Matalia marraskuisia mietteitä

Marraskuun loppu meni sekavissa mietteissä ja erityisesti Usvasta huolta kantaen. Aurinkoni näytti olevan hiipumassa ja se tietenkin vaikutti myös minuun. Usva siis muuttui nopeasti iloisesta Usvasta masentuneen ja varovaisen oloiseksi. Jouduin pohtimaan asiaa, mikä tulee jokaisen koiranomistajan kohdalle aikanaan. Milloin on oikea aika luopua? Itse ajoittain nivelsärkyisenä olin jo ajat sitten päättänyt, että kun ensimmäinen huono päivä tulee niin Usva pääsee pois, koska se on sen ansainnut.

Olin siis jo henkisesti  varautunut tilaaman lopetusajan keskusteltuani ensin Nupun rokotus + nisänäytöllä henkilääkärimme kanssa kotilopetuksesta. Tämä oli siis marraskuun puolessa välissä. Olimme keskustelleet asiasta koko perheen voimin ja Usva siirtyi samalla viikolla äitini luokse asustelemaan, koska näytti että nuorten koirien seura lisäsi Usvan liikkumattomuutta kotona. Meillä se olisi vain makoillut taljallaan ja kurottautunut siitä vesikupilleen tarvittaessa. Perjantaina oli siis Nupun lääkäriaika, jossa samalla keskustelimme Usvan asioista. Päätin tuolloin, että soitan maanantaille lopetusajan, jos mitään ihmettä ei tapahdu.

Viikonlopun aikana, minun murehtiessa kotona ja töissä asiaa, tuli äidiltäni viestejä joissa kuvailtiin Usvan puuhia. Koira ei yhtäkkiä enää vaikuttanutkaan kipeältä ja elämähalunsa menettäneeltä. Sunnuntaina pääsin Usvan kanssa kahdestaan ulkoilemaan ja mummokoira puuhasi iloisena niin kuin ennenkin. Lonkat eivät näyttäneet vaivaavan, koska koira juoksi neljänteen kerrokseen keveästi ja ulkona se teki edelleen yli metrisiä loikkia päästäkseen polulta toiselle hangen valtaamassa metsässä. Sisällä Usva toki nukkui edelleen paljon, mutta oli taas elämässä kiinni kytäten jääkaappia, ruokahetkiä sekä muiden tekemisiä. Tässä vaiheessa pyörsin päätökseni, koska Usva oli masentuneen oloinen vain ollessaan meillä kotona nuorten koirien kanssa. Se selkeästi jännittää niiden seuraa ja katsoo parhaakseen pysyä valmiiksi makuuasennossa, ettei jää hunnilauman jalkoihin.

Äitini ilmaistessa vakaata aikomusta ottaa Usva asumaan luokseen ja Nupun hyväksyessä tilanne ei auttanut kuin pakata Usvan tavarat. Olisin pitänyt sen mielelläni lähelläni 24/7 hamaan loppuun asti, mutta aina täytyy ajatella mikä on parasta koiralle. Suurin ongelma näytti lopultakin olevan juuri se, ettei Usva kykene enää heikoilla aisteillaan lukemaan nuoria koiria ja jännittää niiden seurassa. Se ei myöskään ehdi niiden alta pois vaan kirjaimellisesti kaatuu nurin kun Armas tuuppaa sen pois tieltään kiiruhtaessaan milloin minnekin. Aino puolestaan tervehtii Usvaa joka käänteessä niin voimallisesti, että mummeli kaatuu sen hyväntahdon puuskassa liukkaalla lattialla. Aino siis ilahtuu aina kun se näkee Usvan jossain muualla kuin taljallaan ja silloin on iloisen tanssin ja suukottelun hetki. Sitten on tosiaan ne tilanteet, joissa nuoret koirat alkava pomottamaan mummoa enkä ehdi aina väliin turvaamaan vanhuksen elintilaa ja koskemattomuutta.

Viime tiistaina Usva kävi lääkärissä uudelleen alkaneen inkontinenssin vuoksi ja pissanäytteessä todettiin runsaasti struviitti-virtsakiteitä ja suositeltiin rtg- tai ultaäänitutkimusta pikaisesti. Tulehdusta ei ollut. Yleistutkimuksissa sydän- ja keuhkoäänet todettiin normaaleiksi, patit rasvapateiksi eikä mitään poikkeavaa löydetty mummosta. Eläinlääkäri totesi saman minkä mekin, eli lonkat rutisevat kovasti kun niitä painaa ja vääntää, mutta ne eivät ole kosketusarat. Nivelrikko siis jo ilmoittaa itsestään myös äänellä. Hammaskiveä oli kohtalaisesti ja hampaat pitäisi puhdistaa vuoden sisällä.

Torstaina pääsin sitten minäkin töiltäni mukaan Usvaa ultraamaan. Samalla mummosta otettiin verikokeet, jotta saisimme luvan jatkaa Metacamin antoa nivelrikkoon. Rakko siis ultrattiin struviittikiteiden vuoksi, koska pelkona oli löytää myös virtsakiviä rakosta. Rakko oli kuitenkin siisti ja normaali, eikä virtsakiviä näkynyt. Saimme ohjeet aloittaa struviittia ehkäisevän ruokavalion, eli otimme heti mukaan säkin Royalin erikoisruokaa. Uusi tarkastus kiteiden varalta on neljän - kuuden viikon päästä. Pissankarkailu siis ilmeisesti johtui runsaasta kiteiden määrästä.

Perusverikokeissa todettiin hyvin lievä muutos valkosolujen kokonaismäärässä, mutta se voi olla merkityksetön löydös. Mitään muuta poikkeavaa ei löytynyt. Näppyihin, joita oli taas ilmaantunut ,Usva sai Kefavet/Kefalex-antibioottikuurin, siis mitä vuosi sitten samaan vaivaan. Nivelrikon hoitoa jatketaan samaan malliin lisäravinteilla ja Metacamilla, mutta uutena kokeillaan oheen Cabapentiini-lääkitystä. 

Olin niin helpottunut lääkärikäynnin jälkeen, etten voi edes kuvailla sitä tunnetta. Koirassa ei ollut mitään akuutisti kuolettavaa vikaa, vanhahan se on mutta sinällään hyväkuntoinen. Vanhuus kun ei ole itsessään sairaus. Lonkkien nivelrikkokin voisi olla huonommalla mallilla, sillä edelleenkin Usva kipittää vähintään neljä kertaa päivässä rappuset neljänteen kerrokseen eikä ole levon jälkeen jäykkä. Vakituisen asuinpaikan muutoksella sain mummokoiralleni taas mukavan elämän. Usvaa näen onneksi edelleen melkein joka päivä, mutta kuten Nuppukin niin se näyttää jo tietävän kenen mukana se kulkee, eikä haikaile meille jäämisestä. Toki minulta jäi nyt jokapäiväisestä arjesta pois Usvan kanssa kasvokkain makoilut ja sen pehmoisiin korviin kuiskuttelut. On todella outoa kun nyt kotona on virallisesti vain kaksi koiraa.

Ai niin, se Nupun ihosyöpädiagnoosi onneksi kuivui tältä erää kasaan. Näytimme ihomuutosta henkilääkärillemme ja hän oli sitä mieltä, että ei ole huolta. Saimme viime käynnillä toisaalta ohjeeksi kokeilla mietoa kortisonivoidetta tummentumaan ja niin vain musta ihomuutos vaaleni näkymättömäksi. Seurataan tilannetta, mutta mihinkään nisänpoisto-operaatioihin ei siis tarvitse tällä tiedolla lähteä. Suuri helpotus tämäkin.