keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Kiirettä ja Posion ryhmis

Viime viikko oli mahdottoman kiireinen. Tekemistä olisi ollut vaikka kuinka, mutta lopulta priorisoin ja keskityin käyttämään vähäisen vapaa-ajan koirien kanssa. Treenaten ja trimmaten.

Vappu oli oikeastaan kaiken kiireen kipupiste. Yövuoron jälkeenen meinannut päästä millään ylös ja päiivän suunnitelmat menivät hieman sekaisin. Armaksen olin ilmoittanut Tuiskujen teematreeneihin ja Aino & Lex kävivät sillä aikaa treenaamassa isäntänsä kanssa. Nuppu ja Usva tyytyivät tällä kertaa nauttimaan vain autossa istumisesta, mutta eivät näyttäneet pahemmin kärsivän.

Armaksen kanssa pääsimme pureutumaan ns. villakoiran ytimeen ja keskityimme pelkästään hallintaan ja hillintään. Saimme siis juuri sellaista treeniä kuin toivoin. Ennen kuin alan revittämään Armasta kunnolla esteillä täytyy minun saada se hallintaan.  Muuten tulee myöhemmässä vaiheessa itkua ja hammasten kiristelyä. Armashan on liekeissä ja täynnä nuoren miehen tarmoa päästessään esteille. Armas joutui siis kovasti pähkäilemään itseään suhteessa muihin, ja sitä kannattaako minua nipistellä vaikka olisi kuinka kuumissaan.

Treeninen jälkeen oli ohjelmassa Usvan hieronta Jonnan luona. Selkä oli kovasti jumissa, mutta pahimmat kaiketi lähtivät aukeamaan. Hieronnan jälkeen kiiruhdin trimmaamaan Iineksen ja Artun. Kääpiösnautseria oli mukava päästä konettamaan pitkästä aikaa. Iines puolestaan on samassa turkkivaiheessa kuin Ainokin, eli turkki vaihtuu vauhdilla.

Perjantaina oli sitten omien koirien trimmien vuoro. Ei ollut juurikaan inspiraatiota muokata näyttelyturkkejä. Ainon turkki on tosiaan vielä niin vaiheessa, että leikkasin sen suurinpiirtein malliin ja päätin viimeistellä hieman ennen kehään menoa. Autossa se kuitenki tulisi painumaan linttaan.


Nupun turkin lyhensin ja kastelin. Nupulla on pohjavilla käynyt taas vähiin, joten jätin kokeeksi sille hieman pidemmän turkin. Lyhyemmällä olisi ollut vaarana, että iho paistaa läpi


Itse näyttelystä ei saatu kummoisia tuloksia. Tosin itse en olisi koiriani varmasti palkinnut paremmilla arvosanoilla sen päivän kunnon ja esiintymisen vuoksi.

Tuomarina oli Marjatta Pylvänäinen-Suorsa, joka mittasi koirat ja jakoi hyvin harkiten eriä ja sa:ta. Näyttely oli hyvin järjestetty, mutta valitettavasti ulkona. Oli hirveän kylmä, rakeita nakkeli välillä, ja koirat ehtivät saada turhaan kylmää, mikä näkyi sitten Usvan liikkeissä.

Ainosta tuomari tuumasi seuraavaa:
Keskikokoa kookkaampi. Tiivisrakenteinen narttu. Selvä sukupuolileima. Hyvät pään mittasuhteet. Hieman lyhyt alaleuka ja väljä purenta. Niukasti taittuneet korvat. Lyhyt kaula. Pyöristynyt lanne. Hyvä häntä. Runko vielä kovin matala. Voimakkaasti kulmautunut takaa, edestä niukemmin. Liikkuu epäyhtenäisesti. Karva vielä pehmeää. JUN EH, JUK 1

Aino siis antoi käsitellä itseään hyvin, mutta oli kovasti huolissaan liikkuessaan. Asiaa ei yhtään helpottanut äitikoiran varoittavat ja huolestuneet haukahdukset häkistään. Turkki ehti kastelun jälkeen imaista kaikki maailman pölyt itseensä ja oli suoraan sanottuna aika hirveä. Maininta liian lyhyestä alaleuasta jäi hieman huvittamaan, sillä Ainolla oli pentuna alapurenta. Pitkään jännitin saako sen yläleuka kurottua alaleukaa kiinni kasvussa. Sai onneksi, mutta purennasta tuli eläinlääkärin mukaan hyvin tiivis. Mielenkiinnolla odotan mitä jatkossa tuomarit sanovat Ainon hammaskalustosta. EH tuli kuitenkin ansaitusti, sillä koira on ihan kesken kasvuinen.

