keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Vuosi kuolemasta


Eilen tuli täyteen vuosi Mimmin kuolemasta, tai kuten mieheni asian ilmaisi niin "Kaatuneen muppettin muistopäivä". Vuosi meni muiden koirien vauhdittamana, mutta Mimmi on ollut usein ajatuksissani. Vuoden aikana muistoja tulvi esiin enemmän kuin ikinä aikaisemmin. Ajoittain oli hyvinkin nostalginen olo, erityisesti kun sain viimein purettua viimeisetkin muuttolaatikot vuosilta 2005-2007. Noista laatikoista paljastui Mimmin koko aktiiviura kuvineen ja muistoineen. Oli tallennettuja lehtileikkeitä ja Timanttiset Ranking listoja (ei oltu kovin korkealla, mutta oltiin kuitenkin listoilla ja se merkitsi silloisen puurtamisen jälkeen paljon) muiden muistojen ohella. Ruusukkeiden 1998-2006 läpikäyminen toi mieleen kaikki kisat ja kissanristäiset. Oikeastaan tuli käytyä läpi koko se matka, minkä sain kulkea Mimmin kanssa melkein 16 vuoden ajan.


Tästä lähdettiin

1997 Riihimäen asemalla pohjoisen junaa odotellessa
Onni on oma koira


Mimmi oli alusta loppuun kaikessa elämässä mukana

Tämän lasken jo aarteeksi, eli muisto agilityn alkeiskurssista 1998

Ensimmäinen 0-tulos








Ja tähän päädyttiin
Mimmi viimeisenä päivänään 4.2.2013
 15 vuotta ja 11 kuukautta
Menetyksen tuskan hellittettyä on jäljelle jäänyt kiitollisuus ja lämpimät muistot.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos käynnistä! Jätäthän jälkesi.