Mennyttä ja tulevaa

En tainnut tehdä vuodelle 2017 virallisia tavoitteita, mutta piilotavoitteita kuitenkin oli kohtuullisesti. Vuosi kiteytyi iloon ja suruun, onnistumisiin sekä kiitollisuuteen siitä meillä on ja mitä me olemme. Kuvassa on saavutukset, jotka toisille voivat tuntua pieniltä, mutta meille ne olivat ihan riittäviä. Kuva on siis osa meidän joulumainosta Pumit-lehdestä.

Nupun mejän voittajaluokan tulokset olivat mannaa sielulle, vaikka se viimeinen ykköstulos jäi puuttumaan. Se oli kaksi kertaa hyvin lähellä. Sillä puuttuvalla ykkösellä olisi Nupusta leivottu rodun ensimmäinen JVA.

Ainon kohdalla vuosi meni ihan toisin kuin toivoin ja suunnittelin. Kansainvälisen muotovalion arvon vahvistaminen oli hieno juttu, koska cacibeja kerätessä se ei ollut vielä varma asia ollenkaan silloisten sääntöjen vuoksi. Onnea valionarvo ei kuitenkaan sinällään tuonut, vaikka iloinen toki siitä olin.

Aino astutettiin keväällä onnistuneesti hurmaavalla Veijolla ja se tuli kantavaksi. Pentue kuitenkin menetettiin, eli pennut olivat kuolleen kohtuun viikkoa ennen synnytyksen alkamista tuntemattomaksi jääneestä syystä. Juhannus meillä meni siis surullisissa ja huolen täyttämissä tunnelmissa, ja loppukesä meni Ainon toipuessa entiselleen. Tässä kohtaa en voi kuin olla kiitollinen kaikille asiassa myötäeläneille ja tukeaan sekä apuaan tarjonneille. Erityiskiitos kätilöllemme Irmelille, eläinlääkärillemme Tuoville ja hänen avustajalleen Maikille. Teitte mahtavaa työtä juhannusaattona Ainon hyväksi. Kiitos!

Armas sai koko vuoden treenata ja tehdä ns. ykköskoirana. Pääsimme NoseWorkissa hajutestin läpi ja kokeessa tekemään hyvää työtä niissä osa-alueissa mitä olimme kunnolla harjoitelleet. Armaksen kanssa kisasin ensimmäistä kertaa ja teki mieli itkeä onnesta koiran ollesssa mitä mahtavin kisakaveri. Sama kokemus tuli myös meidän ensimmäisissä rally-tokokokeissa. Tulosta emme saaneet, mutta totesin ettei minun, joka olen ihan hirveä jännittämään kokeita, tarvitse Armaksen kanssa jännittää yhtään. Koira kyllä tekee juuri niin kuin sille on asiat opetettu. Kouluttajasta kaikki on siis vain kiinni. Armaksen kanssa suhde ikään kuin syveni ja sai uusia värejä noiden kisaamiskokemusten myötä.

Pulmun lasken vuoden 2017 iloisiin asioihin, vaikka se tulikin elämäämme vasta vuoden viimeisellä viikolla. Kuitenkin Pulmu oli se iloinen asia, jota odotin koko loppuvuoden. Kuulin pentuesuunnitelmista seuraavana päivänä Ainon leikkauksesesta eli pentueen menetyksen konkretisoitumisesta. Hetken miettyäni, heti juhannuksen jälkeen, pyysin päästä pentujonoon. Marraskuuhun asti saimmekin sitten jännittää lopputulosta, joka nyt tuntuu mitä parhaimmalta.

Mitä me sitten tavoittelemme vuodelle 2018?

Nuppu

• Mejä VOI 1-tulos
• Erikosnäyttelyyn osallistuminen

Aino

• Rally-tokon virallinen koe
• Norjassa KV näyttelyyn osallistuminen
• Erikoisnäyttelyyn osallistuminen
• NoseWork 1-luokan hajutesti ja koe

Armas

• Rally-tokossa kaksi koetta
• Näyttelykehässä yhden kokonaisen kierroksen juokseminen sievästi
• Mejä-koe
• Erikoisnäyttelyyn osallistuminen
• Bh-koe
• NW:n 2-luokan hajutesti ja 1-luokan koe

Pulmu

• Koirakavereiden hankkiminen
• Mahdollisimman monen ihmisen hurmaaminen
• Näyttelyissä pentuluokkaan osallistuminen x 1
• Erikoisnäyttelyyn osallistuminen
• Rally-tokon, NW:n ja mejän aloittaminen

Muutoin jatkamme samaan tahtiin eli treenaaamme mitä millonkin tuntuu hyvältä sekä agilityä, jossa tavoitteena on teoreettinen kisavalmius sitten joskus. Tällä hetkellä kun kalenteria katsoo, niin näyttelyitä olisi liki jokaiselle viikonlopulle. Tosiasiassa into käydä näyttelyissä tätä kirjoittaessa on nollan luokkaa ja ajatukset harhailevat rallyssa, mejässä, pk-lajeissa ja NW:ssä. Aika näyttää mitä vuosi tuo tulleessaan.