maanantai 28. tammikuuta 2008

Pk-treenit


Kävimme Lexun kanssa Imarilla treenaamassa kovasta pakkasesta huolimatta. Ensin tosin olin mukana vetämässä bh-ryhmän treenejä. Mukava kokemus, sillä jännitin vähän etukäteen kun pidän itseäni enemmän agilitykouluttajana.

Leksuli ehti jo vähän hytisemään autossa, mutta kuten aina se lähti töihin reippain mielin. Tällä kertaa meillä oli häiriökoirana uros, Breki. Treenasimme kohtuullisen lähellä (lähempänä kuin viimeksi) ja Lex keskittyi siltikin vain minuun, sekä ajoittain Imarin tuiksuihin..

Tällä kertaa treenasimme luoksetuloa, seuraamista ja paikallaan olo. Hyvin toimi remmin mitan päästä ;).

Olisin Usvankin ottanut mukaan treeneihin bh-ryhmälle esimerkki koiruudeksi (helpompi  selittää kun voi samalla näyttää käytännössä), mutta se on ontunut jo pari päivää oikeaa takajalkaansa. Huolettaa vähän, mutta todennäköisesti siinä on vain revähtymä joka tuli perjantain lumikasariekkujaisista. Pitää varata rokkoaika tälle viikolle ja samalla näyttää Usvan koipea, mikäli se vielä ontuu, sekä etsiä Mimmistä kaikki mahdolliset uudet patit näytille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos käynnistä! Jätäthän jälkesi.