torstai 27. marraskuuta 2014

MyDogDna-passi

Meillä oli tänään pitkä lista asioita kun lähdimme käymään eläinlääkärissä. Alkujaan käynnin syy piti olla vain poskisolunäytteiden otto MyDogDna-passia varten. Armaksen silmäluomi ärsyyntyi kuitenkin (epä)sopivasti ja alkoi näyttää siltä, että vaati lääkettä. Rahan menoa kun ei voi estää, niin päätin että olisi Usvankin taas aika saada cartrophen piikkisarja nivelrikkoonsa.



Poskisolonäytteet otettiin Ainolta, Armakselta ja Nupulta. Kaikki kolme olivat hyvin yhteistyökykyisiä ja näytteet saatiin vaivatta otettua pienillä näyteharjoilla. Koirieni tulokset löytyvät aikanaan MyDogDna tietokannasta (koiria pääsee hakemaan palveluun rekisteröityneet) ja tulevat olemaan julkisia, jotta kaikki asiasta kiinnostuneet pääsevät vertailemaan koirieni tuloksia omien pumiensa tuloksiin. Näin kaikki hyötyvät.


Meillä on ollut mahdottoman vilkasta viimeiset pari viikkoa. Pitää tässä kirjoitella kuulumisista oma postaus.



2 kommenttia:

  1. Tyhmä kysymys, mutta mikä ja mihin tarkoitukseen on tällainen MyDogDna-passi?

    VastaaPoista
  2. Sillä on tarkoitus kartoittaa koiran perimää ja geneettisiä sairauksia (tällä hetkellä PLL) sekä sisäsiittoisuutta. Esimerkiksi pumeissa näkee tulevaisuudessa (sitten kun on tarpeeksi koiria testattu) onko meillä kannassa perimältään erilaisia linjoja. Periaatteessa sen pitäisi tulevaisuudessa auttaa tekemään jalostusvalintoja myös genetiikkaa silmällä pitäen.

    VastaaPoista

Kiitos käynnistä! Jätäthän jälkesi.