tiistai 28. lokakuuta 2014

Hyvät kiertämään

Saimme Hau-Hau Championilta uusia tuotteita testattavaksi ja jakoon. Nämä tuotteet ovat pian tulossa kauppoihin. Kannoin pahvilaatikon ensitöikseni apukeittiöön ja sen jälkeen siellä on yksi jos toinenkin koira käynyt kuuhistelemassa laatikon ympärillä.

Minikokoiset koulutusnamit, eli Hau-Hau Champion Training Snacks Pienille koirille pääsivät ensimmäisenä tositoimiin kynsienleikkuupalkinnoiksi. Trimmauspöydän ympärille muodostui tiivis toisiaan tuuppiva pumirintama,vaikka operaation luonne oli tiedossa kaikilla pörrökorvilla.




Namit olivat sopivan pieniä palasia ja mahdollistivat teknisesti nopean palkkauksen, koska minun ei tarvinnut pieniä niitä sen enempää. Nämä tulevat meille käyttöön varsinaiseen koulutukseenkin, koska koiralle ei kulu aika niiden pureskeluun, vaan menevät yhdellä nielaisulla alas. Saadaan nopeasti toistoa toisen perään, kun ei tarvitse odotella pitkää namin jauhamissessiota.

Leksun kanssa pääsemme pian testaamaan astetta isompia nameja, eli mediumia ja largea. Liian pieni namipala aiheuttaa sen, että Leksu jää ihmettelemään saiko palkkaa vai ei. Näistä siis uskon löytyvän myös sen suuhun sopivan kokoisia nameja.




Paketista löytyi lisäksi viljattomia uutuuksia, eli Hau-Hau Champion Grain Free Dental Sticksejä kolmessa koossa. Näistä piti heti uteliaaana katsoa tuoteseloste. Tikkujen pääraaka-aineena on tapioka ja kalkkuna. Maistuivat laumalla jopa paremmin kuin perinteiset hampaidenhoitotikut.


Otin yhden pussin kyläreissulle mukaan. Ainolla on tapana kannatuttaa itsensä äitini luokse neljänteen kerrokseen, vaikka osaa kävellä portaat. Aloin alkujaan kantamaan sitä, kun kiviportaat olivat vahattu peilikirkkaiksi ja portaissa pikku-Ainon mentävät reiät. Aino hoksasi nopeaa miten pieni pumi pääsee helpolla elämästä. Kuljetuspalvelun keksimisen jälkeen Aino on systemaattisesti kieltäytynyt kävelemään portaat ylös, vaikka alas se kävelee itse ilman mitään ongelmaa. Tällä kertaa minulla oli aikaa ja tämä salainen ase. Niin vain pikkupumi sipsutti itse portaat kun palkkana oli Grain Free Dental Stick. Katsotaan miten käy seuraavalla kerralla. Kuten vasta kirjoitin, niin Aino on löytänyt minun akilleenkantapään. Ei puhettakaan, että olisin näin pitkään kantanut noita muita. Toki on eri asia kantaa olkapäällä 10kg koiraa kuin 14kg painoisia koiria.

Aino tahtoo!


Minusta hyvä pitää laittaa kiertämään. Niinpä postitin Kennel Kasevaan yllätyspakkauksen, sillä siellä on iso joukko maailmalle lähtijöitä. Toki, jos Mirjami lukee tämän postauksen ennen Postilla käyntiä, niin se ei ole enää yllätys. Minua harmitti, etten ehtinyt käydä katsomassa pikkuisia pumeja, joten päädyin postittamaan tulijaiseni.

Kuin tilauksesta Hau-Haulta tuli pennuille tarkoitettuja koulutusnameja nimeltään  Hau-Hau Champion Training Snacks Pennuille. Namit sopivat täydellisesti koulutusteemaiseen pakettiini yhdessä lelujen, naksujen ja kasaamani naksuttimen käyttöohjeiden joukkoon. Vielä täytyy toivoa, että tuotteet ehtivät ensimmäisinä lähtevien pentujen mukaan uusiin koteihin.


Mielenkiintoista kuulla mitä kasevalaiset tuumivat nameista.


Pikainen arvonta

Haluan lisäksi arpoa blogiani lukevien kesken kolme pientä maistiaispakettia.
Arvontaan lähtee seuraava satsi:

Training Snacks small + Grain Free Dental Sticks small
Training Snacks medium + Grain Free Dental Sticks medium
Training Snacks large + Grain Free Dental Sticks large


Tuotteet arvotaan maanantaina 3.11.2014, osallistumisaika 2.11. asti.
Voit osallistua arvontaan laittamalla kommenttikenttään s-postisi ja koirasi koon.





19 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. leansku (at) wippies.fi suuri

    VastaaPoista
  3. Medium lampinen.maria@hotmail.com

    VastaaPoista
  4. 3 pientä ja rakasta höpönassua, tarjaliisa.nieminen@gmail.com

    VastaaPoista
  5. kollanus.elina@gmail.com ja pieni koira :)

    VastaaPoista
  6. Hihii, täällä odottelee voittoa S-kokoinen pikkupeto osoitteella kristalli-91@hotmail.com. :)

    VastaaPoista
  7. miirrkkaa@hotmail.com ja pieni koira :)

    VastaaPoista
  8. WUF! täällä ilmottautuu kisaan Large kokonen koiruus nimeltä Rollukka! :) sanna_korhonen@hotmail.com

    VastaaPoista
  9. Small kaijalappalai@gmail.com Me Aamu koiran kanssa jo odotellaan kovasti että viljattomat herkut tulee kauppoihin

    VastaaPoista
  10. Mun on turha osallistua, kun tämä tietoista syömistä harrastava elukka ei koske mihinkään tollaisiin dental-tikkuihin. Ei hänelle käy kun aidot luut! :D :D

    VastaaPoista
  11. mirbe@live.fi Ja meediumina kiitos :-) Kun mikään ei riitä. Kiitos mahtavasta "pentupaketista". Ensimmäinen lähtijä vei osansa tänään mukanaan ja muistin mainita, kenen sponssaamat nämä ekstrahyödykkeet olivat. :)

    VastaaPoista
  12. :-) Medium, isovillakoira Venni odottaa että viljattomat herkut tulevat kauppoihin! katja.pelimanni@wippies.com

    VastaaPoista
  13. Laitetaan meillekin medium :) senni.mulari@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Jos onni sattuisi potkaisemaan, niin small voisi sopia 6 kiloiselle terrierineitokaiselle Iinekselle! tiggergirl@suomi24.fi

    VastaaPoista

Kiitos käynnistä! Jätäthän jälkesi.