Hengissä ollaan!

Usvalla tulee 15 vuotta pian täyteen!

Taas tuttu virsi, eli kiirettä on pitänyt.. Alkuvuosi on ollut yhdistyshommien kanssa hyvin kiireistä aikaa puhumattakaan muuttuneesta työstäni, joka toi uusia juttuja meidän arkeen. Yllättäen ajankäyttö on siis mennyt ihan uusiksi, kun vaihdoin yökön hommat takaisin kolmivuorotyöhön. Työpaikka kuitenkin pysyi samana, vaikka työnkuva hieman muuttui.

Nyt on pitänyt sitten vuorokausirytmi pitänyt kääntää ihan uusiksi. Tällaiselle piintyneelle yökuppaajalle se ei ole helppo homma. Erikoisinta oli, että aamuvuoron jälkeen kroppani käski minua yöunille viimeistään klo 17.00. Tämä johtui ihan siitä, että olin tottunut yövuoron jälkeen kotiuduttuani laittamaan tunnin sisällä nukkumaan "yöunille". Koirillekin rytminvaihdos oli alkuun outoa. Koirat ovat nyt joutuneet olemaan yksin aamuvuoroissa sen kahdeksan tuntia ja iltavuorojen vuoksi kolmisen tuntia. Aikaisemmin niillä ei tullut yksinoloa juuri ollenkaan. Onneksi Ainoa ja Armasta ei asia näytä vaivaavan, vaan ne jäävät kiltisti nököttämään kotiin. Aino asettuu sohvalle siten että se näkee ikkunasta ja Armas tällää itsensä joko Ainon viereen sohvalle tai lattiaille sohvan eteen sotilaallisen ryhdikkäänä. Muutenkin olen pistänyt merkille, että Armaksella on erikoinen tapa jotain odotellessa tunkea istumaan joko Ainon helman päälle tai sitten kokonaan Ainon päälle. Tämäkös tuppaa Ainoa välillä ärsyttämään.

Hävettää, että en ole ehtinyt edes tehdä synttäriarvontaa ajallaan. Pahoitteluni tästä. Odottelin ensin, että Usva tulisi käymään kotona arpomassa voittajan tuttuun tapaan. Usva on kuitenkin kiireinen mummo eivätkä meidän aikataulut ole sattuneet yksiin. Tällä kertaa otin sitten avuksi Virtuaalijelppi.fi arvontakoneen, joka arpoi seuraavaan järjestykseen osallistuneet. Palkintoja riittää siis kahdelle ensimmäiselle ja otan voittajiin yhteyttä s-postitse.

Pyysin arvontaan osallistuneita linkkaamaan joko oman tai suosikkibloginsa, jotta saisin lisää luettavaa. Osa oli vanhoja tuttuja, jotka löytyvät jo lukulistaltani, mutta löytyi myös muutama uusi mielenkiintoinen tuttavuus. Kiitos mukavista lukukokemuksista!

Meillä jatkuu mukavat talvikelit ja pari päivää sitten sää oikein helli meitä. Suuntasimme tietenkin heti jäälle. Tosin, minun rohkeus oli koetuksella jään paukkuessa ja ritistessä ikävästi. Voi olla, että tämä oli meille viimeinen kerta tälle talvelle joen jäällä, ellei sitten vielä tule kunnon pakkasia. Valitettavasti muutkin olivat huomanneet auringonpaisteen ja jäällä oli ihmisiä välillä ruuhkaksi asti, joten pumit joutuivat tyytymään remmissä nahisteluun ja intoiluun.

Työn tekemisen ja joutenolon lisäksi olemme treenailleet kotosalla ahkerasti ja ystävänpäivänä kävimme Juha Kareksen opissa. Handlerkurssista teen tässä ihan oman postauksen jahka saan videon käsiteltyä. Maaliskuusssa olisi tulossa Nose Work- kurssi, johon sain koirapaikan sekä  näyttelyreissu.

Sopii kuin hansikas käteen!

Tämä postaus on pitkään odottanut viimeistelyä ja sainkin viimein inspiraation kirjoittaa tämän loppuun. Säännöllisesti kuulen ja tulen lukeneeksi miten ihmiset kertovat sopiiko jokin koira heidän käsiinsä miten hyvin tai huonosti. Se pistää miettimään monia asioita. Ensin tietenkin niitä koiran ominaisuuksia, joita on joko liikaa tai liian vähän koiran käyttötarkoituksesta riippuen. Milloin koira on liian pehmeä tai liian jähmeä. Koira ei siis muokkaudu sellaiseksi kuin ohjaaja haluaisi, tai koira ei kestä sitä muokkausta oireilematta. Toisekseen sitä miettii, miten realistiset odotukset koiran hankkineella ihmisellä on koirasta eläimenä, ja lopuksi onko ihmisen omat ominaisuudet sopivia harrastukseen. Ihmisillä kun on omassa luonteessa ihan samanlaisia puutteita kuin koirillakin. Täydellistä luontokappaletta kun ei ole, vaikka kuka mitä väittäisi.

