tiistai 30. kesäkuuta 2015

Gällivare Int. 28.6.15





Juhannuksesta selvittyäni tajusin, että Jällivaaran näyttely olisi heti seuraavana viikonloppuna. Toissa vuonna meihin iski laiskuus Jällivaaran reissulla ja varasin edellisenä iltana hotellin. Tällä kertaa päädyin samaan ratkaisuun muutamaa päivää aikaisemmin. Hyvin oli taas tilaa entisessä Grand Hotel Laplandissa, uutta nimeä en kyennyt oppimaan, koska se ei kertonut juuri mitään hotellista. Koko hotelli oli kokenut uudistuksen ja muistutti ulkokuoreltaan nyt kovasti jotain tunnettua huonekalusarjaa. Ikean mallistosta kenties. Tämä ei siis ollut olleellinen asia meidän reissulta, mutta harvoin kiinnitän hotellien arkkitehtuuriin huomiota. Tämä oli varsin piristävä poikkeus.

Näyttelypaikka oli koulun piha enkä yhtään muistanut miten edellisellä kerralla kaipasin kumisaappaita. Ruohokentällä, joka paikoin muistutti suota, olisivat kumpparit olleet taas tarpeen. Sää onneksi suosi meitä, eikä itikoita ollut kiusana. Kiiinnitin näyttelyn järjestelyihin erityisen kovasti huomiota, koska juhannus kv oli taustalla ja elo-show tulossa. Mietin, että koemmeko turhia suorituspaineita juhannuksen vessoista, jäteastioista, käsideseistä, kehien heinätupsuista ja ravintolan tarjottavista. Ihmiset vaikuttivat (1500 koiraa) varsin tyytyväisiltä kuuteen vessaan, möykkyisiin ja märkiin kehiin sekä pieneeen kanttiiniin. Roska-astioiden puute ahdisti minua kovasti, sillä tuntui ikävältä keräillä kakkoja, kun ei voinut pusseja jättää mihinkään järjelliseen paikkaan. En siis löytänyt yhden yhtä roska-astiaa kehien laidoilta. Vaadimmeko me suomalaiset liian paljon näyttelynjärjestäjiltä, vai teemmekö liikaa näyttelynjärjestäjinä? Riittäisikö vaatimattomampi suoritus?

Armas oli sunnuntaina tapansa mukaan virkeä ja yli-innokas näyttelykoira. Kävin treenaamassa vielä perjantaia hallilla näyttelyjuoksemista, mutta valitettavasti agilityhallin tunnelma toi korkean vireen takaisin näyttelyhihnan toiseen pääähän. Vielä ennen kehää treenatessani Armas ravasi nätisti, mutta kehässä se poikitti aina eteeni kun yritin ottaa juoksuaskelia. Onneksi tuomaritäti taas kerran laittoi ongelman minun piikkiini, eikä sakottanut koiraa siitä. Toki olisi ollut mukava esittää Armaksen kaunista ja vapaata ravia. Treenit siis jatkuvat ja olenkin taas analysoinut ongelmaa lisää ja toivottavasti löytänyt villakoiran ytimen. Vastaus kysymykseen "Miksi on niin vaikeaa juosta suoraan?" voi yksinkertaisesti olla se ilmeisin, eli koira ei oikeasti tiedä miten sen pitäisi juosta. Nyt siis palataan perusteisiin ja kerrotaan koiralle miten pitää toimia näyttelyhihnassa ja palkita oikeasta sen sijaan, että murahtelisin väärästä ja nostatan koiraa toimillani.



Tuomari tykkäsi kovasti Armaksesta ja pahoitteli ettei voinut antaa CK:ta koiran suuren koon vuoksi. Harmi, ettei hänellä ollut mittatikkua käytössä. En kuitenkaan jää asiaa harmittelemaan, koska koira on iso ja näyttävä ja tulee jatkossakin olemaan toisille tuomareille liian suuri pala purtavaksi.

"A big boy but lovely square built. Good neck and topline. Lovely tapering head. Good pigm. Normal ang. Good coat. Moving in short path with a lot of life. Needs an handler which can move." EXCELLENT
Aino oli hieman väsynyt, mutta kuitenkin varsin reipas. Se on ollut hieman nuopollaan juoksun jäljiltä kuten on tapana ollut. Tuomari tykkäsi myös Ainosta ja se olikin toinen kolmesta nartusta, joka sai CK:n. Saldona narttujen toinen ja vara-sert ja vara-cacib. 



 "Nice fem. square outline. Correct hat. Slightly taperina to the nose. Typical ears. Correct neck. Nice shaking coat. Moving with temp. and lively, but in the hooks very small. Lovely temperament."EXCELLENT, CK, best bitch 2. Reserve CAC, Reserve CACIB 

Tuomarina  F. R. Lochs-Romans oli huolellinen ja iloinen. Hän kävi koirat tarkasti läpi ja käsitteli koiria kauniisti. Ensimmäistä kertaa kohtasin tuomarin, joka tarkisti koiran pigmentin tassujen pohjia tutkimalla. Ilmeistä tuomari tuntui olevan hyvin tarkka ja käyttikin vinkulelua ahkerasti. Valitettavasti minulla ei ole täydellisiä tuloksia, mutta onneksi kaikista osallistuneista pumeista on kuvat.
Urokset

Nuortenluokka

Cseresznyésketi-Csalfa Zuzmó
Excellent1, CK, bhkl 1, Cac, Cacib, Bob


Avoin luokka
Teräsvillan Aina Valmis "Armas"
Excellent 1

Valioluokka

Camms Decorus
??

Camms Ceger
Excellent 1, Ck, bhkl 2, Reserve Cacib

Zennovy Grand Pommac
Excellent 2
Nartut
Avoin luokka


Azlandos Altenia
Excellent 2

Teräsvillan Ainoa Oikea "Aino"
Excellent 1. Ck, btkl 2, Reserve Cac, Reserve Cacib

 Valioluokka
Maktez Lotta
Excellent 1, ck, btkl 1, Cac, Cacib, Bos






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos käynnistä! Jätäthän jälkesi.