sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Eräs päivä elämästämme

Kysyessäni bloggausideoita tuli muutama toive meidän aamurutiineista tai meidän päivästä yleensäkin. Minulla sattui kerrankin olemaan kännykässä niin paljon virtaa, että sain yhden päivän tallennettua lähes kokonaan kuvin. Vapaapäivämme ovat hyvin vaihtelevia, kun taas nukkumapäivät työöiden välissä ovat hyvin tarkkaan aikataulutettuja ja rutiininomaisesti läpi vedettyjä.
Leksu kokeili ja tykkäsi Hau Hau Champion Super Premiun Lohi & Perunasta. Pumeille kupeissa Mushia kasviksilla, raejuustolla ja lampaanrasvalla.

Puuhakas päivämme oli kyseisen viikon ainoa vapaapäivä (17.9) ja meidän varsinainen aamu alkoi 8.40, jolloin heräsimme koko lauma kännykän jo torkuttettua vaikka kuinka kauan. Äkkiä ruuat kuppeihin ja Lex tarhaan oman kipponsa kera. 


Pumit kävivät ruokailtuaan käpyttelemässä aamutarpeillaan. Normaalisti käytän pumit ensimmäisenä aamupissalla ennen ruokaa, mutta olimme käyneet mittailemassa kiveliöntietä viimeisen kerran 03.30 aamuyöstä, eli hieman ennen kuin laitoin nukkumaan. Teen tosiaan pelkästään yövuoroja enkä lyhyemmillä vapailla vaihda unirytmiä ns. normaaliksi vaan valvon ja nukun sen mukaan mitä elimistö sanelee.



Aino ja Armas maistelivat pihlajanmarjoja jälkiruuaksi. Kummasti nuo marjat ovat vetäneet puoleensa pumeja koko syksyn. Tosin tykkäävät myös muista marjoista, varsinkin mustikoista.



Tässä vaiheessa alkoi jo tulla kiire, sillä olin saanut Usvalle ajan eläinlääkärille klo 10.20. Leksu piti muistaa hakea sisälle ja lastata pumit autoon. Olimme hyvissä ajoin paikalla näyttämässä Usvan näppyjä. Saimme lääkkeet, hyvät neuvot ja ohjeet pirullisen vaivan nujertamiseen. Luulen, että Usvan näpyt ansaitsevat ihan oman bloggauksen, sillä ne ovat sen verran tiiviisti olleet osa elämäämme jo jonkin aikaa.


Eläinlääkäristä kiirehdimme kentällä. Koko päivän suurin kiireen aiheuttaja oli illan bh-koe, jossa olin vastaavana koetoimitsijana. Tällä kertaa olin myös luvannut yrittää ehtiä leikata kentän nurmikon ennen koetta. Aikataulullista haastetta loi myös äitini meno, jonon olin luvannut viedä hänet klo 13.00 aikoihin. Vartiokadulta suoriuduimme siis ripeästi varastotielle ja ruohonleikkurin kimppuun.

Kävipä niin hauskasti että en ensin saanut leikkuria toimimaan. Onneksi paikalle pöyrähti tilattuna valkoisella ratsulla peräti kaksi prinssiä auttamaan leikkurin kanssa. Toki leikkuri teki uuden stopin heti auttajien poistuttua paikalta. Kunnon vimmalla sain repäistyä leikkurin käyntiin ja homma pääsi alkuun. Pumit avustivat kentällä keräämällä talteen kaikki illan kisaajia mahdollisesti haittaavat pupunkakat ja muut tippuneet namuset. En halua edes tietää kuinka paljon papanoita vetivät kitusiinsa. Kivaa niillä kuitenkin näytti olevan juosten ja remuten.


Sain vajaassa parissa tunnissa ajettua kriittisimmän osan kenttää ja kiiruhdimme äitiäni kuskaamaan. Siitä sitten hakemaan mikrosirunlukijaa ja kassaa tapahtumaan sekä ostamaan mustekasetti tulostimeen. Tämän jälkeen kello olikin lähempänä kahta ja tuli kiire kotia laittamaan koepaperit kuntoon, sillä klo 16.00 olimme sopineet kokoontumisen kentälle talkoilijoiden kesken. Kotona koitin pitää kaikki koirat puuhakkaina sen aikaa kunnes olisin taas menossa kentälle.
Nyt löytyi koko laumalle kelpaava täyte kongeihin!
Meillä oli viime hetkellä peruuntunut häiriökoira, joten Usva mukaan ja menoksi. Koe alkoi klo 17.00 ja tottelevaisuus loppui klo 19.00 jolloin siirryimme kaupunkiosuudelle.


Usva oli nukkunut autossa kolme tuntia ja oli täynnä virtaa. Se pomppi pomppa päällään neljällä jalalla ja välillä jopa  roikkui kengännauhoissani innosta puhisten. Ei yhtään sen ikätason mukaista käyttäytymistä, onneksi. Luulen, että kaupunkiosuuden häiriökoirana toimiminen korvasi pelottavan eläinlääkärireissun, sillä sen verran onnelliselta Usva vaikutti. Usva jaksoi ohittaa oppikirjamaisesti (jos tuomarin hellää puskemista ohimennen ja ajoittaista minun kanssani höpöttämistä ei lasketa) kaikki kahdeksan tälle osuudelle selvinnyttä koiraa.


Kotimatkalle pääsimme klo 21.00 aikoihin puoli kuolleena väsymyksestä. Kotona odotti neljä virtaa täynnä olevaa kaveria...

3 kommenttia:

  1. Moikka. Oleksä jossain vaiheessa postannut tuosta pumien ruokinnasta? Siitä ois kiva kuulla lisää, kun itsekin haluais vähentää nappuloiden syöttämistä...

    VastaaPoista
  2. En ole tainnut koskaan tehdä varsinaista postausta meidän ruuista. Pitääpä ottaa asiaksi. Kiitos ideasta. :)

    VastaaPoista

Kiitos käynnistä! Jätäthän jälkesi.