Miten meillä meni erkkarissa?

Huomasin, että olin kokonaan unohtanut tehdä postauksen meidän erikoisnäyttelykeikasta ja kesälomareissun kotimatkasta. Aikaisemmat postaukset aiheesta löytyvät täältä ja täältä. Ilmeisesti postaaminen unohtui elokuun kiireisiin, mutta toisaalta teki nyt tämän pimeyden keskellä hyvää palata kesäkuviin.

Erkkari oli siis Turussa seuraavana päivänä kansallisesta näyttelystä, jossa Aino oli pn2 varasertillä. Sunnuntai oli äärimmäisen aurinkoinen päivä ja epätoivoisesti hain suojaa teltastamme. Onneksi Mirjami saapui paikalle aurinkorasvan kanssa ja sain säilyttää kalpean hipiäni.

Armas esiintyi suuressa valioluokassa varsin maltillisesti ja se tuntui viihtyvän kehässä. Vain muutaman kerran se kiilasi ikävästi polveeni kiinni, mutta edelleen minulla oli vaikeuksia saada sen liikkeet parhaalla mahdollisella tavalla esille. Tuomarina oli miellyttävä, mutta tiukka Maija Sylgrén, jonka arvosteltavan Aino ja Armas olivat olleet junnuikäisinä. Tuon ensi tapaamisen jälkeen halusin ehdottomasti viedä koirat hänelle arvosteltavaksi aikuisina. Armas sai nyt erinomaisen, mistä olen äärimmäisen tyytyväinen.

"2,5 v. Koon ylärajalla vahvarakenteinen uros. Hyvä pään malli ja ilme. Hieman raskaat korvat. Oikea purenta. Riittävä kaula. Hieman laskeva ylälinja. Rintakehä voisi olla syvempi ja etuosa kulmautuneempi. Hyvä takakulmaus. Liikkuu malttaessaan hyvällä ulottuvuudella. Reipas käytös" VAL ERI

Aino oli jo hieman väsynyt kehään mennessään, mutta sain sen piristymään ja liikkeissään se oli jo jopa hieman kiireinen. Tuomari tykkäsi Ainosta, ja en voisi olla onnellisempi erikoisnäyttelyn pn-sijoituksesta, vaikka serti edelleen jäi odottamaan itseään.

"2,5 v. Erinomainen tyyppi ja rungo mittasuhteet. Miellyttävä ilm.(einen?) pää. Erinom. korvat. Oikea purenta. Hyvä tiivis runko. Kaunis ylälinja. Tasap, rakenne. Hieman sykerö häntä. Liikkuu malttaessaan hyvällä askeleella. Hyvä karvanlaatu" AVO ERI AVK1 SA PN4 VASERT

Erkkarin jälkeen lähdimme kotimalkalle arpoen ensin reitin ja sen jäämmekö matkalla jonnekin yöksi vai emme. Lopulta päädyimme Seinäjoelle ja Cumulukseen, jossa koirat heti valtasivat itselleen mieluisimmat sängyt. Taas kerran sain todeta koirieni pitävän hotellimajoituksesta yhtä paljon kuin minäki. On aina yhtä huvittavaa seurata niiden uuden huoneen valtausta, sängyltä toiselle pomppimista (mitä minäkin tekisin, jos aikuisuus ei rajoittaisi) ja nopeaa asettumista taloksi. Seinäjoen kautta kotimatkaa oli mukava tehdä, sillä pääsin ns. sukuni juurille ja voinkin sanoa, että niissä laakeissa peltomaisemissa ja pohojalaasessa uhossa ja kaikessa siinä komeudessa jokin minua viehättää kovasti. Tosin, hotellin viereisen terassin meininkiä hetken kuunneltuani totesin saaneeni häjyilystä taas ihan riittävän annoksen joksikin aikaa. Alueen murretta on kyllä aina mukava kuunnella, sillä siitä tulee ukkini niin elävästi mieleen.

Seinäjoelta suuntasimme Kalajoen hiekkasärkille. En mene vannomaan, mutta saattoi olla ensimmäinen kerta kun tuolla kävin. Ainakaan mitään selkeää muistikuvaa minulle ei ole asiasta. Muistan kyllä paljon hiekkaa joltain lapsuuden reissulta, mutta se saattoi kyllä olla jokin iso hiekkalaatikkokin. Kalajoelle pitää kyllä joskus vielä päästä ihan ajan kanssa. Mieluiten silloin kun siellä ei ole hirveästi väkeä. Nyt siis piipahdimme vain hetken rannalla ihmettelemässä ja virkistäytymässä. Merellä on kummasti sama vangitseva ja kaukokaipuuta herättävä vaikutus minuun kuin isoilla pelloilla, mutta johtunee siitä, etten näe täällä juurikaan peltoja ja merta puilta ja metsältä. Kalajoella emme jaksaneet enää ulkoiluttaa kunnon kameroita, vaan on tyytyminen kännykän laatuun.

Vedessä oli Armaksen mielestä kumma maku..

Aino vahtii etteivät ihmiset huku.