Rati riti ralla, tuli talvi halla..

Kulunut viikko on hemmotellut tai piinannut meitä kunnon pakkasilla (-20'C). Meidän lenkit ovat olleet hävettävän lyhyitä ihan siitä syystä, etteivät koirat ole tarjenneet olla ulkona. Ensimmäiset kunnon pakkaset ottavat aina lujille. Meille kaikille.

Pakkaspaivinä olemme yleensä käyneet melkein joka päivä hallilla treenailemassa, mutta nyt ei olla sitäkään tehty. Rovaniemellä on merkkejä täi- ja kennelyskä aallosta ja nyt kaiken varalta vältellään paikkoja, missä liikkuu paljon koiria. Osittain samasta syystä jäi nyt messari väliin. En siis jaksanut lähteä sinne edes turistiksi. Lauantaina varmaan tuntuu pahalta, mutta minkäs teet. Kaikkia tarttuvia vihulaisia yritetään siis vältellä Nupun ja Mimmin vuoksi. Lisäksi saunatilojen ollessa keskeneräiset minua ei huvita alkaa pesemään koiria 30 litran vesivaraajan voimin. Eli yritetään elää niin, ettei saada mitään ylimääräisiä öttiäisiä koiriin. Joku saattaisi sanoa ylivarovaisuudeksi tai hysteriaksi, mutta meille se on realismia.

Kotona ollaan treenailtu. Kävin viikko sitten tokon valmennusryhmän treeneissä ilman koiraa ja sieltä tarttui mukaan treenattavia asioita ja hyviä vinkkejä. Niitä ollaan nyt aloitettu työstää Nuppusen kanssa. Juoksun loputtua koiralla on taas sama hyvä työskentelyvire päällä, vaikka keskittymistä hieman häiritsee uutetan oireeana suunnaton ahneus. Namien perään se on aina ollut, mutta nyt se on mennyt uuteen ulottuvuuteen. Onko se nyt sitten normaalia juoksunjälkeistä ahneutta vai mahdollieen tiineyteen liittyvää. Sen kun osaisi sanoa.

Keskiviikkona saimme esimakua vuodenvaihteen hulinasta. Jossain alettiin ampua raketteja ilta kuuden aikoihin ja puolelta öin keskustassa oleva ostoskeskus ampui rahoja taivaan tuuliin tyylillä. Pauke kuului meille todella hyvin. Leksu teki ensimmäisestä paukkeesta kunnon hälytyksen, jota pumit peesasivat. Kun Leksu lopetti hälytyksen, niin rauha oli  taas maaassa. Usvaa tarkkailin, mutta se oli kuin mitään ei kuuluisi. Puolenyön paukkeeseen kukaan pumeista ei herännyt. Leksu kuului alakerrassa sanovan pari kertaa mielipiteensä möykkään, mutta sekin rauhoittui heti. Nuppu ja Mimmi eivät nyt yleensäkään paukkeesta välitä, mutta Usvalle ne ovat olleet kauhistus. Tänä vuonna pääsevät taas mökille hyvissä ajoin koko porukka juhlakansaa pakoon. Koiria ei haluta turhaa stressata, varsinkin kun meidänkin talon vierestä ampuu melkein koko Rantsun väki rakettinsa.

Kohta on taas se aika vuodesta kun pitäisi kasata yhteen kuluneen vuoden tekemiset ja miettiä mitä tavoittelee vuodelle 2013. Ehkäpä ennen ensi vuoden tavoitteiden asettamista käytän Nuppua ultrassa. Siihen on enää noin 2 viikkoa. Sen jälkeen voi hieman tarkemmin suunnitella tulevaa.

Melkein unohtui kirjoittaa meidän kaverikoirakurssista, minkä kävin Usvan kanssa. Lyhyestä virsi kaunis. Usva hyväksyttiin kaverikoiraksi marraskuussa ja nyt odotellaan ensimmäistä vierailuamme, mikä on viimeistään tammikuussa. Linkistä löytyy lisää toiminnasta http://rovaniemenkaverikoirat.blogspot.fi

Kaverikoiratesti oli varsin simppeli Usvan kaltaiselle kohteliaan ystävälliselle koiralle. Toivottavasti pääsemme nyt sitten tuottamaan muillekin iloa.

