Verta, agilityesteitä ja koejännitystä..

...noista aineksista meidän kulunut viikko koostui, ja tulevakin.

Tiistaina kävimme tekemässä aamupäivällä jäljet, jotka ajoimme 8 tuntia myöhemmin. Nupun jälki oli n. 400 metriä pitkä, eli alle puolet kisajäljestä. Alussa oli makaus, kulmissa makaukset ja lopussa hirven sorkka. Sää oli erittäin tuulinen, koskaan ei voinut varmuudella sanoa, mistä suunnasta tuuli. Päivällä satoi myös vettä ihan kiitettävästi. Jäljelle päästyämme totesimme , joidenkin syöneen alun ja lopun namit. Ensimmäisellä makauksella oli namit tallessa ja Nuppu niiden ansiosta ilmaisi sen hyvin. Toisen makauksen se meni ohi. Työskentely oli tomeraa, se haki koko ajan jälkeä ja löysikin sen aina hukkakohdissa. Lopussa se ilmaisi sorkan nuuskimalla, eli riittävän hyvin. Jälki oli siis katastrofi jälkenä, koiran työskentely oli hyvää. Jälkikäteen kävi ilmi, että ainakin neljä koiraa oli käynyt tutustumassa jälkeen ja oletettavasti siitä oli mennyt myös lenkkeilijät ja motoristit yli. Jälkiviisaana voi todeta, että tuli tehtyä jälki turhan vilkkaalle paikalle... No, sen verran hyvin ja sitkeästi Nuppu kuitenkin työskenteli, että vahvistin kokeeseen menon.

Lopuksi vielä otimme ampumisharjoituksen 6mm starttipyssyllä, kokeessa käyttävät yleensä 9mm starttipyssyä. Pienemmässä on ikävämpi ääni koirille, joten se riitti nyt tähän hätään meille. Ampuja ampui ensin 10 metrin päästä ja Nuppu reagoi laukaukseen lopettamalla käpyleikit ja katselemalla laukaksen suuntaan. Toinen laukas kiinnosti vielä enemmän. Kolmas laukas ammuttiin n. 4 metrin päästä ja Nuppu lähti heti laukauksen suuntaan etsimään äänen lähdettä (ampuja oli koko ajan näkyvillä). Reagointi oli ihmetyksen ja pienen epävarmuuden välillä. Vähän piippasi, mutta häntä pysyi selän päällä, ja se etsi äänen lähdettä. Meni siis katsomaan ampujaakin. Ampuminen unohtui heti kun otettiin vieras koira autosta näkösälle. Todennäköisesti ääni olisi menettänyt kiinnostavuuden, jos olisimme jatkaneet ampumista. Sen reaktio siis pienenivät jokaisen laukauksen jälkeen.

Minua jännitti hieman ampuminen kahden paukkuaran koiran jälkeen. Onneksi Nuppu reagoi ihan päinvastaisesti, kuin nimeltä mainitsemattomat tapaukset. Nuppuhan ei ole reagoinut ääniin tähän mennessä negatiivisesti. Viime kesän se päivysti sangen tyytyväisenä ulkona ukonilman räiskyessä päällä ja ampumaradan vieressä pystyimme myös treenaamaan. Usvan kohdalla paukkuarkuus alkoi toisen ikävuoden aikoihin erinäisten sattumusten jälkeen. Joku viisas sanoikin sen olevan ikäraja, milloin paukkuarkuus viimeistään ilmenee tai sitten ei ala ikinä. Tiedä sitten noista uskomuksista.

Keskiviikkona kävimme hallilla treenailemassa agilityä. Nupulle otin sylikäännöksiä pitkästä aikaa ja ne menivät kuin unelma. Samaten treenailin vaikeampia kulmia. Keinua se tarjosi minulle koko ajan ja otimme siitäkin muutaman mukavan toiston. Esteenä se on edelleen epävarma, mutta pääasia on, että se hakeutuu keinun luo ja haluaa tehdä sitä. Onnistuin siis tekemään siitä mukavan esteen, vaikka suoritus onkin vielä vähän hakusessa. Mitäs muuta...etenemistä en taaskaan muistanut treenata, enkä keppejä. Niitä lähdimme hallille tekemään.