Nuppu oli ennen kehään menoa tuittuna ja tosiaan hirmuisen turvoksissa, samasta syystä käytiin nyt tiistaina ottamassa läjän verikokeita. Aamulla vielä mietin jätänkö sen kotiin, kun ei todellakaan ollut mitenkään edustavan näköinen. Totesin, että samapa tuo, tuli mitä tuli. Kehässä Nuppu esiintyi kauniisti ja hillitysti, vaikka kovasti oli muu perhe sillä mielessä.
"Kookas (46cm) neliömäinen, hyväluustoinen narttu.Hyvä kallo-osa, hieman pitkä kuono. Hyvät silmät ja korvat. Hyvä kaula ja selkä. Laskeva lanne. Hyvä häntä. Täyteläinen runko, joka saisi olla syvempi. Tasapainoisesti kulmautunut. Liikkuu takaa kovin ahtaasti. Hyvä karvanlaatu. Sukupuolileima saisi olla selvempi." VAL EH, VAK1

Ihan Nupun kuuloinen arvostelu. Mittauksessa tuomari oli armollinen ja ennemmin sitä lähtee eh:n kanssa kehästä kuin hylätyn. Nuppua harvemmin kukaan tuomari on mitannut. Yleensä toteavat, että kookas on, mutta tuomarit saisivat kyllä mittailla enemmänkin kehässä.



Usva oli tosiaan kaikkea muuta kuin esiintymistuulella. Harmittaa etten ennen kehää käyttänyt sitä kunnolla liikkummassa, juoksuttanut sitä ns. hikeen ennen kehään menoa. Nyt ravi ei millään meinannut lähteä ja koira liikkui ennätysmaisen tahmeasti.
"Hyvät mittasuhteet, luusto hieman kookas. Kaunislinjainen pää. Hyvät silmät ja korvat. Tasapainoinen ylälinja. hyvä rungon syvyys ja raaja korkeus. Rodunomaisesti kulmautunut. Liikkuu takaa ahtaasti, edestä hieman löysästi. Sivuaskel jo tehoton, muuten erinomaisessa kunnossa oleva veteraani. Hyvä karvanlaatu." VET ERI, VEK 1, ROP-VETERAANI

Isoon kehään ei jääty jäätymään, vaan päätettiin piipahtaa Pentikinmäellä. Usva piti siis huolen kotiintuomisista, mutta mukaan tarttui myös ihanat puminvillaiset säärystimet ja Mirjamin navettatuliaiset, eli leluja koirille. Niistä myöhemmin lisää.


Näyttelypäivän aikana sain suruviestin, joka veti hiljaiseksi. Usvan paras ystävä Lantti vehnänen oli siirtynyt ajasta iäisyyteen ( 10 vuotta 11 kuukautta). Menetys on tuntuva, vaikka Lantti ei ollut oma, niin sain seurata sen elämää läheltä ja nauttia Lantin valtavasta elämänilosta. Ikävä jäi.

Vanha jengi alkaa olla kasassa Usvaa lukuunottamatta.
Yllä oleva kuva on vuodelta 2004, eli siskonpolun sinkkuvuosilta. Tuo kesä oli yksi parhaita. Töitä oli sopivasti ja aamupäivisin oli aikaa puuhailla koirien kanssa. Lantin ja Nekun emäntä "tuuppasi" koirat aina aamulla ovesta sisään töihin lähtiessään (asuttiin seinänaapureina) ja minä hengailin neljän koiran kanssa päivän ennen iltavuoroon menoa.  Kuumina päivinä ei jaksettu lenkkeillä, vaan Ounasvaaran sijasta suuntasimme matkamme rannalle istuskelemaan ja kahlailemaan. Oi elämää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos käynnistä! Jätäthän jälkesi.