Usva olikin jo viettänyt koko viikonlopun mökillä ja tyytyi nyt vain kahlailemaan rantavedessä. Kotiin tultuamme huomasin koko koiran olevan keltainen siitepölystä. Mänty on pölyttänyt nyt todella ahkerasti ja rantavedet ovat keltaisena. Männyn ei pitäisi aiheuttaa allergiaoireita, mutta minä en silti tohtinut vielä mennä uimaan, vaikka mieli tekikin. Tosin ei tuo lämpötilakaan ollut ihan uimista varten.
Ainolla oli omaa kivaa rallatellen mutaojassa ja suon reunalla. Yhden vesilelunkin se onnistui kaapata itselleen ja suollistaa sen pitkin rantaa. Ainoa ei vielä tällä kertaa kiinnostanut uiminen, vaikka viime kesänä sekin oli varsinainen vesipeto.
Leksa malttoi odottaa omaa uintivuoroaan ihan
rauhassa. Veteen päästyään se alkoi itselleen tyypillisesti uida omia mutkiaan
välillä jahdaten kuplia. Lopputolos vastaa aina mallia hylje, eli koira vaikuttaa olevan ääriään täynnä vettä. Toisaalta hyvä, että on mistä pissata, mutta liika veden ahmiminen ei ole tervettä. Leksulla pari viikkoa
sitten taas alkoi pissa kulkea vain tipottelemalla ja se sai taas tutut
lääkkeet suurentuneeseen eturauhaseensa. Lääke auttoi vaivaan nopeaa ja
pissa taas kulkee. Lääkehoito on vain sen verran kallista, että laskeskelin
varovaisesti, että olisin kohta jo kahteen kertaan kastroinut koiran niillä
rahoilla.
Pumien jäljiltä vesilelut olivat enemmän tai vähemmän rikki ja hukassa. Yksi keltainen pallo (kuvassa) oli ajelehtimassa ulottumattomiin. Koetimme moneen kertaan saada Leksua hakemaan pallon, mutta se siitä viis veisasi. Lopulta kun olin jo luovuttanut pallon suhteen ja laskenut sen hävikkiin kävi Leksu sen jalosti hakemassa. Pallo oli kuitenkin menetetty tapaus, sillä Leksu viipotti sen kanssa pihalle ja kävi tuttuun tapaansa hautaamassa sen jonnekin. Sillä on aina ollut tapana kerätä mökin sisältä ja pihalta kaikki lelut ja piilottaa ne pitkin tonttia. Pumien kanssa saan sitten etsiä niitä, mutta moni lelu jää löytymättä.
Iloksemme Hau-Hau:lta tuli paketti, jonka sisältö paikkaa vesileluhävikin ja lähtee testattavaksi heti kun aurinko taas vähänkään näyttäytyy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos käynnistä! Jätäthän jälkesi.