Minulla on ollut omassa laumassani yksi käyttömalinois ja viisi pumia, joista luojan kiitos on vielä neljä jäljellä. Kaikki erilaisia ominaisuuksiltaan ja olen kokenut koiranomistajana ja ohjaajana suurinpana haasteena olla jokaiselle koiralle juuri sellainen kouluttaja, mitä kyseessä olevan koiran ominaisuudet ovat vaatineet. Koira ei kykene muuttamaan itseään tietoisesti sellaiseksi millainen sen pitäisi olla, jotta se sopisi omalle ihmiselleen edes melkein täydellisesti. Ihmiselle on onneksi luotu itsesäätelyä huomattavasti enemmän. Helppoa se ei kuitenkaan ole.

Itse olen perusluonteeltani rauhallisen lempeä ja pitkämielinen, mutta samoissa treeneissä olen joutunut opettelemaan olemaan yhdelle koiralle ehdottoman tiukka jyrä ja heti 15 minuutin päästä käsittelemään toista lempeän rauhallisesti ilman painostuksen häivääkään. Mimmin kanssa kaikki meni harjoittelusta ja vasta jälkikäteen tajusin millainen helmi minulla olikaan ollut käsissäni. Malinoisini puolestaan olisi ilolla rallatellut omiaan treeneissä ja arjessa haastanut minut taisteluun vaikka roskakaapista, jos olisin sen kanssa ollut löysin rantein. Leksun kanssa siis pärjäsi hyvin kun asiat joko olivat tai eivät olleet. Ohjeiden piti tulla ehdottoman selkeästi ennen kuin koira teki omat ratkaisunsa. Se teki ja totteli kun ohjaaja/koiran käsittelijä oli sellainen kun koiralle piti olla. Se oli painajainen sille, joka siihen ei kyennyt. Usva taas ei tehnyt töitä tippaakaan, jos vähänkään olisin kovistellut sitä. Se osasi hienosti sulkea kaiken epämieluisan ulkopuolelleen ja passivoitui heti jos vaatimukset eivät vastanneet palkkaa. Luoja, että se joskus turhautti, mutta silti Usvan kanssa oli rennompi harrastaa, koska se oli huippu niissä asioissa joista se motivoitui jo pelkästään tekemisestä. Sen kanssa ei tarvinnut (ei pystynyt) vääntää asioista, ja se on muutenkin ollut kaikista helpoin koirani arjessa, mutta se taas johtui muista sen ominaisuuksista. Kirjoitan imperfektissa, koska Usvaan ei enää kohdistu mitään vaatimuksia, vaan huonokuuloisena mummona se elää juuri miten itse haluaa. Kuten se on tähänkin asti pääasiassa tehnyt..

Nykyisissä treenikavereissani on myös suuresti eroavaisuuksia. Nupulla kasvaa sarvet päähän jos sitä paineistaa liikaa, mutta se rakastaa käskyjä ja niiden orjallista noudattamista. Sen kanssa siis kuljetaan koppalakki päässa ja silkkisormikkaat käsissä. Armas partiolaisena tekee iloisesti töitä ja rakastaa mielipuolisesti toistoja, mutta sen saa valitettavan helposti keikkumaan hulluuden ja nerouden rajalla. Aino rakastaa tehdä töitä, mutta sitä ei huvita tehdä samaa asiaa kahtakymmentä kertaa peräkkäin. "Kohtuus kaikessa" sanoo Aino, kun kerta vähemmälläkin oppii. Veljestään poiketen Ainoa en ole saanut, onneksi, vielä paineistumaan treeneissä tavallista kummemmin. Näiden kolmenkin kanssa vaaditaan siis ihan erilaista ohjaajuutta, mutta silti ne kaikki ovat minulle juuri sopivia, vaikka niistä yksikään ei ole täydellisiä ominaisuuksiltaan. Ihmisen pitäisi kai olla koiria kouluttaessa kuin sipuli, ei siis yhtä myrkyllinen, vaan omata yhtä monta kuorta kuin sipulissa on.

Kuinka helppoa se olisikaan jos jokainen koira olisi juuri sopivan kova tai pehmeä, saalisviettinen ja mitä vielä. Siis sellainen, jonka kanssa ei tarvitsisi kuin kouluttaa omaan totuttuun tyyliin miettimättä mitä, miksi ja miten. Ei siis koskaan tarvitsisi oikeasti miettiä miten oma käyttäytyminen vaikuttaa juuri siihen nimenomaiseen koirayksilöön, ja sitä miten omaa käyttäytymistä ja olemista voisi /pitäisi muuttaa paremman lopputuloksen saamiseksi. Itse koen oppineeni eniten juuri niiltä koirayksilöiltä, joiden kanssa olen joutunut laittamaan itseni ihan oikeasti peliin koko persoonaani myöten, ja olen joutunut pakon edessä opettelemaan uudenlaisen tavan työskennellä kyseisen koiran kanssa.

Toisaalta, olen sanonut niille, jotka minulle ovat valittaneet ettei koiran kanssa kemiat kohtaa, ettei omaa elämää ja koiran elämää kannata pilata, jos muutos ei ole mahdollista. Meillä jokaisella on vain yksi elämä ja harrastuksen noin periaatteessa pitäisi olla ihmiselle voimauttavaa ja elämelle stressitöntä. Elämäntapa on sitten eri asia, sen edestä voi ihminen vähän kärsiäkin.