keskiviikko 29. syyskuuta 2010

Kuulumisia ja tuloksia


Aloitetaan meidän kuulumisista.

Usva ontuu pahasti. "Hoitoraportin" mukaan se oli tippunut sängystä, mutta oli myös kaatuillut rappusissa. No, tässä olikin ihmeen pitkä aika, ettei kukaan mennyt rikki. Minun ei näemmä kestä lähteä hupireissuille tai millekään vastaavalle, kun jotain sattuu heti.

Jos jotain positiivistä hakee Usvan ontumisesta, niin se ei aina muista kumpaa jalkaa pitää ontua. Ontumisen aste riippuu myös siitä kuinka paljon sillä on yleisöä. Huolestuttavaa on sitten se, että ontuminen vaikuttaisi olevan polven seuduilla, eikä se hellitä kevyen remmijaloittelun aikana, kuten monesti lihasperäiset ontumiset ovat tehneet. Seuraillaan tilannetta.

Viikko takaperin olin Usvan ja Nupun kanssa Hyvinkäällä. Nuppu on todella kivaa matkaseuraa, sillä sitä ei tunnu ressaavan mikään. Usvan autopelko on selkeästi pahentunut iän myötä.  Hyvinkään reissu alkoi lupaavasti uuden auton mentyä epäkuntoon. Sillä oltiin ehditty ajaa juuri liikkestä ulos. Varautolla päästiin sitten retkelle. Järvenpäässä minulla meni kannettava tietokone rikki ja päivää ennen näyttelyä puhelin tippui koirien vesikuppiin. Luulin menettäneeni senkin lopullisesti. No, epäonnesta seuraa yleensä jotain positiivistä, ainakin jos jaksaa odottaa tarpeeksi kauan.

Hyvinkään näyttely oli tosiaan 19.8 ja tuomarina Elina Haapaniemi.

Nuppu yllätti erittäin positiivisesti minut. Pöydällä Nuppu ei aristellut yhtään ja tuomarin ensimmäinen kommentti koirasta oli " Onpas vain koppava narttu". Nuppu esiintyi välillä ihan kiitettävästi. Liikkumista pitää minun treenata lisää, mutta ollaan tyytyväisiä tuloksiin. Tuomari oli erittäin tarkka ja tiukka.

" 1,5-vuotias kookas nuori narttu, joka voisi esiintyä hieman temperamentisemmin. Hyvä tyyppi. Hyvän pituinen ja muotoinen pää. Keskiruskeat silmät. Oikea purenta. Sopiva luusto. Riittävä runko. Kohtuullinen takaosa. Hieman ahtaat takaliikkeet. Hyvä pituus sivusta, mutta edestä vielä löysät."  JUN EH, JUK 1

Usva esitti parastaan, ja hyvin se menikin.

"9,5-vuotias hyvin kauniin tyyppinen tummanharmaa veteraani narttu, jolla on paljon tyyliä ja tyyppiä. Erinomainen ilmeikäs, sopivan pituinen pää. Ihastuttavat silmät. Hyvin kannetut korvat. HYvä kaula ja ylälinja. Hyvin kulmautuneet raajat. Sopiva runko. Hieman löysä edestä, mutta liikkuu sivusta hyvin kauniisti. Hieman kookas, mutta monin tavoin miellyttävä." VET ERI, VEK 1,  PN1, ROP, ROP-VET

Syyskuun alkupuolella pääsimme Nupun ja Lexun kanssa tekemään ekat mejä-jäjet. Ihastuimme Nupun kanssa hommaan heti. Lexukin oli jäljestänyt ihan hyvin, itselleen tyypillisen vauhdikkaasti. Nupun eka jälki oli n. 300 metriä pitkä, siinä oli kaksi suoraa kulmaa ja makauksia muutama. Nuppu ajoi jäljen niin itsenäisesti ja tarkasti, että minun tehtävän oli vain kulkea liinan päässä. Yllätyin eritysesti siitä, ettei Nuppunen kaivannut minulta mitään tukea tai apuja jäljellä. Minä ymmärsin kerrankin antaa koiralle tilaa suorittaa itsenäisesti ja onnistua. Ehkäpä tulevana viikonloppuna pääsisi taas läträämään verellä.

Syyskuun aikana olemme käyneet Nupun kanssa treenaamassa agia suhteellisen säännöllisesti. Usvalla puolestaan pääsi tokoryhmään.  :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos käynnistä! Jätäthän jälkesi.