Mummat ja mamma uudenvuoden pirskeissä

Kuten aina vuoden vaihtuessa pumini lähtevät maalle raketteja pakoon. Usva ainoana ahdistuu paukkeesta, mutta en halua ottaa pienintäkään riskiä että pelkoilu ja väristykset tarttuisivat muihinkin. Leksun tehtävänä taas on perinteisesti jäädä talonvahdiksi ja meidän seuraksi, ellei sitten koko porukka intouduta lähtemään korpeen. Pyrin siis viimeiseen asti välttämään koirien altistumista ilotulitteille, sillä äänivarmakin koira voi pelätä viheltävää ja räiskyvää valoshowta. Kivasti se säikähdys ja pelko voi sitten tarttua myös siihen paukkeeseen, ja sen jälkeen itkettäisi koiraa ja emäntää. Usva ei esimerkiksi pelännyt ensimmäisenä uutena vuotenaan, toisena se reagoi voimakkaasti, kiitos liian innokkaiden rakettien ampujien. Sen jälkeen lisääntyivät paukkeeseen liittyvät pelot ja siedätyksestä huolimatta saatiin heittää pk-haaveille hyvästit.

Leksu kuulostelee

Mökkimme keskellä erämaata on armas pakopaikkamme. Tänä vuonna emme itse lähteneet mukaan, vaan pakkasin pumpelot vanhempieni matkaan viiden pintaan. Niihin aikoihinin alkoivat myös ensimmäiset raketit paukkua. Minulla on aina oletuksena ettei mökillä raketit räisky, koska talvella muita mökkiläisiä ei juurikaan näy eikä kuulu. Tietenkin tänä vuonna oli ensimmäinen poikkeus naismuistiin. Vastarannalla oli alkanut raketit räiskyä ilta yhdeksän aikaan. Nuppu oli tietenkin ollut pihalla tärkeissä puuhissaan, eli tiluksiaan tarkistamassa ja riistakolmiota laskemassa. Kenties myös hiirikantaa verottamassa. Ensimmäisiin paukkeisiin se oli reagoinut tekemällä hälytyksen, mutta todettuaan toimenpiteet tarpeettomiksi, se oli jatkanut pihatöitään. Usva oli onneksi samaan aikaan ollut tuvassa vieraita viihdyttämässä, ja selittämässä sukulaisille kuulumisiaan niin äänekkäästi ettei ollut kuullut kuin oman äänensä. Toisen kerran samaiset vastarantalaiset olivat juhlistaneet tulevaa puolen yön aikaan. Silloin Nuppunen oli haukahtanut muutaman kerran ja keskittynyt taas omiin juttuihinsa. Usva oli katsellut raketteja tuvan rappusilta isäni saappaisiin nojaten. Ilman mitään puistatuksia, väristyksiä ja tärinöitä. Mimmi oli vetänyt sikeitä tai herkkuja autuaan tietämättömänä valonäytöksestä ja paukkeesta. Jälleen kerran varsin onnistunut uuden vuoden vastaanotto pumeilla.

Leksu puolestaan oli klo 18  asti mieheni henkisenä apurina lumitöissä. Lähinnä siis kannustusjoukoissa. Oli vain ottanut turhan kovasti kierroksia lumikolasta ja lapiosta sekä varmasti myös alkaneesta paukkeesta, että oli purrut itseään kielestä. Sisälle tultuaan eteinen oli kuin C.S.I:n rikospaikka veriroiskeineen. No, ei nyt ihan, mutta kummasti sitä verta kuitenkin irtoaa koiran kielestä. Sisällä Leksu alkuun riemastui paukkeesta, mutta saatuaan muuta järkevää tekemistä se asettui kerjäämään juustoja ja suolakeksejä. Leksulla on tosiaan kottikärryjen lisäksi varsin intohimoinen suhde muihinkin pihanhoidollisiin työvälineisiin.

Oma juhlinta keskittyi niihin juustoihin ja suolakekseihin sekä hyvään viiniin. Seurassakaan ei ollut valittamista. Läppäri luonnollisesti käden ulottuvilla. Salaa olin vahingoniloinen harmaasta ja pilvisestä säästä. Sinne pilvien sekaan ampuivat rakettinsa ja rahansa.