Tämän kesän reissutavoite oli päästä käymään Norjassa Lofoottien saarilla. Näin muutama vuosi sitten videon Haukland Beachiltä ja se jäi kummittelemaan mieleeni sitkeästi. Sopivan sauman tultua ja Norjan ja Suomen välisen raja uudelleen avauduttua juhannuksen jälkeen päätimme lähteä reissuun. Matkustusmukavuuden vuoksi päädyimme ottamaan vain kaksi koirista mukaan, joten tällä kertaa oli Armaksen vuoro jäädä hoitoon äidilleni. Armaksella ei ollut kyllä yhtään huono tuuri, sillä se pääsi heti mökkeilemään.
Ylitimme rajan Kilpisjärvellä ja raja-aseman jälkeen norjalaiset poliisit toivottivat meidät tervetulleiksi varmistaen ettemme olleet ruotsalaisia. Yövyimme mennessä Kilpisjärvellä tutussa hirsirivitalossa. Norjan puolelta, eli lofooteilta olin varannut meille Vestvågøyasta läheltä Leknesiä pienen vierasmajan, jossa yövyimm kaksi yötä. Palatessa yövuomme taas Kilpisjärvellä, vaikka kuskilla olisi ollut energiaa jatkaa kotiin asti. Joskus on kiva olla reissussa vähemmällä urheiluhengellä.
Pohjois-Norjan maisemat eivät ikinä petä. Heti Kilpisjärven jälkeen maisema muuttuu ja Lofooteille saapuessa tuntui rakennuksia katsellessa kuin olisi jossain etelämpänä matkoilla. Sää suosi minua ollen koko reissun enemmän ja vähemmän +16 astetta ja suhteellisen tuulista. Mies vaikutti välillä palelevan. Yllättävää Lofooteissa oli se ettei siitä ollut tullut vielä niin sanottua turistirysää, vaikka siellä turisteja riittää. Tuntui kuin kaikki pikkukylät vain olisivat eläneet omaa elämäänsä turisteista piittaamatta. Verrokkina minulla oli Nordkapp, jossa markkinamiehet olivat jo keksineet matkailijoiden hyödyntämisen. Huomion arvoista oli myös se, ettei sääskiä ja mäkäriä ollut juuri lainkaan Norjan puolella. Raja ylitettyä verenimijöitä alkoi heti liiskaantua auton tuulilasiin ilma sakeana.
Koirien kanssa oli helppo liikkua ja niihin suhtauduttiin ystävällisesti. Kiinni ne toki täytyi pitää, koska irtonaisia lampaita saattoi tulla missä vain vastaan. Hieman huvitti, että Pulmun piti lähteä Norjaan asti että pääsi näkemään ensimmäiset lampaansa. Paikallisia koiria, tai norjalaisten omia rotuja, en onnistunut juurikaan bongaamaan, ainoastaan bordercollieita näkyi muutama keulimassa remmien nokissa. Reissun ainoana huonona puolena oli Pulmun ja Ainon jostain nappaama vatsatauti, jota Pulmu poti nelisen päivää ja Aino puolitoista. Minulla koirat ovat äärimmäisen harvoin ripulissa, joten en ollut osannut varautua asiaan varusteita pakatessa. Onneksi perinteinen kana-riisi auttoi Canikurin puutteessa.
Kaikkiaan autossa tuli reissun aikana istuttua reilut 2000 kilometriä ja palatessa voin kertoa nukkuneeni liki koko Kilpisjärvi-Rovaniemi välin, välillä vain vastaten asianmukaisen fiksusti kuskin keskustelunavauksiin. Lofootit oli kaikkiaan kiva kokemus, mutta silti mieli vetää edelleen jäämeren rannalle, eli toivottavasti pääsen seuraavaksi käymään Vuoreijassa. Koirien kanssa tietenkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos käynnistä! Jätäthän jälkesi.