Lueskelin tässä kevään aikana useampaa blogia, joissa hehkutettiin kovasti Fitdog-juomajauheita. Innostuin ja ajattelin, että siinäpä olisi oiva ratkaisu meidän nesteytysongelmiin. Aino ja Nuppu ovat huonoja juomaa. Usva holvaa kyllä veden kanssa, kuin mikäkin juoppo, kaikkina muina aikoina kuin sillloin kun oikeasti olisi hyvä juoda. Usvalle siis toivoin tuotteesta apua kesähelteisiin. Armas on hyvä juomaan, mutta sillä on tapana ns. juosta itsensä piippuun, joten palautusjuomat voisivat senkin puolesta sopia sen lenkki ja treenieväisiin.
Ajattelin tuotetta oikeasti pääasiassa Nupulle, koska sillä on selkeästi aineenvaihdunnan kanssa ongelmia. Nupulla turvottaa välillä kovasti ja vaikuttaa siltä, että nesteet eivät kierrä kunnolla koirassa. Näin ei tietenkään tapahdukaan, koska koira juo äärettömän vähän. Nupun turvotukseen ja pinkeyteen on haettu syytä verikokein, mutta mitään vikaa koirasta ei ole löytynyt. Lisäksi toivoin, että voisin Fitdog Energy + Rehydrate- juomajauheen avulla löytää sopivan tavan tankata koiraa ennen koejäljelle lähtöä.
Päädyin tekemään hintavertailuja ja lopulta tilasin Fitdog Energy + Rehydrate- juomajauhetta VIPstorelta parin shakerin kera. Ajatuksena oli jakaa pussin sisältä Nupun ja muiden pumieni kesken kahteen osoitteeseen. Leksun jätin pois tästä eläinkokeesta, koska sillä ei ole koskaan ollut nesteen nauttimisessa mitään ongelmaa. Lisäksi se ei ole enää niin "kovassa" käytössä kuin nuoremmat koirat.
Tuotteen saapuessa Nuppu olikin sopivasti kotonani muiden kaverina. Kävimme lenkillä ja kotiin palattuani tarjosin nälkäisille ja janoisen oloiselle laumalle Fitdog-juomaa. Olin tosiaan lukenut lukuisista blogeista ylistyksiä miten juoma maistuu nirsoimmillekin koiralle varauksetta. Minun pumeissani on yksi nirso ja kolme ahnetta. Fitdogin vastaanotto laumassa oli kuitenkin yllättäen hyvin masentava.
Armas, joka syö ja juo mitä vain, ei suostunut maistamaan juomaa, vaan valitsi vesikupin sen sijaan. Aino sentään maistoi ja totesi ettei koe tarvetta maistaa toista kertaa. Usva alkoi vimmatusti peittämään fitdog-juomaa sisältävää kuppia, mutta ei halunnut maistaa. Nuppu kiersi kupin kaukaa. Tässä vaiheessa minun oli pakko itse ottaa juomasta kulaus ja todeta että se ei ollut lihan (keinotekoista?) aromia nähnytkään. Maku oli mitään sanomaton ja tylsä eikä tullut edes sitä mukavan rasvaista suutuntumaa. Luin vielä käyttöohjeet uudelleen varmistaakseni, että olin sekoittanut juoman ihan varmasti oikein. Toistin juomakokeen vielä viikon kuluttua uudelleen ja vastaanotto oli edelleen yhtä nihkeä.
Harmittaa vietävästi, sillä tuote olisi voinut olla käyttökelpoinen, vaikka se ei nyt varsinaisesti sisällä mitään ns, oikeaa, mitä kokesin noiden tarvitsevan lisää ravitsemukseensa. Olen tehnyt hirven pikkuluita ja ydinluita keittämällä juomaa vastaavaan tarkoitukseen ja se on toiminut koirilla hyvin. Aina ei vain jaksa olla keittämässä ja siivilöimässä luunsiruja. Valmis tuote olisi ollut helpottava ratkaisu varsinkin kesäaikaan. Väistämättä tulee mieleen, että maistuiko tuote oikeasti muille koirille niin hyvin miten sitä hehkutettiin blogeissa. Ovatko neljä pumiani vain se kuuluisa poikkeus, joka vahvistaa säännön? Tilastollisesti olisi merkittävää, että juuri minulle sattuisi ne koirat, joille em. tuote ei kelpaa lainkaan makunsa puolesta.
Höh, mie olin kans melkeen tilaamassa tota jauhetta ku sitä on niin ylistetty..
VastaaPoistaNoo, voihan se olla joku pumijuttu ettei meille maistunut.
PoistaOsta multa tuo pussukka pois sopuhintaan niin pääset kokeilemaan. :D
Ihanan rehellinen arvostelu! Ja uskalsitpas kertoa rohkeasti myös varjopuolia tuotteesta. Ootko kokeillu sekottaa ihan pienen nokareen lihaliemikuutiota tai tonnikalaa juomaveteen? Toimii kuulema. Itsehän voit valmistaa myös elektrolyyttiliuoksen lisäämällä veteen hippusen sokeria ja suolaa.
VastaaPoistaMukava, että tykkäsit arvostelusta. Itse olisin mielelläni tykännyt tuotteesta, mutta minkäs teet kun ei koirille kelpaa.
PoistaLihaliemikuutio olisi ihan ok, jos niissä ei olisi niin paljon lisäaineita. Ei käytetä siis itse niitä, joten ei hyödytä ostaa kaappiin pyörimään. Tonnikalaa tuntuu moni käyttävän, mutta valitettavasti työkaverini pilasi minulta tonnikalan hyödyntämisen ilon kertomalla löydöksistään purkista. Menee siis hetki, että meillä niitäkään näkyy kaapissa.
Mukava kun tulee kommentteja, niin pääsen kunnolla prosessoimaan tätä "nesteytysongelmaa". Keksin nyt yhdeksi, meille toimivaksi, ratkaisuksi pakastaa jääpalakuutioiksi tuota hirvilientä. Joka tapauksessa kun pitää keitellä parin viime vuoden pikkuluut pakkasesta pois. Saa samalla ihmisille sekä koirille kelpaavaa lihalientä kuutiomuotoon.
"Valmis tuote olisi ollut helpottava ratkaisu varsinkin kesäaikaan. Väistämättä tulee mieleen, että maistuiko tuote oikeasti muille koirille niin hyvin miten sitä hehkutettiin blogeissa. Ovatko neljä pumiani vain se kuuluisa poikkeus, joka vahvistaa säännön? Tilastollisesti olisi merkittävää, että juuri minulle sattuisi ne koirat, joille em. tuote ei kelpaa lainkaan makunsa puolesta."
VastaaPoistaItse asiassa aika monissa postauksissa musta mainittiin maistuvuusongelmat vähän sivulauseessa. Että heitä kissanruokaa-rasvaa-tonnikalaa-aromisuolaa-hevonkakkaa sekaan ja maistuu. Mut jos juominen on ainut ongelma, niin joku ihan perus makuvesi, kuten se liemi on hyvä ratkaisu. Palkkariksi Fidari ei ole kovin kummoinen.
Minulta on ilmeisesti jäänyt huomaamatta nuo kissankakka yms vinkit sivulauseista kun olen vertaillut kaikkien melkein identtisiä "plussat ja miinukset" listauksia toivoen tuotteen sopivan myös meille. Saisin varmaan poronpapanoilla noillekin juoman maistumaan, mutta siinä se vaivattomuus ja näppäryys sitten ropisee pois. :)
Poista