tiistai 14. heinäkuuta 2009

Kuulumisia pitkästä aikaa


Viime kerrasta on kaikenlaista ehtinyt sattua ja tapahtua. Kaikista kurjinpana läppärini hajoaminen. Kaikki uusimmat kuvat ja netti ovat siellä tallessa, mutta pääsemättömissä. Onneksi en ole ollut ihan totaalisessa nettipimennossa, mutta blogin päivittäminen on kyllä sitten jäänyt.

Kesäkuun loppupuolella alkoi taas meille niin tuttu eläinlääkärissä ramppaaminen Leksun sairastuttua ihan järkytttävään vatsatautiin. Vierasesinettäkin ehdimme epäillä koiran kiviharrastuksen vuoksi, mutta röntgenissä ei onneksi löytynyt syytä. Ärhäkkä vatsatauti se sitten oli, nimittäin heti Lexan toivuttua Mimmi vuorostaan sairastui siihen. Kävimme sitten tiputuksessakin varmuuden vuoksi viikonloppua vasten, sillä Rovaniemen eläinlääkäritilanteen tietäen olisi jouduttu kitumaan viikonloppu, jos koira olisi kuivunut pahasti. Usva ja Nuppu onneksi säästyivät vitsaukselta.

Treenattu ollaan hyvin vähän siihen nähden, että Bh-koe on kahden viikon kuluttua. Totesin, ettei kuumalla kannata vähiä intoja puristaa koirasta ulos vaan olemme keskittyneet vireen luomiseen (ja lekotteluun ;). Tänään tosin kävin jääviä ottamassa ja toimivat ihan hyvin. Seuraaminen on sitten mitä on.. Kokeilemassa kuitenkin käydään hyvän asian vuoksi.

Nuppulla oli tänään ensimmäisen kerran pentukoulua ja ihan hyvin meni ekaksi kerraksi. Pikkuneiti ei ollut kovinkaan innoissaan uusista kavereista, mutta loppua kohden alkoi olla jo oma itsensä. Eli ärmätti tosissaan liian uteliaille aikuisille koirille. Uusia kivoja koirakavereitakin olemme saaneet viimein. Nuppu näyttää ennemmin valitsevan kuitenkin minun seuran kuin toiset koirat tai ihmiset, vaikka olisi ne kivoiksi todennut. Ei tosin haittaa yhtään, että jos se olisi välinpitämätön ja keskittyisi vain minuun ;). Usva halusi pentuna haalata ympäristön kaikki pultsaritkin kotia. Nuppu suhtautuu huomattavasti järkevämmin uusiin tuttavuuksiin.

Nuppu tuntuu kauhean kypsältä ikäisekseen. Melkeinpä pettävän kypsältä. Lauman arki on alkanut toimimaan ja pentu alkaa jo hahmottaa mitä siltä odotetaan arjessa. Tosin, Nuppu ei vieläkään ymmärrä kiroilemisen olevan rumaa, myöskään kiviä ja käpyjä se ei suostu edelleenkään luovuttamaan taisteluitta.

Viikko sitten Nuppu painoi 6,6 kg, mutta tämän päiväisen treenin (=kiviensyönnin) jälkee en yhtään epäile etteikö olisi jo yli 7kg. Huomennapa sen tietää kun on rokotukset.

Kuvat ovat kesä-heinäkuulta



Potkupuvulla (järkyttävän kallis :P) on ihan tarkoituksensa. Se on mökillä mäkärä- ja polttiaissuojana. Ekan pahan mäkäräviikolopun jälkeen pentu oli ihan tuskissaan ötökänsuomien kanssa, mutta myrkyllä kyllästetty puku on ajanut hyvin asiansa. Nuppu tuntuu tykkäävän puvustaan, innolla odottaa bodyn pukemista, vaikka toisaalta kiroilee jos esim. valjaita laitetaan päälle.





Näiden kuvien jälkeen Nupun toinen korva meni totaalisen lupalle. Syynä oli hyönteisten puremat, jotka kerryttivät nestettä korvalehteen. Karvat äkkiä vain pois. Parin päivän kuluttua korva olikin taas ihan hyvä. Nyt sitten niissä on aika vähän karvaa, joten odottelen jännityksellä nousevatko kokonaan pystyyn. Ekan pumin kanssa oli niin helppoa kun ei osannut/älynnyt kytätä moista..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos käynnistä! Jätäthän jälkesi.