En tiedä olenko koskaan (kuinka monesti) maininnut olevani jouluihmisiä, siis niitä jotka rakastavat tunnelmoida jouluvalojen loisteessa ja pakata lahjoja sieviksi paketeiksi ja tietenkin väsätä niitä joulukortteja ihan omin pikkukätösin. Tämä joulu oli ensimmäinen moneen vuoteen, jolloin en ollut töissä. Olen kaksi viimeisintä joulua viettänyt nykyisessä työpaikassani joko ollen aattoa vasten yössä ja nukkunut sitten aaton koomassa tai aattoyön pois kotoa. Viime joulu oli sinällään synkkä ja liian erilainen, koska perheemme toinen jouluihminen ei ollut enää keskuudessamme. Tänäkin vuonna meinasin ensin automaattisesti kattaa neljälle.
Tänä jouluna olin kipeänä, mutta en antanut se estää perinteistä hautausmaakeikkaa ja viime hetken joulukuusen metsästystä. Joulukortit jäivät kyllä tekemättä ja aaton vastaisena iltana jaksoin vaivoin laittaa joulukoristeet. Onneksi kuitenkin se viimeinen musta tekokuusi löytyi ja sain lukea aattoyönä sen loisteessa lahjakirjaani. Vietimme siis kolmen aikuisen joulun ja päätimme, että yksi pieni lahja riittää jokaiselle. Sain toivomani tukijalan kännykälleni, eli treenien videointia varten, ja Sisko Koskiniemen esikoisteoksen, jotta työasiat eivät unohtuisi ja motivoituisin opiskelemaan lisää. Koirat saivat perinteiset lelu- ja herkkupakettinsa ja tällä kertaa Jälki eläinkaupan tontut vastasivat niistä sievimmistä paketeista kuusen alla. Minun jouluni koostui siis nukkumisesta ja rentoutumisesta sekä rakkainpieni kanssa seurustelusta. Suklaata, hyvää ruokaa ja viiniäkin riitti. Voiko ihminen muuta toivoa?
Tapaninpäivänä oli taas petokurssin vetäminen. Saimme aikaan mielestäni varsin kivat treenit ja pääsin myös Ainon ja Armaksen kanssa pitkästä aikaa agilityä treenailemaan. Meillä onkin ollut yli kahden kuukauden treenitauko. Kamalaa, miten aika meni juoksun ja muiden kiireiden kanssa ihan hukkaan. Tapailimme Rkk ry:n viikon rataa, joka oli tehty hallille valmiiksi, mutta pääasiassa keskityimme Armaksen kanssa rytmin ja rauhan löytämiseen estesuoritusten välillä. Aino kanssa tapailtiin estefokusta, eli estehakuisuutta ja itsenäistä esteelle irtoamista (ensi vuoden teema). Toinen oli alkuun kuin purkka tukassa ja toinen sinkoili miten sattui pienemmästäkin pakkoliikkeestäni. Koirilla oli kivaa ja minun selkäni ei huutanut hoosiannaa joulun henkeen. Päästiin taas esteille ja tekemisen makuun!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos käynnistä! Jätäthän jälkesi.