Usvan kuolemasta on jo yli kaksi vuotta enkä ole tähän päivään mennessä voinut kirjoittaa siitä mitä Usva merkitsi minulle. Olen työntänyt sen kuoleman jonnekin taka-alalle itkettyäni ensin silmät päästäni sen kuoliniltana. Yllä oleva pieni kuva sai lukon murtumaan. Minun oli tarkoitus kirjoittaa kesän suunnitelmista, mutta tämän tekstin aika oli nyt.
Usva oli poikkeuksellinen koira. Se ei ollut mikään sankari, mutta se oli hyvin omapäinen tehden asiat aina omalla tavallaan, mutta lopputulos hymyilytti aina. Vaatimukset ohittivat Usvan kuten vesi valuisi hanhen selästä. Se ei antanut ihmisten rajoittaa itseään, mutta silti se oli fiksuin ja helpoin koira minkä olen tähän päivään mennessä omistanut. Poikkeuksellista Usvassa oli sen loputun hyväntahtoisuus ja luotto itseensä sekä ympärillä oleviin ihmisiin. Se oli sosiaalinen ja hyväntahtoinen toisia koiria kohtaan, niin kauan kuin ne eivät olleet menossa Usvan treenireppuun. Siinä meni sen raja. Usva näytti vieraille ihmisille millainen pumi on omilleen ja teki monesta koiraa haaveilleesta puminomistajia. Se valloitti niin aikuiset kuin lapset. Jälkimmäiset olivat sen suosikkeja. En ole nähnyt Usvaa ikinä paremmin omassa elementissään mitä se oli lasten koiraleirillä leirikoirana.
Harrastuskoirana Usva oli haastava, eli se pisti minut miettimään asioita. Se oppi kaiken hyvin nopeaa ja sen kanssa oli aina kiva treenata. Se oli lahjakas agilityssä ja se teki sitä täysillä. Siinä vaiheessa kun homma alkoi oikeasti sujua, eli se kohtasi ohjaajan joka kykeni vaatimaan siltä asioita, katkesi Usvan agilityura ristisidevammaan. Tottelevaisuutta se teki tasan niin kauan kuin palkkaus oli kohdallaan. Palkattomuutta tai pakkoa sille ei ollut olemassa emmekä siksi saaneet ikinä bh-koetta suoritettua, vaikka koira tasan tiesi mitä olisi pitänyt tehdä. Jälkikoirana se oli lahjakas ja ajoi jälkeä kuin jälkeä palkkautuen pelkästä työskentelystä. Pk-ura katkesi lonkkalausuntoon ja minun realistisuuteen. Elämään lonkkalausunto ei onneksi vaikuttanut hidastavasti, vaikka niin pelkäsin koko sen loppuelämän ajan.
Minun ei tarvinnut tehdä lopetuspäätöstä nivelrikon etenemisen vuoksi, vaikka siihen olin valmistautunut viimeiset kymmenen vuotta tarkkaillen alati sen liikkeitä ennen ja jälkeen levon tai rasituksen. Usva lähti ns. saappaat jalassa. Se lyhistyi kotipihallamme 11.5.2016 pissareissulla voimien yhtäkkiä loputtua. Se lähti rauhallisesti ja kivuitta tutulla klinikalla noin 20 minuuttia myöhemmin minun silittäessä ja suukotellessa sen silkkisiä korvia niin kuin aina sille tapasin tehdä. Voinnin romahtamisen syynä oli mitä ilmeisemmin ärhäkän pernakasvaimen repeämisen aiheuttama sisäinen verenvuoto. Kasvain oli yllätys meille, sillä marraskuussa 2015 sen sisäelimet oli ultrattu eikä mitään ylimääräistä ollut näkynyt. Huomasin nyrkin kokoisen kasvaimen vatsassa vasta ensimmäisen rauhoitteen antamisen jälkeen koiran vatsalihasten rentouduttua. Mietin aina ennakkoon, että tiedänkö varmasti milloin on aika päästää irti, mutta tuolloin minun tarvinnut hetkeäkään miettiä tai epäröidä.
Muistan vieläkin miltä Usvan iloisuus tuntui. Se oli kostean pärskyvää ja tuntui polvissa asti koiran puskiessa jalkoja vasten. Usva opetti minulle nöyryyttä ja antoi kokea onnistumisia ja voittoja. Viisitoista vuotta sain sen kanssa elää ja olen kiitollinen jokaisesta hetkestä. Jokainen koirani on ollut ja on minulle ainutlaatuinen ja omalla tavallaan elämäni koira, mutta Usva oli minulle jotain täydellistä tullessaan (2001) tuoreen lukiolaisen elämää täydentämään. Muistan myyneeni koko irtoavan omaisuuteni kirppiksellä saadakseni rahat sen hankintaan. Siinä meni posliinikoirakokoelmasta lähtien kaikki minkä vain sain myytyä. Sain muistoesineiden tilalle jotain paljon parempaa. Se oli täydellinen loppuun asti ja voin hyvällä omallatunnolla todeta sen eläneen niin täyttä elämää kuin koira vain voi elää.
Usva oli minun elämäni valo, vaikka oikeastaan se ei valaissut pelkästään vain minun arkeani vaan se oli myös isälleni äärimmäisen tärkeä. Tavallaan Usva oli viimeisen elinvuotensa myös viimeinen konkreettinen lenkki edesmenneeseen isääni. Samalla kun suren Usvaa suren myös tätä toista isoa menetystäni. Miten paljon merkitystä pienen pumin elämälle voikaan tulla. Viimeisen puoli vuotta Usva asui pääasiassa äitini hellässä hoidossa nuorten koirien huomattua sen heikkeneminen ja käyttäessään tilannetta hyväkseen. Tulen olemaan ikuisesti kiitollinen äidilleni tuosta ajasta minkä hän antoi Usvalle.
 |
| "Kaunis, reipas ja ryhdikäs" -Soile Bister- |
"Minä orjien haluja halveksin,
käskijää en minä siedä,
mut joka minut vapaana valloittaa
sen annan ma kaikkeni viedä"
L. Onerva
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos käynnistä! Jätäthän jälkesi.