Tänään kävimme tekemässä sunnuntain kokeeseen osallistuville koirille jäljet, jotka saavat vanheta 24 tuntia. Päädyimme siihen, että emme vieläkään tee kisajäljen pituista jälkeä, vaan keskitymme ennen koetta saamaan onnistumisen kokemuksia ja varmuutta suorituksiin. Koirilla joko riittää, tai ei riiitä, kunto ajaa 900 metrin jälkeä. Nyt siis keskitymme psyykkiseen valmennukseen. Tekee hyvää ohjaajalle saada onnistumisen kokemuksia, vaikka sitten vähän lyhyempiä ;). Maanantaina ajattevan jäljen lisäksi teen keskiviikkona Nupulle makausjäljen, johon siis suunnittelin laittavani useamman makauksen piilopalkalla ja tehostavani siten niiden ilmaisua. Maanantain jäljellä ei makauksilla ole mitään ylimääräistä, vain muutama veritippa. Mielenkiintoista nähdä toimiiko suunnitelmani. Mejä on minulle suhteellisen uusi juttu, ja nyt olen pähkäillyt kisoja edeltävät treenit sen mukana mitä tekisin jos olisimme Usvan kanssa menossa kisaamaan pk-jäljelle. kisojen jälkeen sitä on sitten viisaampi monen asian kanssa.

Vielä ei ole kovin paha kisastressi, mutta se ehtii kyllä kehittyä. Toiselle koejäljen tekeminen hirvityyttää enemmän kuin oma suoritus. Se on ehkä vain hyvä juttu, kun tietää kuinka paljon sitä voisi koetta jännittää.

Kulunut viikko meni mukavasti töiden, treenien, kouluttamisen ja pihatöiden kanssa. Tällä hetkellä ei vielä kuki muu kuin alppiruusu. Sininen pieni kukka kukki heti lumien sulattua, mutta senkään lajia en tiedä. Muutama ruusupenkki on vaihtanut paikkaa, talon syrjällä on kamala kuoppa ja keskellä pihaa on parikymmentä ylöskaivettua perennaa vailla paikkaa. Ne on siis pakko siirtää pois talon reunukselta turvaan kaivinkoneelta. Hauskaa hommaa istutella niitä, kun ei edes tiedä niiden nimiä, kukkien väriä, ei yhtikäs mitään. Jos alkavat kukkia, niin puutarhasta saattaa tulla hyvinkin mielenkiintoisen näköinen. Huomaa, miten sitä pihistelee noiden kukan alkujen kanssa.  Yhden yhtä pientä taimea ei raskisi laittaa haaskiin, vaan sitä epätoivoisesti miettii mihin kukkapenkin koloon voisi vielä muutaman tukkia. Penkit ovat kohta niin tukossa, ettei niissä pääse mikään kasvamaan.





Usvan suuri saavutus viikonlopulta on yksi kuollut hiiri/myyrä. Olivat siis mökillä nauttimassa vapaudesta vanhempieni seurassa. Tästä merkittävästä saalista minulle soitettiin ihan erikseen. Siitä tuli sitten hyötykoira kaiken muun kivan ohella. Ovat Nupun kanssa kytänneet mökillä grillikotaan pesiytyneitä siimahäntiä jo monta viikoloppua. Usva oli kuulema ollut varsin tyytyväisen oloinen saaliiseensa, ja saaliista oli tullut vainaa samalla hetkellä kun oli hampaisiin päätynyt. Usvahan sai 4kk ikäisenä ensimmäisen hiiren kiinni, mutta menetti sen kirkuvien akkojen säikäyttämänä. Sen jälkeen mökillä ei ole ollut hiiriä/myyriä koirille asti. Kärppä on pitänyt jyrsijäkannan ja koirat kurissa viime kesään asti. Sen jälkeen sitä ei enää mökillä näkynyt ja hiirentapaiset pääsivät lisääntymään. Tilauksessa olisi siis yksi mökkikärppä, mutta kärppänä hiiriä kyttäävä pumikin käy. Kunhan ei tule suukottelemaan heti kaadon jälkeen.