maanantai 18. toukokuuta 2015

Piteån kansallinen näyttely 17.5.2015

Käväisimme sunnuntaina kolean harmaassa Piteån näyttelyssä mutkan. Päivälle kertyi ajoa noin 620 km. Tällä kertaa meille tuli vain kokemusta palkkioksi reissusta, mutta se oli sitäkin parempaa. Aino esiintyi tuoden parhaimmat puolensa esiin eikä Armastakaan tarvinnut hävetä. Ainoastaan liikkeissä se heittäytyi turhan villiksi. Aino onneksi liikkui veljensäkin edestä.

Tuomarina oli Svein Bjarn Helgesen Norjasta. Tuomari käsitteli koiria kauniisti ja hänen arvostelunsa vastasivat koiria, joita niissä kuvattiin. Tykkäsin tuomarin tiukasta linjasta eikä Ainonkaan puuttuva CK/SA jäänyt harmittamaan, koska sille oli selkeä peruste. Aino nappasi nartuista ainoana Excellent- arvosanan, mutta CK ja jatkokilpailut jäivät saavuttamatta tällä hetkellä kaamean turkin vuoksi. Yritin viime hetkellä pelastaa sen turkkia vichyllä, mutta se vain pahensi asiaa.Vichy + tiepöly tekivät myös Armaksen turkista tympeän tahmen. No, saamme hetken odotella parempaa turkkia Ainolle, sillä se päätti aloittaa juoksunsa heti kotiin päästyämme.

Armas esiintyi mukavasti ja melkein tykkäsi käsittelystä pöydällä. Liikkeissä se innostui puskemaan polviini. Varsin raivostuttavaa, varsinkaan kun en voinut kehässä puuttua asiaan ja lopettamaan moista hapatusta kerralla. Parempaan suuntaan ollaan kuitenkin treeneissa menossa. Seuraavaksi pitää siis puuttua tuohon kiilaamiseen ja opettaa koira keskittymään suoraan eteenpäin liikkumiseen.

Tässä päivän pumit Mikan kuvaamina.


Azlandos Braveheart
"Very Good"




Teräsvillan Aina Valmis "Armas"
"Very Good"


Håpsan!

"Mkt god typ, god balans. Maskulint huvud. Mkt bra uttryckt. God hals. Kunde varit ngt mer samlad i kroppen. God svansföring. Normalt vinklar. Inte helt i pälskondition. Rörelse kunde varit friare."

Ylenmäen Obelix "Kirka"
Excellent, CK, BIR, CERT, CHAMPION


Zennovy Sabina
"Very Good"


Azlandos Altenia
"Very Good"


Teräsvillan Ainoa Oikea "Aino"
"Excellent"
"Excellent typ, mkt god balans. Utmärkt huvud o uttryck. Mkt god hals och överlinje. Kompakt kropp. God svansföring. Normalt vinkl. Inte i bästa pälskondition. Mkt bra rörelser."


Photo  © Mika Pasanen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos käynnistä! Jätäthän jälkesi.