lauantai 20. joulukuuta 2014

Luukku nro:20

Tänään käytiin shoppailemassa Haaparannalla. Kotiin tuomisina oli vain koirille joululahjoja ja hieman jotain pientä Candy Worldistä. Leluostokset ovat kaupoista nimeltään Hund & Jakt sekä DjurMagazinet.


Lelujen lisäksi tuli ostettua Ainolle uudet juoksuhousut (violetti mytty). Ovat malliltaan Hurtta Breezy , mutta taitavat sittenkin olla liian pienet, vaikka malli on muuten todella hyvä. Ei tosin olla sovitettu vielä näitä, mutta vertasin pikaisesti olemassaoleviin Top Caniksen pöksyihin. Hintaa ostoksille tuli yhteensä 432 Kr. Pitäisi vielä löytää yhdelle lahja.

Iskin silmäni paikallisessa eläinkaupassa Kongin Elmeri norsuun muutama viikko takaperin, mutta kun olin aikeissa ostaa vinkupehmon niin olivat loppuneet. Saa nähdä löydänkö tätä mistään, sillä olisi kuin tehty eräälle tupsukorvalle.
Koirille, joilla on jo kaikkea, kävisi kyllä ihan vain kuivattu kärsä lahjapaperissa, mutta..

Osaisikohan kukaan arvata mikä lelu menee kenellekin viidestä koirasta?






Ps.

Ainolla alkoi juoksu 19.pvä joulukuuta. Se ehtikin juoksennella juoksupöksyt suussaan viikon verran, ennen niiden käyttöönottoa. Mikä kumma siinä on, että löytävät ( A&A) pöksyt aina jostain ja sitten viilettävät ympäri asuntoa kuin parhaankin lelun kanssa. Viimeksi pinkit pöksyt oli riivitty pyykkitelineestä ja ne löytyivät Armaksen pedistä. Niin tyypillistä...

Nyt on kammattuna pumeista 4/4 ja edelleen pestynä vain 1/4. Trimmistä ei kannata puhuakaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos käynnistä! Jätäthän jälkesi.