Tulos tuli!!

Taannoisesta mejäkokeesta nimittäin. Tarkemmin kolmos tulos 24 pisteellä, sijoitus taisi olla 5/8. Parantamisen varaa siinä tietty on vielä kovasti, mutta olen erittäin tyytyväinen. Varsinkin kun muistelee miten meillä meni ne kolme treenijälkeä. Niiden perusteella ei olisi pitänyt tulla tulosta lainkaan.

Siitä kokeesta sitten. Koe oli tosiaan 5. kesäkuuta. Koejäljet kävimme tekemässä edellisenä iltana. Jokainen kisaaja teki yhden kisajäljen ja opasti sen. Minulle tuli kiva jälki tehtäväksi. Maastot olivat tutut pk-kisoista, eikä siellä jäljellä tarvinnut olla yksin. Minun tehtäväksi jäi merkata jälki sen mukaan, että osaisin opastaa sen seuraavana päivänä. Kokenut suunnistaja suunnisti ja kaveri tuli verisienen kanssa viimeisenä. Meitä oli siis kolme akkaa tekemässä 900 metrin jälkeä. Seuraavana päivänä pääsin opastamaan jäljen heti oman suorituksen jälkeen. Siinä toivoin, että olisin merkinnyt jäljen hieman useammin avomerkeillä. Onneksi tuomari tiesi missä jälki menee. Hukassa en ollut missään vaiheessa, mutta jotenkin sitä tahtoi mennä koiran mukaan vähän jäljen sivulle, vaikka oppaan pitää kulkea tasan siinä missä jälki menee. Muistikirjaan itselleni kartanlukutaidon opettelu ja kompassin käyttö. Sitten ei pitäisi olla mitään hätää jälkien teon suhteen.

Koe alkoi siis sunnuntaina puoli kahdeksan aikaan jälkien arpomisella ja laukauksensietotestillä. Kaikki koirat siis kytkettiin ryhmänä puihin jälkiliinoilla ja ohjaajat menivät ampuvan tuomarin taakse muutaman kymmenen metrin päähän. Nuppu oli vähän hämillään kun otin sen autosta. Häntä oli löysänä ja siitä näki, että oli mummoja hieman ikävä. Ampumiseen kun päästiin, niin sen koko olemus muuttui kuin ammuttuna. Häntä meni tiukkaan kippuraan selän päälle ja korvat pystyssä se kuunteli ääntä. Koko koira siis terästäytyi, kuten arvelinkin käyvän, ja se alkoi haukkua äänen lähdettä. Paukkuärtyisä tuo kaiketi on, jos katsotaan miten luonnetestisäännöt määrittelevät laukaisupelottomuuden.

Mejässä ei pääse jäljelle koirat, jotka pelkäävät laukauksia. Minulle tuo laukaisuvarmuuden  testaus oli melkein se kaikista isoin juttu koko kokeessa, ja siitä ilosta olisin jo pelkästään maksanut sen 50 euroa. Kun tietää miten paljon pumeissa on paukkuarkoja koiria, niin sitä kaiken varalta valmistautui odottamattomaan reaktioon. Pessimisti kun ei koskaan pety.

No, Nuppuun ei ole vielä koskaan tarvinnut pettyä. Jäljelle lähdettiin omasta ryhmästä ensimmäisenä. Nuppu nosti jäljen heti ja lähti innokkaasti ajamaan sitä. Minulla oli 10 metriä mahdollisuus opastaa sitä vaikka kädestä pitäen, mutta itselläni oli siinä vähän kädetön olo. Olen tottunut siihen, ettei tuo koira kaipaa minulta apua, jos se jotain osaa. Parempi kun ei mene työntämään sormiaan sen tielle. ;) Olisin voinut vielä paremmin valmistella ja luoda sitä aikaisemmikin kaipaamani rutiinia aloitukseen. Valmistelin koiran nyt kuitenkin hieman paremmin, kuin treeneissä. Muistin myös hengittää, koska jostain kumman syystä minua ei jännittänyt yhtään. Vauhtia meillä oli alusta asti liikaa. Etenimme reipasta kävelyvauhtia. Tuomarin neuvosta pitää sitä saada pois, jotta jäljen ajaminen tarkentuisi. Nupulta lähtisi silloin turhat sivupistot pois.

