maanantai 14. joulukuuta 2009

Pakkasta -23 astetta


Tänään oli ensimmäinen todella kylmä päivä koko talvena. Lunta ei edelleenkään ole kuin muutama sentti. Eilen kävimme eläinten joulurauhan julistuksessa ja jouduimme lähtemään kesken pois. Seuralaiseni (äippä, Mimmi ja Usva) palelivat niin kovasti ettei valituksesta meinannut tulla loppua. Minä ja Nuppu olisimme tarenneet hyvin. No, eipä joulurauhan julistuksesta olisi mitään kuullutkaan, eikä me niin sanasta muutenkaan perusteta, ettei se niin haittaa ;). Nupulle taas yksi kokemus lisää kirjattavaksi pienen pumin muistikirjaan. Pikkuneiti oli taas kiukkuinen kuin ampiainen, ruoka-aika nimittäin lähestyi uhkaavasti ja kai silläkin hieman oli kylmä.. Eilen siis todettiin, etteivät mummot pärjää näissä ekoissa pakkasissa. Näihin kyllä tottuu, mutta nollakelien jälkeen ottaa jonkin aikaa koville.

Tänään oli sitten kunnon pakkaset. Töiden jälkeen koirat autoon ja hallille purkamaan päivän aikana kertyneet höyryt. Emme tehneet oikeastaan muuta kuin hauskuutimme toisiamme.

Viime viikolla kävimme asentamassa hallille peilit ja tänään pumit näkivät ne ensimmäisen kerran. Mimmi lähti aseenteella peiliä kohden, mutta pysähtyi sitten peilailemaan itseään. Tajusi vasta nähtyään Nupun ja Usvan peilissä mitä kapine oikein on. Usva kävi kurkkaamassa peilistä, mutta oli kuin sitä ei olisikaan. Nuppua peili kiinnisti kovasti ja se kävi vähän väliä palloilemassa peilin edessä. Hauska seurata miten kaikki reagoivat peileihin eritavoin.



Mimmi huomasi peilin ja vieraan koiran









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos käynnistä! Jätäthän jälkesi.