sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Kuninkaanlaavulla

Maisemaa kumpaakin suuntaan jokea
Kävimme torstaina tekemässä lyhyehkön pikalenkin suosikkimaisemiini Santavaaraan ennen töihin menoa. Sää suosi ja saimme olla vaaran päällä ihan keskenämme vaikka laavu onkin suosittu ulkoilupaikka. Harmitti, ettei kumpikaan meistä jaksanut ottaa järkkäriään mukaan, vaan nappasimme pikkupokkarin mukaan. Pokkari teki jotain kummaa kuville ja kännykälläkin sai parempaa jälkeä. Normaalisti lähdemme em. lenkille ajan kanssa ja kierrämme pidemmän reitin, mutta koirat näyttivät olevan tyytyväisiä typistettyyn versioon. Ainakin hetken. Tykkään tuosta reitistä maiseman ja korkeuserojen sekä maaston vaihteluvuuden vuoksi. Aino ja Armas tykkäävät kiipeilemisestä, joten ajauduimme aina polulta pois joko suurimpia kiviä tai myyriä etsien.


Oranssi täplä on laavu
Santavaaran tie on tätä nykyä todella huonossa kunnossa ja siellä pitää ajaa ihan ajatuksen kanssa. Ennen kävin syksyisin lähes joka päivä kiikkumassa laavulle, mutta nyt kun ei ole enää Chrysleria, en pääse niin vain joka paikkaan. Sillähän meni vaikka kivirakassa, jos huvitti, toisin kuin nykyisellä koira-autollani.  Aamutuimaan oli aina mukava juoda ystävien seurassa teetä ja nauttia auringosta kalliolla istuskellen. Poroja tuolla liikkuu ihan kiitettävästi ja ne hyppäävät puskasta eteen juuri silloin kuin vähiten odottaa. Voi niitä aikoja, kun mäyräkoira etsi porot ja greyhound houkutteli pumin mukaan vähän juoksentelemaan..



Kuninkaanlaavulla ei ole nykyisin muuta vikaa kuin poltettu laavu (toinen on vielä pystyssä) ja erään elokuvayhtiön rakennelmat laavun takana sekä roskat (lasinsiruista lähtien) mitä retkeilijät jättävät jälkeensä.




Täytyy vielä ennen ruskan loppumista ulkoiluttaa parempaa kameraa ja koiria tuolla uudelleen. Muutenkin olisi tälle syksylle tarkoitus kiertää useampi retkeilyreitti Rovaniemen alueelta ihan vain virkistyksen yleissivistyksen vuoksi. Lähin reitti kulkee noin 200 metrin päästä meidän talosta.

2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Noissa maisemissa kyllä viiihtyy. Käydään sinun seuraavalla Rovaniemen reissulla pyörähtämässä tuolla koirien kanssa. :)

      Poista

Kiitos käynnistä! Jätäthän jälkesi.