Aina ei voi onnistua..

..mutta onneksi kaikesta voi aina oppia.



Näillä säärillä mennään lujaa..

Meillä oli siis 9.9 Nupun tämän vuoden ainoa mejäkoe ja pieleenhän se sitten meni. Toukokuun kokeen aikaan mie olen kuolemantaudissa ja viime viikonloppuiseen kokeeseen oltiin ekalla varasijalla. Valitettavasti kenellekään ei alkanut juoksua tai kukaan ei loukannut itseään.

Tuomarina oli Eino Jämsä, joka oli äärimmäisen miellyttävä tuomari.

Jälki oli 18 tuntia vanha ja haisi Nupun nenään hyvin. Valitettavasti meidän jäljen puoleisella tiellä liikkui koko viikonlopun ajan porotokka ja kaikesta päätellen olivat myös hetkeä ennen meidän suoritusta talsineet myös pitkin ja poikin Nupun jälkeä.

Koeselostus:

"Nuppu aloittaa vauhdikkaan jäljestyksen. Etenee alussa jäljellä, mutta erkanee jäljeltä ja jatkaa vauhdikasta etenemistä. Tällöin tuomari keskeyttää Nupun ja palauttaa jäljelle 1. kulma ja makaus oikaistaan, 2. kulma selvitetään tarkistuslenkein, mutta maukausta ei merkata. 3. Osuudella Nupun voimat hiipuvat eikä jäljestys enää kiinnosta. Etenee pois jäljeltä eikä osoita kiinnostusta jäljestykseen. Koe keskeytetään. Nuppu viedään kuitenkin sorkalle, jota haistelee."

Eli nyt meillä onnistui aloitus varsin hyvin, mutta puolessa välissä ekaa osuutta Nuppu vaihtoi maavainun ilmaivainuun ja liina lakkasi soimasta. Siitä tiesin heti, että vaihtoi verijäljeltä pois. Eteneminen oli edelleen vauhdikasta, mutta liina ei ollut kireällä ja koiran pää oli ylhäällä. Hetken sain kävellä sen perässä, ennen kuin tuomari tuomitsi sen hukaksi. Nuppu nosti verijäljen uudelle ja jatkoi suoraan kulman yli. Jäljesti taas hyvin, kunnes toista saman minkä teki ekalla suoralla. Tässä vaiheessa tajusin katsoa sammalikko, mikä oli hyvin tallattu ja poronpaskoja näkyi. Tuomari kehoitti taas kehoittamaan koiraa jälken etsimisen. Nuppu vastasi minulle kehoitteluihin sanoen pienesti "piip". Tässä vaiheessa jo tajusin koiran olevan ihan poikki. Meidän ohjattiin uudestaan puhtaalle verijäljelle ja Nuppu jatko taas töitä. Makaus ei jaksanut enää kiinnostaa vaan Nuppu paineli kohti haastavaa hakkuuaukeaa. Maa oli täynnä pumin kokoisia kuoppia ja ne veivät viimeiset mehut Nupusta. Noin 7 metriä ennen kaatoa Nuppu ilmaisi kaadon, mutta meni epävarman näköiseksi ja lähti viemään minua kahteen otteeseen pois jäljeltä. Tuomarin totesi ettei tulokseen ole enää mahdollisuutta ja lähdimme katsomaan kaatoa. Siinä vaiheessa Nuppu tutki sitä ihan normaalisti.

Harmittaisi kovasti, ellei tämä olisi ollut erittäin hyvää maksettua treeniä. Nyt tiedän ihan varmasti miten koirani toimii ja miltä se näyttää vaihtaessaan harhajäljelle. Tiedän myös lisätä niitä treenijälkiin. Nupusta näki myös miten hyvin se jaksoi uudestaan ja uudestaan yrittää minun pyytäessä työntekoa. Toisaalta siitä näki myös missä menee pienen pumin jaksamisen raja. Seuraavaa koekautena (ja ennen sitä) on siis tarkoitus panostaa koiran peruskuntoon ja koepäivän energiansaantiin. Nuppu söi koeaamuna huonosti ja hieman vääränlaista ruokaa työhon nähden. Meillä on tämän kesän aikana ollut myös liian helppoja treenimaastoja. Enemmän vain hakkuuaukioita ja ojia. Oma kunto kesti yllättävän hyvin. Kaiken kaikkiaan tuli laukottua metsässä parin tunnin sisällä noin 8 km oman jäljen ja opastuksien sekä jälkien purun merkeissä.

Nuppu rentona

Seuraava viikko menikin sitten alkupuoliskon osalta yötöiden kanssa. Torstaina kävimme hallissa treenailemassa kontakteja ja keppejä. Nuppu ja Usva vähän pääsivät irrottelemaan. Leksan kanssa otin jo vähän ratatreeniäkin. Se kulkee hyvin, kunhan vain ensin käynnistyy. Lauantaina oli kerhon syyskekkerit agilityn, tokon ja mätsärin tunnelmissa. Omat koirat tosin viettivän lystikkään päivän autossa.. Onneksi pääsivät jo illalla mökille nauttimaan vapaudesta.

Tämä viikko on mennyt kärsiessä sateisesta säästä. Tiistaina oli agilityä bc seurassa. Alussa Nuppu hieman värkkäsi tekemisen kanssa, mutta tottui nopeaa uuteen treeniseuraan ja päästiin tekemään esteiden kiertoja ja välistä vetoja. Usvan kanssa tehtiin pientä ratapätkää, mutta nyt alkoi ekaa kertaa kunnolla näkemään pientä haluttomuutta liikkua esteillä. Mimmi sen sijaan olisi tehnyt vaikka kuinka juttuja.

Mimmi voi edelleen hyvin diagnoosiin nähden. Se syö koko ajan pientä ab-kuuria pissatulehdusten estämiseksi ja saa päivittäin särkylääkettä kaiken varalta. Ruoka maistuu, leikityttää ja lenkillekin se lähtee mielellään. Autokyydit ovat edelleen parasta ja autoon menoa se ehdottaa aina kun ohi kuljetaan. Välillä meinaan unohtaa kaiken surun ja murheen. Mikä on tietenkin vain hyvä, niin saadaan keskittyä vain elämästä nauttimiseen.

Mimmin aarre

Usvalle aloitin nyt kokeeksi taas kipulääkekuurin nivelrikkoon. Lähinnä nähdäkseni onko se erilainen kuurin aikaan, onko se siis kipeä jostain. Ärsyttävää ja turhauttavaa kun koirat eivät itse osaa kertoa. Joutuu vain tyytymään havainnointiin. Mikä voi pahimmillaan johtaa hulluun kyttäämiseen. "Been there, done that"..

Usva ja Nuppu

Lopuksi Leksua, joka kävi mökillä yli 8 km metsälenkin ja sai sen jälkeen mehukkaan hirvenluun kaluttavaksi. Mitä tekee malinois? Alkaa syödä kottikärryjä. Toki voi kysyä, että mitä tekee kuvaaja.. No, kuvaa ja samalla toki kieltää koiraa tontin toiselta laidalta. Uskoi se, lopulta. Leksa ilmeisesti huomaisi viimein tilaisuutensa tulleen ja saavuttaneensa koko kesän kiusanneet kottikärryt.

Päivitin taas hieman Nupun omaa sivua sekä pentuja-sivua.