Leksun kanssa ollaan päästy mukavaan agilityvireeseen. Sen kanssa on todella hauska treenata agia. Teknisesti Lex ei osaa mitään hienoja juttuja, mutta koiran irtoaminen ja työskentelyinto tekee treenaamisesta hauskaa. Pitänee vielä opettaa vanhenevalle koiralle oikeanlainen puomin alastulokontakti ja keskittyä sitten parantamaan omaa ohjaamista. Kisaamaan ei sen kanssa enää aleta. Koira on iso ja raskas, ja ikää tulee mittariin maaliskuussa 8 vuotta. Perushallinta ei myöskään ole sillä tasolla, että lähtisin sen kanssa luottavaisin mielin kisakentille. Meidän treenit alkaa sillä, että hajujen perässä haahuileva koira haastetaan tekemään töitä. Käynnistymisvaikeuksien jälkeen homma toimii ja molemmilla on kivaa.

Mimmin vointi on entisensä. Se kulkee mielellään mukana, pitää huolen ruoka-ajoista ja on muutenkin seurallinen. Pissalla käytän sitä varmuuden vuoksi noin 3 tunnin välein, koska vaikuttaa että rakko täyttyy nopeaa. Haluaa siis itse ulos n. 4 tunnin välein. Yöt se kyllä jaksaa nukkua ihan rauhassa. Tiheä ulkona käyttäminen ei onneksi ole ongelma, sillä kaikki ovat sitoutuneet vanhan koiran hoitoon ja pidempien työvuorojen ajaksi koirat pääsevät tarvittaessa edelleen vanhempieni luokse päivähoitoon. Toki, muutenkin vanha koira vaatii erityistoimia ja muistamisia. Lääkkeet pitää (tulehduksen estolääke, urinaid ja miniannos särkylääkettä) muistaa antaa iltaruuan yhteydessä ja portaissa pitää huolehtia, ettei mummokoira arvioi askelmia väärin. Varsinkin vintin kiertyvissä portaissa pitää katsoa tavallista tarkemmin Mimmin kulkemista. Jostain syystä se mielellään laskeutuisi alas siitä kohtaa, missä portaiden leveys on pienimmillään..

Sänkyyn se edelleen pääsee itse ja autoon sen pyrin nostamaan, koska se ei selkeästi aina näe mihin se hyppää. Mimmi pitää laittaa autoon ensimmäisenä, sillä se ei millään malta odottaa omaa vuoroaan. Jos siis hiukankin hidastelee, niin koira on jo hypännyt autoon ja pahimmassa tapauksessa törmännyt kevythäkin oveen.

Tiedän, että Mimmin ikäisen koiran moni olisi jo vuosikin sitten pistänyt pois. Minä en koe vanhuutta sairautena, mutta en myöskään halua koirani kärsivän yhtään ylimääräistä. Toki, vanha koira ei pysty siihen mihin nuori koira, eikä sillä ole enää mitään varsinaista käyttöarvoa, siitä on huolta ja vaivaa. Minulle koira on kuitenkin arvokas omana itsenään. Se ei ole hyödyke, jonka voi viskata roskiin kun se on tullut epäkuntoon tai ei näytä enää nätiltä. Tällä hetkellä, elokuusta tähän päivään Mimmillä on ollut yksi huono päivä kipeän selän vuoksi ja loput se on viettänyt normaalia pirteän vanhan koiran arkea. Loputtomiin tätä ei jatku, mutta kun luopumista on tehnyt ensimmäisestä syöpädiagnoosista lähtien (2005) asian kanssa alkaa jo olla sinut. Ollaan kiitollisia kaikista yhteisistä hetkistä.

 Rkk:n kisakuusen asukas