Saajománnussa

Tiistaina kävimme lammastelemassa Pellon suunnalla. Olen luvattoman onnellinen siitä, että läheltä meitä löytyy paimennuspaikka, jonka opit ja ideologia sopivat meille. Haluan siis oppia työlähtöistä paimennusta ja samalla testailla pumieni ominaisuuksia ihan tulevaisuuden kasvatussuunnitelmia silmällä pitäen. Pidän tärkeänä, että pumit pysyvät jatkossakin ominaisuuksiltaan maatilan yleiskoirina, joilla on potentiaalia harrastukseen kuin harrastukseen. Edellisestä paimennusreissusta taitaa olla jo yli kaksi vuotta. Oli siis jo aikakin päästä lampaiden pariin, jotka ovat minulle koirien jälkeen kiehtovimpia eläimiä.

Tilan lampaat eivät olleet vielä tässä vaiheessa täysin koiraantuneita, joten lähdimme suoraan metsään koko lauman kanssa. Kaiken kaikkiaan lammaslauma sisälsi 25 päätä, mikäli pysyin laskuissa. Aino pääsi koiristani ensimmäisenä töihin. Se järkyttyi alkuun sitä vastassa olleista vieraista koirista ja uteliaista lampaista, mutta alkuhässäkän jälkeen se rohkaistui nopeaa. Oli mielenkiintoista huomata miten se pystyi heittämään hännän selkänsä päälle ja olemaan asiassa mukana reippaana. Armas oli myös alkuun hieman ulalla ja otti häiriötä muista koirista. Pienen palautuksen jälkeen se keskittyi itse asiaan, eli lampaisiin ja siitä näki selvästi miten se tarkkkaili lauman liikkeitä ja piti lukua lampaista. Mielenkiintoisen ja lupaavan alun jälkeen en taida jaksaa odottaa elokuuta ja seuraavaa varaamaani paimennusaikaa.

Omaa vuoroa odotellessa tutustuttiin poroihin

Päivän työt tehtynä

Armas ehti välillä odotella isäntääkin mukaan

Torstaina hyppäämme Ainon ja Kasevalaisten kanssa junaan ja suuntamme etelään.