Kiitosta täytyy antaa jäljen tekijälle, sillä se oli hyvin avomerkattu, siis kilpailijan näkökulmasta. Tiesin lähes koko ajan onko koira jäljellä. Sillä ei ollut koiran ohjaamiseen mitään merkitystä, sillä mejässä ei koiraa voi jäljellä ohjata samalla tavalla, kuin esimerkiksi pk-jäljellä. Tuomari puuttuisi heti kaikkiin ohjausyrityksiin. Avomerkkauksen ansiosta minun ei tarvinut miettiä onko koira jäljella, vaan sain rauhoittua koiran työskentelyn seuraamiseen. Nuppu lähti ekalla kulmalla määrätietoisesti väärään suuntaan ja näin sen heti siitä. Jälkestäminen erosi selvästi aiemmasta työskentelystä. Minulla ei vain ollut muuta vaihtoehtoa kuin kulkea koiran perässä väärään suuntaan, niin kauan kuin tuomari palautti meidät jäljelle. Palautuksen jälkeen Nuppu löysi heti taas jäljelle. Toinen hukka tuli aika pian 2. osuuden alussa. Jäljellä oli jokin inha pihkaoksennuspallo, jota Nuppu väisti voimakkaasti. Siitä näki, että se tiesi missä jälki menee, mutta se ei voinut mennä kökkäreen ohi. ¨Se lähti kiertämään alempaa maastosta ja kadotti jäljen. Palautuksen jälkeen se jäljesti kulman laajahkolla tarkituslenkillä ja jatkoi varmasti kaadolle asti. Kaadon se nuuhki ja pyrki sitten jatkamaan jäljestystä.

Molemmat makaukset menivät mielestäni tosi hyvin, eli viimeinen treeni kannatti. Kaadosta pitää tehdä sille vielä mielenkiintoisempi ja koko jäljestyksen tärkein asia. Nyt sillä on sama meininki kuin Usvalla, eli se jälki on tärkein. Usvakin tahtoisi jäljestää ihmisjälkeä jäljentekijän autolla saakka, vaikka sillä olisi ruoka jäljen lopussa.

Tuomarin lausunto Nupun työskentelystä:

"Hieman hätäinen, mutta innokas lähtö. Nuppu jäljestää pääsääntöisesti ilmavainua käyttäen. Osuudet edetään ihan jäljen tuntumassa, mutta kaikilla osuuksilla tehdään kaarroksia ja pistoja jäljen sivuun liian nopeasta vauhdista johtuen. 1. kulmalla Nuppu lähtee määrätietoisesti väärään suuntaan, josta hukka. Määrätietoinen poistuminen toistuu 2. osuuden alussa, joten 2. hukka. 2. kulma ratkeaa laajahkolla tarkistulenkillä. Molemmat makaukset merkataan hyvin pysähtyen. Kaadolle tullaan suoraan ja sitä nuuskitaan hetki ennen matkan jatkumista. Kaadosta saisi olla kiinnostuneempi. Nuppu osoittaa osaavansa jäljestää, mutta työmotivaatio ei tänään riitä ihan koko jäljen matkaa." AVO 3 24 pistettä.

Tämä ensimmäinen koe opetti paljon,ja samalla jätti poltteen jatkaa treenaamista.

Mitä pitää muistaa ottaa huomioon seuraavissa treeneissä

- verta voi käyttää enemmän kuin tähän asti

- pitempiä treenijälkiä

-paremmin veretettyjä makauksia

-kaadosta pitää tehdä kiinnostavampi

-koiraa pitää jarruttaa jäljellä

- treenata enemmän oikealle kääntyviä kulmia, koira on vasenvoittoinen.

- aloitukseen selkeä rutiini

Nupun työskentelyyn olin hyvin tyytyväinen. Olisin odottanut, että se olisi saattanut luovuttaa hukkien tultua, mutta se aina vain nosti jälken uudelleen ja lähti innokkaasti ajamaan sitä. Se ei selvästikään ottanut epäonnistumista itselleen painetta. Muutenkin oli kiva huomata, ettei sen työskentelyssä näkynyt minun ajoittainen jännittäminen. Se teki hommansa omalla tavallaan, jopa selkeästi paremmin kuin treeneissä. Sen kanssa oli kamalan kiva käydä kokeilemassa kilpailemista, koska se oli koko ajan täysillä mukana, ja tekeminen oli jollain tapaa varsin asiallista. Minulla on takaraivossa Usvan kanssa koetut bh-koe epäonnistumiset. Eli tiedän mitä se on kun koira lyö homman läskiksi kisoissa, osin ihan vain ohjaajan älyttömän jännityksen vuoksi ja osin sen takia, että se voi tehdä niin kokeissa. Nyt tuntuu, että Nuppusen kanssa uskaltaa alkaa suunnitella myös muita juttuja.

Käsittääkseni, ja jos koiranettiä on uskominen, Nuppu olisi nyt ensimmäinen Suomessa mejä-kokeessa käynyt pumi. Ruotsissa on ainakin Nupun isä kisannut verijäljellä. Valistakoon joku viisaampi minua jos olen väärässä. :)