Laumakäyttäytymistä

Viime postauksesta on luvattoman pitkä aika, siihen miten usein haluaisin blogiani päivittää. Tämä on mukava tapa tuulettaa ajatuksia ja jäsentää kulunutta aikaa arjen rullatessa eteenpäin omaa tahtiaan. Kuluneet kolmisen viikkoa ovat menneet töissä ja joulumyyjäisten tuotteiden valmistamisessa. Lisäksi olen tehnyt inventaariota koirakamppeisiini ja myynytkin jo aika paljon vanhoja vermeitä. Ensimmäisenä lähti Leksun varusteita myyntiin, sillä edelleen näyttää ettei meille tule isoa koiraa. Ei ole vieläkään tullut ns. tarvetta ja joka päivä tulee selkeämmin esille miten helppoa tällä kokoonpanolla on mennä ja kulkea. Muun puuhastelun ohella olemme koirien kanssa nyt keskittyneet seuraamisen treenaamiseen kotona ja kentällä. Agilityn treenaamista hallilla on hieman taas haitannut minun autoni, joka ei lataa akkuaan ja on seisoskellut pihalla liikkumattomana. Vapaiden hallivuorojen ajan olemme siis nököttäneet kotona odottaen autollista palaavaksi töistä. Tämän kirjoitustauon aikana ensilumikin on ehtinyt sataa jo peräti kahteen kertaan..

Otsikkoon viitaten olen ehtinyt jopa hieman käymään läpi kuva-arkistojani ja kesältä löytyi muutamia videoita, jotka johtivat pohdiskelemaan taas kerran laumaani ja koiria yleensäkin laumaeläiminä. Leksun poistuminen laumasta muistutti minua siitä miten laumassa kaikki vaikuttaa kaikkiin. Lex oli koirista ns. alfauros ja aika pian sen kuoleman jälkeen Armas alkoi vahvistaa asemaansa taloudessa ja lieveilmiönä siitä tuli merkkailu. Jossain vaiheessa näytti, että ongelma lähti pois, kunnes Nuppu tuli viikoksi kotiin ja nurkkiin kuseskelu oikein räjähti käsiin. Kävin jopa ostamassa poikapöksyt armaalle urokselleni, mutta Trixien mallin totesin olevan yhtä tyhjän kanssa.

Nupulla ja Armaksella ei ole ihan selkeät kuviot keskenään. Nuppu tiukassa tilanteessa väistää poikaansa ja mielistelee, mutta toisaalta taas tietyissä tilanteissa Armas yrittää kovasti olla mieliksi komentelevaiselle emälleen. Oletan tämän epäselvän tilanteen laukaisseen uudelleen merkkailun. Alkuun Armas merkkaili lähinnä vain Leksun entistä paikkaa makuhuoneessa, mutta Nupun kotiuduttua merkkailu laajeni. Loppuviikkoa kohden Nuppu ja Armas näyttivät jakaneen talon eivätkä juurikaan olleet ns. vapaalla tekemissä toistensa kanssa. Varsinaisia yhteenottoja äidillä ja pojalla ei tullut kertaakaan, mutta joitain jännittäviä tilanteita pääsin todistamaan mm. lelujen omistusasioissa. Näissä tilanteissa Nuppu väisti ja vaihtoi lelua tai siirtyi leikittämään Ainoa. Sehän on kaikkiaan kaksi kertaa ottanut poikansa kanssa yhteen ja nämä nujakat ovat päättyneet yhtä nopeaa kuin ovat alkaneetkin. Nuppu on juossut kiljuen minun luokseni ja Armas omalle paikalleen työhuoneeseeni, minne se on oppinut itse hakeutumaan jos kierrokset nousevat liikaa. Tappeluiden syynä on yleensä ollut koirien välinen leikki, jossa Nuppu on hiiltynyt kukonpojalleen ja haasteen on vastattu.

Aino ei ollut kovin iloinen saatuaan emänsä tilapäisesti takaisin kotiin. Sehän on kovasti päässyt kasvamaan raameihinsa ja paluu pahnanpohjimmaiseen rooliin ei näyttänyt sujuvan ihan kivuttomasti. Pääasiassa Aino edelleen heittäytyy valmiiksi selälleen emonsa ollessa kosketusetäisyydellä, mutta tuli myös tilanteita, joissa Ainokin viimein hiiltyi ja nopea pumin koppaus ilmalennosta esti narttutappelun. Nämä tilanteet tulivat tietenkin minun lähelläni ja siten, että Aino oli fyysisesti emäänsä korkeammalla sohvalla. Ikävänä (ja mielenkiintoisena) sivuilmiönä Nupun tekemästä ainonkyykyttämisestä oli Usvan joutuminen Ainon dominanssin kohteeksi. Otan nämä ilmiöt aina oppimisen kannalta, vaikka mummokoirien huono kohtelu on viimeisin asia mitä tulen hyväksymään koiralaumassani. Käytännössä jouduin olemana tarkkana tilanteissa, joissa Nuppu komensi Ainoa, koska lopputulema saattoi olla, että Aino laittoi vähingon kiertämään ja tietenkin näissä tilanteissa Armas oli myös kärppänä paikalla. Usvalla oli saldona tuolta viikolta reikä ellei kaksikin korvassa. Usva ei valitettavasti pysty enää itse ehkäisemään näitä tilanteita, koska se ei enää aina huomaa mitä ympärillä tapahtuu.

