perjantai 8. elokuuta 2008

agikisat 2.-3.8


Lauantaina 2.3 oli 2 agilityrataa ja PM-joukkue

A-kisasta tuli tulokseksi 10, (sij. 4.) molemmat virheet taisivat tulla kontakteilta. Ohjaaminen oli kovasti kamkeaa ja köppöä. Pitkien pätkien harjoittelemattomuus näkyi selvästi. Positiivistä on Usvan eteneminen aina radan alussa, pitää vain saada vielä vahvistettua sitä lisää.

B-kisa oli hylky ihan oman ohjausvirheen vuoksi, että sitä osaakin..

PM-joukkue. Pitkä rata ja väsynyt ohjaaja ja koira. Tulos tuli, mutten tiedä kuinka hurja. Joukkue ei saanut kolmea tulosta, jotta olisi päässyt sijoittumaan.

Sunnuntaina oli sitten KM-kisat.

C-kisa, tuli 15 virhettä (sij. 2.), A:lta tuli kontakti virhe, pujottelulta ja renkaalta kielto. Lisää pitemmän pätkän treenausta, ohjaaminen oli vähän parempaa kuin eilen. Johtunee ihan siitä että katsoin aamulla edelliset radat kamerasta ja sätin itseäni. Positiivista ja koko viikonlopun pelastus oli puomin kontakti, joka onnistui. :)

D-kisa oli hyppyrata. Tuloksena 21,19 (sij. 4.). Vitonen pujottelusta (taas..) ja kielto pussilta. Lisää ratatreeniä. Ohjaaminen näytti jopa hetkittäin ymmärrettävältä. Usva se jaksaa yrittää parhaansa. :)



Kuvat: Saara Kangasniemi



Usvan vauhdikas aloitus..



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos käynnistä! Jätäthän jälkesi.