Mistä tunnet sä ystävän?

¨
Tämä ystävänpäivä alkoi lupaavasti saadessamme ystävän vierailulle heti aamusta Armaksen klinikkakäynnin jälkeen. Nuppu oli erityisen ilahtunut, ja Usva oli tikahtua onnesta ja ilosta. Oli mukava aloittaa aamu puhumalla pumijuttuja.

Armaksen tervehtyminen jatkuu edelleen hyvänä. Kaksi viimeistä verikoetta ovat näyttäneet ht:n olevan 44-45%, eli äärimmäisen hyvä. Kortisonia menee edelleen puolikas Medrol 32mg joka toinen päivä. Sillä jatketaan vielä viikko taas seuraaviin verikokeisiin

Päivä sen kuin jatkuu hyvänä. Postilaatikosta löytyi myös ihan oikeita ystävänpäiväkortteja postcrossing korttien lisäksi. Canis-lehden ensimmäinen numero saapui myös. Iltapäivälle on suunnitteilla kivaa treeniä ja illalla olisi pentujen agility. Pessimisti ihan huolestuu näin iloisena päivä. :D

Kääpiösnautserit ja pumit

Vanhoja valokuvia selattuani en vain voinut kuin naurahtaa sille faktalle, että minun pumihistoriaani on kuulunut aina hyvin tiiviisti kääpiösnautserit tavalla tai toisella.

Ystävälläni on sattuneesta syytä aina ollut ympärillään käppänöitä, ja kuinka ollakaan päädyimme yhdessä agilityn alkeiskurssille. Siitä lähtien nuo hauskat pienet koirat ovat kulkeneet mukana treeneissä, kisareissuilla ja jos ei muuten niin ajatuksissa, viimeisen kääpiösnautseriystävän kuolemaan asti.

Nupun ensimmäinen ja toinen ainoasta lauman ulkopuolisesta koiraystävästä on kääpiösnautseri. Naapurin koira. Nupun pentueen kätilönä toimi kääpiösnautserikasvattaja. Ja kuinka ollakaan Nupun tyttö muutti kääpiösnautserin kaveriksi, jonka päätteeksi minä pääsin viimein trimmaamaan kääpiösnautseria. Olen saanut myös läheltä seurata käppänäpentueiden elämää ja tuolloin ammentanut tärkeitä oppeja omaa kasvatustyötä ajatellen.

Täytyy myöntää, että vaikka käppänä on totaalisen erilainen pumin kanssa, niin sopivat hyvin yhteen. Vaikkakin omasta kokemuksesta pumien mielestä kääpiöitä on lähinnä hauska rääkätä ja kiusata. Vieläkin muistan kuinka Mimmi komensi Nekku raukkasen jäämään istumaan golfkentän laidalle meidän muiden jatkaessa matkaa. Onneksi pienimmän puuttuminen huomattiin ennen kuin paikallaan istuva partanaama olisi ollut vain pieni piste horisontissa. Toisaalta snautserin varmuus tasapainottaa ja rauhoittaa sopivasti pumin vilkasta mielikuvitusta.

Nekku, yksi suloisimmista olennoista mitä maa päällään kantoi

Minullakin on salainen sopukka sydämessäni noita hassuja partanaamoja varten. Leikilläni mietin eräänä päivänä, että mikä olisi se minikoira minkä laittaisin, jos sellaisen tarve tulisi. No, sehän olisi tietenkin...

Vuosi kuolemasta

Eilen tuli täyteen vuosi Mimmin kuolemasta, tai kuten mieheni asian ilmaisi niin "Kaatuneen muppettin muistopäivä". Vuosi meni muiden koirien vauhdittamana, mutta Mimmi on ollut usein ajatuksissani. Vuoden aikana muistoja tulvi esiin enemmän kuin ikinä aikaisemmin. Ajoittain oli hyvinkin nostalginen olo, erityisesti kun sain viimein purettua viimeisetkin muuttolaatikot vuosilta 2005-2007. Noista laatikoista paljastui Mimmin koko aktiiviura kuvineen ja muistoineen. Oli tallennettuja lehtileikkeitä ja Timanttiset Ranking listoja (ei oltu kovin korkealla, mutta oltiin kuitenkin listoilla ja se merkitsi silloisen puurtamisen jälkeen paljon) muiden muistojen ohella. Ruusukkeiden 1998-2006 läpikäyminen toi mieleen kaikki kisat ja kissanristäiset. Oikeastaan tuli käytyä läpi koko se matka, minkä sain kulkea Mimmin kanssa melkein 16 vuoden ajan.

Tästä lähdettiin

1997 Riihimäen asemalla pohjoisen junaa odotellessa
Onni on oma koira

Mimmi oli alusta loppuun kaikessa elämässä mukana

Tämän lasken jo aarteeksi, eli muisto agilityn alkeiskurssista 1998

Ensimmäinen 0-tulos

Ja tähän päädyttiin

Mimmi viimeisenä päivänään 4.2.2013
 15 vuotta ja 11 kuukautta

Menetyksen tuskan hellittettyä on jäljelle jäänyt kiitollisuus ja lämpimät muistot.

Viime viikon verikokeet

Päivittäminen jäi viime viikolta Ainon treenien jälkeen, mutta tässä tulee lyhyt muistelo. Alkuviikosta uskaltauduin jo varata hallivuoroja siten, että Armas pääsi myös mukaan. Mitään ei ollut tarkoitus vielä treenata Armaksen kanssa, vaan mahdollistaa kakaroille ja aikuisille lämpimässä leikkimisen. Armas jaksoi hyvin riekkua ja kaiken puolin oli oma vauhdikas itsensä. Agilityä se olisi kovasti halunnut tehdä ja koko ajan oli tarjoamassa a-estettä. Toivottavasti kohta uskalletaan jo revitellä vähän enemmänkin.

Perjantaina kiiruhdimme heti yövuoroni jälkeen klinikalla antamaan verinäytteen. Sitten kotiin nukkumaan ja odottamaan tuloksia. Tuovilta tuli tekstiviesti iltapäivällä ja unihiekka karisi hetkeksi silmistäni. Hematokriitti oli pienemmällä kortisooniannostuksella 38%, valkosolut, munuaisarvot, elektrolyytit ja toinen maksa-arvo normaali, toinen 141 (viikko sitten oli 301). Saatiin ohjeeksi taas pudottaa lääkitystä ja viikon päästä uusiin verikokeisiin. Hematokriitti oli laskenut pari pykälää, mutta sain vastaukseksi, että se vaihtelee kehon nestemäärän kanssa ja korkeampi kortisooni annos nostaa sitä. Ht arvo on normaali 28 asti, joten ollaan reilusti normaalin puolella. Jännittää kuitenkin taas seuraava verikoe. Koira on kuitenkin hyvinvoivan oloinen, ahne ja runsaasti pissaava, mutta täynnä elämää. Kauhtuneeltahan se näyttää kynityssä turkissaan etujalat kaljuina. Laskeskelin, että tähän mennessä Armaksen hoitoon on mennyt nyt reilu 1500 euroa, (messarin virustaudista lähtien) mutta koira on sen ja enemmänkin arvoinen.