tiistai 25. elokuuta 2009

Mätsäri, agialkeita ja jäljestystä


Näyttelyjuttuja olemme treenailleet pitkin viikkoa Nuppusen kanssa.

Keskiviikkona 20.8 oli mätsäri, johon oli Nupunkin tarkoitus osallistua. Mökiltä tultuaan Nuppunen oli kovin kipeä ja valitteli suutaan. Hammashan siltä oli lähtenyt. On se vain kipuherkkä pikkuinen diiva. En sitten lähtenyt viemään näytille kärttyisän kipeää pentua, vaan otin Usvan pelkästään mukaan. Mimmiäkin kyselin, mutta muori oli mökkireissusta jähmeänä ja väsynyt. Mimmi on mökillä koko ajan puuhailemassa jotain, viimeisin villitys on rannalla lekottelu kivi suussa.. Mätsärireissu teki Usvalle hyvää. Se oli innoissaan päästessään yksin mukaan ja esiintyi kuin nuoruusvuosinaan. Lopputulos oli Best in Show 3.

Perjantaina käväisimme hallilla viihtymässä. Eka puolituntinen meni koirien hurjastellessa pitkin hallia minun istuskellessa lattialla leppoisasti kuvaten.

http://www.youtube.com/watch?v=Z7aoxSUxmos

Tehtiin sitten oikeitakin töitä. Nupulle opetin putkea ja keppejä. Putki menee jo sivulta ohjaten. Kepit lähtivät sujumaan ihmeen hyvin. Aikuiset koirat tekivät esteet muutaman kerran aluksi ja pentu näytti imevän oppia itseensä. Nupun treenatessa Mimmi ja Usva treenasivat paikalla makuuta. Hyvin malttoivat, vaikka pienellä oli ylikivaa vieressä.

Sunnutaina tein taas kaikille jäljet. Nuppu tuntuu jo tietävän mitä siltä odotetaan. Vauhtia on vain liikaa. Kymmenen metrin jäljet (2kpl)  olivat sille selvästi liian lyhyet. Alkuun pitää kokeilla jotain rauhoittavaa, vaikka sitten niitä filmipurkkeja, muuten siitä tulee samanlainen sähikäinen kuin Usvasta jäljellä. Yhtään maahan tiputettua jälkinamia Nuppu ei malttanut syödä. Jälki itsessään imi koiraa.

Mimmi teki mainiota työtä jäljellä. Sillä oli edelleen lyhyt jälki, mutta tällä kertaa ilman namia. Eikä tuo näytä niitä enää jäljellä tarvitsevan. Jälkimerkit se ilmaisi jäljestyksen ohessa. Hassu muori.. Tietenkin sillekin voisi opettaa keppien ilmaisun. Eipä tuosta ole mitään vaivaa tai haittaa.

Lexun jälki oli kuulema liian vaikea. Jana oli kuin oppikirjasta. Jäljen alkupuolella oli yksi terävä kulma. Lex lähti jäljestämään ihan väärään suuntaan kulman kohdalta. Mutta jäljelle palautuksen jälkeen se teki kulman hyvin. Muutenkin jäljestäminen oli kovin..sekavaa kun koira poukkoili sinne tänne. Syykin selvisi sitten myöhemmin. Hirvi ja hirvikoira oli kulkenut Lexun ja Usvan jälkien yli!

Usvan janatyöskentely ei oikein toiminut. Jäljen löydyttyä se ei yllättäen ottanut takajälkeä, vaan lähti oikeaan suuntaan. Kaikki neljä keppiä oli jäljen alussa ja ne koira poimi erittäin hyvin. Puolessa välissä jälkeä Usva alkoi epäröimään. Näki, että se olisi halunnut ajaa jälkeä, mutta ei uskaltanut. Maassa oli tuoreet hirven jäljet. Rohkaisin koiraa menemään jälkien yli, mutta paras terä jäljestyksestä oli kadonnut vaikka koira kyllä jäljesti loppun asti suhteellisen tarkasti.

Jäljen lopuksi lähdimme yhdessä hakemaan jäljen aloituskrepin. Usva yritti koko ajan estää minua menemästä metsään, roikkui lahkeessa ja yritti pysäyttää tulemalla eteen. Liekkö hirvi ollut vielä lähistöllä. Hetkeä myöhemmin löytyi sitten jämpti, joka pysyttelikin pihapiirissä, kunnes isäntä tuli hakemaan koiransa. Oli kuullut tutkapannasta kuinka olin koiralle höpöttänyt ja tiennyt sitten suunnistaa asutusten lähistölle. Onneksi en ollut puhunut kovinkaan rumia vieraalle koiralle..

Siikajoen pentunäyttelyn joudumme jättämään väliin, kun tuli treeneissä takapakkia hampaiden näyttämisen kanssa. Suunnitelmissa on pentunäyttely Helsingissä marraskuussa. Siihen mennessä on kaikki hampaatkin ehtineet vaihtua. Onpahan aikaa treenailla kaikessa rauhassa. :)

Tässä vielä linkki mummovideoon, joka on kuvattu keväällä.

http://www.youtube.com/watch?v=ZXTJSsgkSGM

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos käynnistä! Jätäthän jälkesi.