Meidän vuosi vaihtui onnistuneesti. Aino ja Armas eivät reagoineet raketteihin mitenkään. Kävimme pidemmän iltalenkin klo 16.30 ja viiden aikoihin oli jo kuuluikin joka suunnalta pauketta. Usva ei myöskään sanonut mitään ja illan aikana tajusin sen oikeasti menettäneen kuulonsa. Nuppu ei reagoinut yhtään mitenkään, ei edes itselleen ominaisesti yrmyilemällä. Toinen iltapissitys oli sitten klo 20.00 ennen kuin säntäsin yöksi töihin. Korkalovaarassa oli täysi sotatila jo päällä, mutta kukaan koirista ei huomannut mitään. Tai totesivat raketit mutta ei reaktioita. Tein tarkoituksella illan juuri niin kuin kaikki muutkin illat, etteivät alkaisi ihmettelemään erikoisia järjestelyjä. Illan ja yön olivat sitten isäntänsä seurassa. Olivat nukkuneet, leikkineet syöneet luita ja tarvittaessa säestäneet Leksua. Eli ihan normi ilta ja yö. Usva meni varuilta vanhemmilleni yöksi ja se oli itsepintaisesti halunnut jo klo 01.00 pissalle, mutta ei ollut huomannut viimeisiä raketteja. Ensimmäinen uusi vuosi aikoihin ilman läähätyksiä, levottomuutta tai mitään muutakaan pelkoreaktiota yhtään kenessäkään.
Edellisenä iltana näimme yhden raketin läheltä lenkin aikana. Silloin Nuppu syöksähti rakettia kohti haukkuen raivoissaan, ja Aino sanoi piu laskien häntänsä. Armas intoili tietenkin äitinsä mukana. Aino kiiruhti sitten Usvan viereen tukea hakien. Usva oli silloin jo kuin mitään ei olisi ikinä näkynyt tai kuulunut. Nuppu sitten säntäsi tyttärensä viereen ja nokkaisi sitä hellästi korvan takaa. Kosketuksen seurauksena Aino heitti hännän selän päälle ja jatkoi normaalisti lenkkiä. Samanlaisen merkillisen nokkaisun Mimmi teki aikoinaan Usvalle. Tilanteessa, jossa Usva-pentua pelotti rautatiesillan ylitys. Rohkeni silloinkin pienen mieli kuin taikaiskusta. Tuon pienen piun perusteella hieman jännitin Ainon uuden vuoden reaktiota, mutta oli sitten onneksi ihan normaali iloinen ja reipas itsensä. Toivottavasti onnistuvat säilymään noin reippaina äänille.
Uusina kujeita sen verran, että pentuset saivat paikan ohjattuun tokoryhmään. Se tietää sitten ahkeran treenaamisen alkamisen. Paikka on jaettu noiden kahden kesken, mutta onkin helpompi että voin keskittyä yhteen kakaraan kerrallaan vuoroviikoin. Tämä viikko on vielä mennyt taukoillen, sillä Nuppu oli vielä pari päivää sitten flunssaisen oloinen. Tauti on käynyt kaikki muut nyt läpi paitsi Usvan, jolle en edes usko sen tarttuvan.
Näiden kuvien kera on pakko mainita, että Pomppa on todellakin pop! Parempia ja tyylikkäämpiä takkeja ei ole koirillani ollut. Minua hieman jo hävettää lenkkeillä noiden kanssa omassa nuhjuisessa toppatakissa, kun pumini viilettävät tyylikkäinä Pompissaan. Pomppa istuu ihan eri tavalla koiran päällä kuin esimerkiksi Hurtan takit, on väreiltään minun makuuni, eivät ole sähköisiä tai kahise. Muotoilun puolesta pomppa sopii pumille täydellisesti. Usva on aina inhonnut takkeja, mutta punainen pomppa on ensimmäinen, minkä se antaa pukea ilman karkuun juoksemista. Pompan plussa Hurttaan ja Rukkaan verrattuna, on se että se oikeasti suojaa koiran suurimmat lihakset ja silti mahdollistaa täydellisen liikkuvuuden. Pompassa ei myöskään tule "lentoon lähtevä koppakuoriainen" efektiä eivätkä takit roiku toisella puolen koiran kylkeä. Tämä siis ilman jalkaremmejä ja pelkästään loistavan suunnittelun ansiosta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos käynnistä! Jätäthän jälkesi.