tiistai 5. helmikuuta 2008

Usva saikulla


Viime keskiviikkona kävimme sitten eläinlääkärissä näyttämässä Usvan tassua, näppyjä ja Mimmin patteja ja näppyä. Molemmille tytöille laitettiin myös rokot. No, Usvalla oli polvi onneksi kunnossa, eikä lääkäri löytänyt jalasta varsinaista vikaa, joten määräsi särkylääkkeitä ja sairaslomaa. Mimmin kylkipatti menee leikkuuseen, ajankohdaksi suunnittelin maaliskuun loppua. Samalla nipsaistaan siltä talinäppy pois selästä, tosin voi olla että joku kaunis päivä se lähtee turkkia kammatessa..

Nyt sitten olemme ottaneet lunkisti. Tytöt olivat taas viikonlopun maalla, ja Usvaa oli kuulema yritetty toppuutella riekkumasta. Olivat jättäneet suosiolla pitkät potkuri yms. lenkit väliin. Moottorikelkankaan perässä sen ei  suotu kirmata. Nyt sitten jalka vaikuttaa hyvältä, eli se ei ole ontunut muutamaan päivään ja särkylääkkeitä ei ole tarvittu enää. Agiltyä vältämme kuitenkin vielä muutaman viikon. Katsotaan jos päästään pääsiäisenä kisaamaan, näytelmiin Usva ainakin osallistuu (särkylääkkeen varoaikakaan ei tule vastaan).

Lex on treenannut tottista joka ilta ja edistystä tapahtuu koko ajan. Viime sunnutaina ei päästy treeneihin minun työvuoron vuoksi, mutta tulevana sunnuntaina taas.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos käynnistä! Jätäthän jälkesi.