perjantai 5. kesäkuuta 2009

Treeniä


Tänään käväisimme kentällä pumien kanssa. Seuraksemme saimme Jonnan koirineen. Tarkoituksenani oli ottaa Usvan kanssa ihan pikkuisen agia ja treenata bh:n liikkeestä istumista. Usva ontui vielä hieman edellisenä päivänä, emmekä sen vuoksi sitten lähteneet bh-treeneihin. Tänään se ei enää valitellut tassuaan. Ilmeisesti jokin oli tosiaan vain pistänyt/tökännyt/purrut (Nuppua yhtään syyllistämättä Silmänisku) sitä tassun pohjasta. Toissapäivänä vielä luulin sillä olevan jotain vakavampaa, kiitos Usvan dramaatiikan tajun. Se näemmä, että mitä enemmän valittaa sitä enemmän saa hoitoa ja hellyyttä.

Agikentällä huomasin hyvin pian treenaamisen olevan mahdotonta, mikäli Nupun jättää valvomatta. Se nimittäin pyrki kauhomaan agilitykenttää kitusiinsa. Jonna joutui pitelemään pentua sen aikaa, että sain tehtyä Mimmin kanssa muutamat toiston keppejä ja Usvalle parit puomin kontaktit ja kepit. Mimmin kepit olivat kovasti sinnepäin, mutta kuitenkin niin kivat, että pääsin hihkumaan sille onnesta. Mummeli oli onneissaan ja sisäänmenot olivat taas paremmat kuin ikinä sen kisauralla. Usva otti puomin kontaktit nätisti molemmilla kerroilla, saatiin onnistumisprosentti pysymään korkeana kun ei treenattu sen enempää ;).

Häkkikentällä otin muutaman liikkeestä istumisen, ja olin erittäin tyytyväinen Usvan suoritukseen. Seuraamista otin jonkin verran juoksusta. Sekin toimi riittävän hyvin. Nuppu sai odotella sen aikaa autossa Mimmin kanssa. Yllättävän hyvin pieni pumi kulkeutui etupenkiltä takapenkille ja takaisin, vaikka ajattelin sen olevan mahdotonta "esteen" vuoksi.

Mimmi teki vuorollaan kaikkea kivaa nopeaa yhtäaikaa. Nuppua autoin namilla oikeille paikoille eteen, sivulle ja seuraamisen aloitukseen. Luoksetulo pienellä on mainio. Se on vielä tällä hetkellä kiinnostuneempi minusta kuin Mimmistä ja Usvasta. Nyt pitää vain vahvistaa lisää kontaktia ja lähellä olemista. Naksuunkin olemme ehtineet jo tutustua muutaman kymmenen namin verran. Pikkuhiljaa..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos käynnistä! Jätäthän jälkesi.