maanantai 11. tammikuuta 2016

Kajaanin kv 10.1.2016


Kävimme tekemässä viikonloppureissun Kainuussa, eli Kajaanin kv näyttelyssä. Viikonloppuna ajoa kertyi reilut 700 kilometriä, mutta reissu oli taas kerran vaivan arvoinen. Ajokeli oli ihan hyvä, mutta tiet paikoin luokattoman huonossa kunnossa. Pakkasimme totutusti mukaan kunnolla vaatetta, sillä 20 asteen pakkasilla ei ole mukava jäädä värjöttelemään tienposkeen, jos jotain matkalla sattuu. Lisäksi kun paikoin ajellaan keskellä ei mitään, niin avun saaminen ei olisi mitenkään nopeaa. Onneksi mitään ei sattunut, vaikka mukana olikin hän, jolle aina on sattunut jotain Kajaanin näyttelyreissuilla. Minähän en ollut aikaisemmin käynyt talvisessa Kajaanissa, juurikin sen vuoksi, ettei Mika ole suostunut lähtemään kaveriksi huonon kajaanikarmansa vuoksi. Lisäksi olemme sen verran mukavuudenhaluisia, ettei ajatus viileästä kuplahallista maapohjalla ole kovinkaan paljon houkutellut sydäntalven pakkasilla. Nyt kuitenkin Kajaanin pallohalli oli saanut keinonurmipohjan ja puitteet olivat todella hyvät!

Yövyimme hotelli Scandic Kajanuksessa, joka oli jo hieman kulahtanut mutta varsin mukava ja koiraystävällinen hotelli. Onnistuin saamaan meille premium-tasoisen huoneen, jossa oli soma pieni sauna. Koirat olivat taas tapansa mukaan innoissaan huoneesta ja hotellielämä meni mukavasti. Lauantai-iltana tapasin Miian ja Uulan ja ehdimme jutella hyvän tovin pumijuttuja. Uula oli edelleen yhtä hurmaava kuin mitä viimeksi sen tapasin. Sunnuntaina pääsin tutustumaan näyttelypaikkaan. Keinonurmi toimi todella hyvin hallin pohjana ja lämpötila oli juuri sopiva. Tuomarina pumeilla oli Tanya Ahlman-Stockmari, sama tuomari joka valioitti Nupun muutama vuosi takaperin. Pumeja oli kaikkiaan ilmoitettu seitsemän, mutta valitettavasti yksi avoimen luokan uros oli poissa. Aino oli tällä kertaa pn2 varasertillä ja varacacibilla. Videolla esiintyy kaikki pu- ja pn- kehään selvinneet. Videon ja näyttelykuvien kuvauksesta vastasi tällä kertaa Miia Setälä, suuri kiitos vielä kerran!



Ylärivissä vasemmalta Camms Cencation, Napos Osszian ja Napos Szoknyavadász
Alarivissä vasemmalta Mariell De Marque Lothus av fylgia, Kisködmönös Agyika ja Teräsvillan Ainoa Oikea


"Tilavarunkoinen, neliömäiset rungon mittasuhteet omaava narttu. Hyvä pää ja ilma, rodunomainen otsapenger, hyvät korvat. Olkavarsi voisi olla hieman viistompi, samoin säkä hieman korostuneempi liikkeessä. Hyvä karvapeite, hieman tiukkakierteinen häntä, liikkuu hyvin takaa ja sivulta."  
AVO ERI AVK1 SA, PN2, VARASERT , VARACACIB


4 kommenttia:

  1. Vau, olipas teillä hieno reissu! Onnea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, näyttelyreissut ovat omalla tavallaan kivoja, kun ei tarvitse niin paljon jännittää kuin muissa lajeissa.

      Poista
  2. Hei jee, noista kuvista saa jotain selvää! Hieman haasteellinen valaistus tuolla... Mutta parempi kuin mitä sillä hiekkapohjalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnistuivat niin hyvin kuin sillä kameralla olisi voinutkaan onnistua. Unohdin muuten mainita sinut kuvaajaksi. Korjaanpas heti. :D

      Poista

Kiitos käynnistä! Jätäthän jälkesi.