Vanhan ja heikon koiran asema ei ole laumassa mitään herkkua. Villikoira- tai susilaumassa Usvan kaltainen vanha koira olisi hyvin erikoinen ilmiö, sillä yleensä vanhat ja sairaat poistetaan laumavahvuudesta. Ne eivät tuota mitään, kuluttavat vain ja pahimmillaan heikot yksilöt houkuttelevat muita petoja paikalle. Laumadynamiikan raakuuden opin jo afgaanien kanssa. Afgaanilaumassa ei voinut koskaan jättää mummoikäisiä nuorten koirien kanssa keskenään vahtimatta. Tilanteet, joissa nuoret alkoivat kyykyttämään mummoja tulivat nopeaa ja välillä ihmissilmään tyhjästä. Itse pyrin kaikin keinoin tekemään nuorisolleni selväksi Usvan koskemattomuuden, mutta tiedostan se, että ihminen pystyy erittäin huonosti (keinotekoisesti) vaikuttamaan koirien keskinäisiin suhteisiin. Toisaalta, mitä enemmän heikkoa yksilöä yrittää suojella, sitä enemmän se näyttää provosoivan sitä dominoivaa koiraa. Tämän vuoksi pitäisi keskittyä enemmänkin tukemaan sen korkeammalle tähtäävän koiran asemaa ja jättää alenpiarvoinen vähemmälle huomiolle. Vaikeaa, kun ihminen tuppaa suhtautumaan näihinkin asioihin tunteella.

Lauma-asioita taas pohdiskelutuani muistin mielenkiintoisen kirjan hyllyssäni, joka sopii aiheeseen ja alla olevaan klippiin kuin pallokorvat pumille. Videoin olen siis kuvannut salaa mökillä grillikodan ikkunan läpi. Koirilla ei ole mitään ajatusta siitä, että niitä tarkkaillaan.

Kirjahyllyssäni on, ei lukemattomia, vaan huomattava määrä pääosin luettuja koirakirjoja. Ajattelin, että voisin talven aikana lueskella niitä uudelleen läpi (tarkoituksena myydä ne jotka eivät puhuttele minua) ja esitellen niistä mielenkiintoisimmat blogissani keskittyen vanhempiin kirjoihin ja ns. klassikoihin. Tällä kertaa luin siis uudelleen laumani innoittaman Elizabeth Marshall Thomasin kirjoittaman kirjan nimeltään Koirien salainen elämä. Kirjailija kuvailee kirjassaan mielenkiintoisesti, osin etnografisin menetelmin mutta kuitenkin epätieteellisesti, koiralaumansa elämää usean vuoden ajalta. Kirja perustuu satoihin tuhansiin havainnointitunteihin kahdentoista koiran elämästä. Thomasin perusajatuksenaan on ollut pitää koiransa mahdollisimman koiramaisina ilman ihmisen tekemää käyttäytymisen muokkausta. Koiria ei siis ole opetettu hakemaan ihmisten huomiota aktiivisesti ja tekemään temppuja, vaan ne ovat saaneet elää koirina ihmisten rinnalla laumana.

"Koira, jolla on valinnan vapaus, paljastaa yhtenä päivänä enemmän tunteitaan ja ajatuksiaan kuin jäykästi koulutettu, tiukasti kurinalainen koira koko elinaikanaan."

Kirjassa kuvaillaan hyvin ja paljon koirien keskinäisistä suhteista tilanteita ja ilmiöitä, joita olen itsekin havainnut omassa laumassani siinä vaiheessa kun koiria on ollut oikeasti se lauma, ei vain kaksi yksilöä. Rikas kieli ja kirjoittaja, joka on selkeästi hyvin perehtynyt susien ja koirien käyttäytymiseen on kirjan vahvuuksia. Kirjan heikkoutena on joko käännös tai se, että kirjailijaa on sittenkin vain toimittaja eikä antropologi, mistä eri lähteet ovat eri mieltä. Tämä heikkous tulee siis esiin joissain käyttäytymisen kuvauksissa, joihin sanoitetaan tunteita, jotka ovat paremminkin tuttuja meidän ihmisten keskinäisissä suhteista. Lisäksi minua muutenkin hieman häiritsee kirjassa ajoittainen tulkinnan tekeminen, kun lukija saattaisi saada enemmän faktaa irti pelkästään käyttäytymisen kuvailusta. Tämä on tietenkin makukysymys ja toiset pitävät enemmän valmiiksi pureskelluista asioista. Joka tapauksessa, ja juurikin siitä syystä, Koirien salainen elämä on kirja, jonka lukemista suosittelen kaikille joita kiinnostaa koirien laumakäyttäytyminen.