perjantai 5. joulukuuta 2014

Luukku nro: 5

Tämän luukun takaa paljastuu hierontalahjakortti Usvalle. Tosin, Usva on samanlainen joulukalentereiden aukaisija kuin minäkin ja se käytti lahjansa jo torstaina.


Koen, että lihashuolto ei ole vain aktiivisten harrastuskoirien oikeus, vaan ihan samalla tavalla siitä hyötyvät myös vähemmällä käytöllä olevat, ja erityisesti vanhat koirat joilla tulee iän myötä kaikenlaista pikkuvikaa. Usva esimerkiksi ei käytä vasenta takajalkaansa (leikattu polvi) samalla tavalla kuin oikeaa ja se tekee sille jumeja selkään ja lantion alueelle. Tuntuisi järjettömältä olla helpottamatta sen elämää säännöllisellä lihashuollolla vain sen vuoksi, että se on iäkäs tai sen "käyttöaste" on vähäinen.

Usva tykkää käydä Jonna luona käsiteltävänä, koska Jonna on Usvan mielestä ihana. Itse tykkään Jonnan rauhallisesta otteestaa mitä koirien käsittelyyn tulee sekä tietenkin hyvistä jutuista. Suosittelemme siis lämpimästi RoiRexiä paikallisille koiranomistajille.


Usvan edellisestä hierontakäynnistä oli jo tovi ja mummo nautti koko rahan edestä. Kuten tiesinkin niin takajalkojen lihaksissa oli erovaisuutta reippaasti ja selkä oli hieman jumissa. Noin muuten Usva sinkui ja venyi hyvin ilman isompia jumeja. Usva olisi mielellään jäänyt toisellekin kierrokselle, mutta sai "herätyspiikin" (Cartrophenpiikki 2/4) ja totesin että on aika lähteä kotiin. Lämmin Pomppa päälle ja menoksi. Seuraava pikäkäynti on viikon kuluttua ja uusi hieronta kahden viikon päästä. Minä en saata itse pistää Usvalle cartrophen piikkejä, joten olen ulkoistanut ne Jonnalla, jolta sujuu piikitys koulutuksen puolesta näppärästi. Toisena  vaihtoehtona olisi ollut eläinlääkärissä käynti viikottain pistosten vuoksi, mutta Usvaa ajatellen tämä on kaikista koiraystävällisin ratkaisu. Usvahan tuppaa ahdistumaan ihan kamalasti lääkärissä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos käynnistä! Jätäthän jälkesi.