odottavat innolla.Vanhemman 6 vuotiaan voi pitää irrallaan,nuorempi kolme vuotias on pakko pitää kiinni ja sekös koiraa harmittaa.Nuorempi koirista menee veteen heti kun jäät sulavat,ja lämpimillä kekeillä haluaa uimaan monta kertaa päivässä ,vanhempi tuskin tassuja kastaa.Mukavaa mökkeily kesää odotetellessa lenkkeillään ja tavataan kavereita koirapuistossa
    jaaouam@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Yksi arpa. Kevään aikana käydään ohjatuissa tottistreeneissä, kesälle on luvassa mökkeilyä ja uintia, ehkä koiraleireilyäkin.
    venla2001@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  14. Kolmella arvalla. Keväällä käydään Nokian koirauimalassa, sekä aloitetaan juoksutreenit kahdella koiralla. Ei unohdeta doboilua ja miksei sitä voisi käydä kokeilemassa rallytokon alkeitakin.

    Meidän blogin löytää: http://taivaanlahja.blogspot.fi/

    mariamaljanen@hotmail.com

    VastaaPoista
  15. Yksi arpa. Kevään aikana aiotaan aloittaa canicross harrastus uutena lajina, vanhojen rinnalle.
    minsku9@hotmail.com

    VastaaPoista
  16. Kahdella arvalla mukana.

    Luen nimellä Tanja Nummelin.

    Tarkoituksena aloittaa agilityssä kisaaminen uusimman koiran kanssa ja kokeilla myös jälkeä sen kanssa, "Vanhempien" koirien kanssa jatketaan jäljen harjoittelua ja toisen kanssa jatkuu taas agilityssä kisaaminen.

    taikapilven@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Kahdella arvalla mukana.
    Kymmenen vuotiaan pumi neitosen kanssa ulkoillaan keväisessä metsässä. Ikä ei näy ulkoillessa, mutta lenkin jälkeen maistuu ruoka ja uni.

    VastaaPoista
  18. 1 arpa.
    Suunnitteilla on viettää mahdollisimman paljon aikaa ulkoillessa koiran kanssa tänä keväänä/kesänä, lähteä patikoimaan ja ottaa paljon valokuvia!
    rosekilledjack@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Mattia ilahduttaa keväiset hiihtolenkit :)

    Lukijana kahdella mukaan

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  20. Kaksi arpaa, luen nimellä Anja, anja.ninni@hotmail.com
    Keväälle/ kesälle suunnitelmissa olisi nousta Ninnin kanssa kolmosiin agissa ja Milan kanssa treenailla ahkerasti agia, rallya ja tokoa! :)

    VastaaPoista
  21. Kaks arpaa, luen nimellä Jenny :) koiriamaalta@gmail.com

    Keväällä pitäisi saada laumaan hiukan vahvistusta ja blogilla on edelleen edessä ikuinen remppa :DD Miten ahtaa kaksi omaa ja kolme ei osaa koiraa samaan blogiin... Suunnitelmissa on siis hurjasti varustekäsitöitä pennulle, kursseja ja Tuikun kanssa aloitamme vepen :)

    VastaaPoista
  22. Kahdella arvalla mukaan.

    Lupaan aloittaa oman kunnon kohottamisen, ja siihenhän tarvitsen avuksi karvaisen kaverini. hippohiiri(at)gmail.com

    VastaaPoista
  23. Kaksi arpaa
    Ilmoittauduimme paimennuskoulutukseen, huippu kiva kevät siis tulossa.
    noora.stiina.kekki@gmail.com

    VastaaPoista
  24. Kaksi arpaa
    Luen nimellä Senni, s-posti senni.mulari@gmail.com
    Lumien sulattua juoksulenkkien aloittaminen. Lisäksi olisi hauska päästä kokeilemaan doboa varsinkin Hempukan kanssa. Koirauimalassa käyntikin on suunnitelmissa ennen kuin päästään kesällä mökille uimaan. :)

    VastaaPoista
  25. Arpa 1: Armoton lukijasi Mirjami H, mirbe(at)live.fi
    Arpa 2: Kevään ja kesän piristykseksi tupattu kalenteri täyteen näyttelyitä, jotka piristää sekä omistajan että koirien sosiaalista elämää (eikös?) :D
    Arpa 3: Laitan linkin postaukseen.

    VastaaPoista
  26. Arpa 1: Lukijaksi gorudo teru niin4@hotmail.fi
    Arpa 2. Mätsärien ja nly kiertämistä, jäljestystä eri muodoissa. Vepen ja raunioiden aloittelua ja taipumuskokeen ja bh kokeen suoristus. Loppukesä sitten vieraillaan ulkomailla ottaen lunkisti :)
    Arpa 3. http://blondontheblog.weebly.com/

    VastaaPoista

Kiitos käynnistä! Jätäthän jälkesi.