sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Gällivare Int. 3.7.2016





Taas kerran suuntasimme auton nokan kohti Ruotsia. Tällä kertaa olin varannut meille hotellihuoneen Jällivaarasta, samasta hotellista kuin aina ennenkin. Sunnuntai koitti harmaana ja vesisateisena. Ihan kaatosateesta ei voinut onneksi puhua, mutta vettä tuli kuitenkin niin lahjakkaasti, että kehät olivat märkää liukasta nurmea ja koirille tuli kauniit kiharat, enkä minä muista milloin olisin kastunut yhtä lahjakkaasti. Asiaa ei yhtään helpottanut se, että vedin lipat mutavellissä heti kohta noustuani autosta. Onneksi oli vaihtovaatetta mukana.

Armas tuhmeliini


Tuomarina meillä oli kokenut pumituomari Karl-Erik Johansson Ruotsista. Olen käynyt muutaman kerran Usvan kanssa hänen kehässään ihan hyvällä menestyksellä. Tuomari oli hyvin tarkka liikkeistä ja ne vaikuttivat kovasti muissa seuraamissani roduissa arvosteluun. Sadesää ei tuonut yhtään armoa asiassa. Tuomari käsitteli todella ystävällisesti sekä esittäjiä että koiria. Armas oli oikein vauhdikas ja liikkeet menivät sen kanssa ala-arvoisen huonosti, Se oikein innostui leikkimään ja tavoittelemaan polveani estäessäni hienovaraisesti sitä leikkimästä polvilumpiollani. Liikkeiden vuoksi jäi CK (SA) saamatta. Tuomari nuhteli meitä huvittuneena ja kertoi tykkäävänsä koirasta kovasti, mutta liikkeiden vuoksi ei voi palkita korkeammin. Torui minua koiran kurittomuudesta. Oli siis tyytyminen valioluokan erinomaiseen muuten hyvällä arvostelulla.

"'Mentalitet/Mentality: Udiciplinerad (kuriton), Stor hund av utmärkt typ, som inte visa till sin rörel(?). Utmärkt huvud, bra öron, mörka ögon. Bra bett, utmärkt hals & rygglinje. Bra bröstkorg. Tillräckliga vinklar, kunde vara lite fastare i fronten. Svår bedomda rörelser. Bra päls." VAL ERI, VAK 3



Aino oli myös erityisen hyvällä tuulella, mutta kehän laidalla odotellessa se aikoi sitten alkaa yhtä nuopeaksi kuin Rovaniemen kv:ssä. Hieman reipasta läpyttelyä kyljille ja muutama innostava ravistus ja pikkupumi oli taas oikeassa vireessä häntä kippurassa. Aino esiintyi ja liikkui varsin reippaasti minun juostessa epätoivoisesti kauniisti ravaavan koirani perässä. Silti häkellyin yllätyneenä kun meidät laitettiin pn-kehässä voittajiksi, olihan meillä vastassa kaunis suomalainen nuori narttu. Tuomari vielä naureskeli, että tämä toinen koirani oli sitten hieman rauhallisempi kuin edellinen esitettäväni. Ainosta leivottiin tällä reissulla Ruotsin muotovalio. Cacib oli toinen Ruotsista ja järjestysnumeroltaan kai kahdeksas joka vahvistetaan/on vahvistettu Ainolle.

"Mentalitet/ Mentalilty: Utmärkt, Utmärkt typ, mycket bra huvud, bra örön, mörka ögon, bra bett, vacker hals & rygglinje, utmärkt bröstkorg. Tillräckliga vinklar. Utmärkt rörelser, bra päls, utmärkt kondition." VAL ERI, VAK 1, SA PN 1, SERT, CACIB, VSP SE MVA

Pienen harhailun jälkeen pääsimme takaisin Suomen puolelle ja päädyimme käymään Aavasaksalla. Ajatella, että näinkin kauan meni ennen kuin sain tietää, että pohjoisessa on ihan Koliin verrattavissa oleva näkäalapaikka. Nyt painoi väsy, kylmä ja nälkä jotta olisimme pysähtyneet ajatuksen kanssa. Kävimme siis vain pikaisesti nappaamassa muutaman kuvan. Tuonne pitää päästä syksyllä ruskan aikaan ihan ajan kanssa.




Oli ihan pakko.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos käynnistä! Jätäthän jälkesi.