Kajaanin kv 10.1.2016

Kävimme tekemässä viikonloppureissun Kainuussa, eli Kajaanin kv näyttelyssä. Viikonloppuna ajoa kertyi reilut 700 kilometriä, mutta reissu oli taas kerran vaivan arvoinen. Ajokeli oli ihan hyvä, mutta tiet paikoin luokattoman huonossa kunnossa. Pakkasimme totutusti mukaan kunnolla vaatetta, sillä 20 asteen pakkasilla ei ole mukava jäädä värjöttelemään tienposkeen, jos jotain matkalla sattuu. Lisäksi kun paikoin ajellaan keskellä ei mitään, niin avun saaminen ei olisi mitenkään nopeaa. Onneksi mitään ei sattunut, vaikka mukana olikin hän, jolle aina on sattunut jotain Kajaanin näyttelyreissuilla. Minähän en ollut aikaisemmin käynyt talvisessa Kajaanissa, juurikin sen vuoksi, ettei Mika ole suostunut lähtemään kaveriksi huonon kajaanikarmansa vuoksi. Lisäksi olemme sen verran mukavuudenhaluisia, ettei ajatus viileästä kuplahallista maapohjalla ole kovinkaan paljon houkutellut sydäntalven pakkasilla. Nyt kuitenkin Kajaanin pallohalli oli saanut keinonurmipohjan ja puitteet olivat todella hyvät!

Yövyimme hotelli Scandic Kajanuksessa, joka oli jo hieman kulahtanut mutta varsin mukava ja koiraystävällinen hotelli. Onnistuin saamaan meille premium-tasoisen huoneen, jossa oli soma pieni sauna. Koirat olivat taas tapansa mukaan innoissaan huoneesta ja hotellielämä meni mukavasti. Lauantai-iltana tapasin Miian ja Uulan ja ehdimme jutella hyvän tovin pumijuttuja. Uula oli edelleen yhtä hurmaava kuin mitä viimeksi sen tapasin. Sunnuntaina pääsin tutustumaan näyttelypaikkaan. Keinonurmi toimi todella hyvin hallin pohjana ja lämpötila oli juuri sopiva. Tuomarina pumeilla oli Tanya Ahlman-Stockmari, sama tuomari joka valioitti Nupun muutama vuosi takaperin. Pumeja oli kaikkiaan ilmoitettu seitsemän, mutta valitettavasti yksi avoimen luokan uros oli poissa. Aino oli tällä kertaa pn2 varasertillä ja varacacibilla. Videolla esiintyy kaikki pu- ja pn- kehään selvinneet. Videon ja näyttelykuvien kuvauksesta vastasi tällä kertaa Miia Setälä, suuri kiitos vielä kerran!

Ylärivissä vasemmalta Camms Cencation, Napos Osszian ja Napos Szoknyavadász
Alarivissä vasemmalta Mariell De Marque Lothus av fylgia, Kisködmönös Agyika ja Teräsvillan Ainoa Oikea

"Tilavarunkoinen, neliömäiset rungon mittasuhteet omaava narttu. Hyvä pää ja ilma, rodunomainen otsapenger, hyvät korvat. Olkavarsi voisi olla hieman viistompi, samoin säkä hieman korostuneempi liikkeessä. Hyvä karvapeite, hieman tiukkakierteinen häntä, liikkuu hyvin takaa ja sivulta."  

AVO ERI AVK1 SA, PN2, VARASERT , VARACACIB

Millainen on hyvä (koira)blogi?

Kuvituskuva, liittyy aiheeseen vain nimellisesti ;)

Olen aina lukenut paljon, mutta koska kirjat ovat osoittautuneet ongelmallisiksi lukea, niin siirryin blogien pariin heti kun ne alkoivat yleistyä. Kirjojen kohdalla minulla on valitettavana tapana lukea koko kirja yhdellä istumalla, vaikka sitten yöunien kustannuksella. Luen siis kirjoja vain loma-aikoina kirja päivässä tahdilla. Blogeja lukiessa on helpompi rajata lukemiseen käytettävä aika, mutta lukukokemus on parhaiden blogien äärellä yhtä viihdyttävä kuin kirjojen parissa. Luen pääasiassa koirablogeja, joissa yhdistyy mielipiteet, arkielämä ja treenit mukavana kokonaisuutena.

Olen itse pitänyt blogia suhteellisen kauan ja ajan kuluessa olen nähnyt monien todella hyvien blogien kuihtuvan, mutta onnekseni moni suosikkini on jatkanut yhtä laadukkaana kuin ennenkin vuodesta toiseen. Tässä muodossa ensimmäiset blogipostaukseni ovat tammikuulta 2008 ja en ollut tuolloin vielä 24 vuotta täyttänyt. Treenien muistiin kirjoittamisen aloitin 2006 MySpace- sivulle. Melkein kahdeksaan vuoteen mahtuu monenlaista tekstiä, niitä joita nyt naureskelen ja niitä joita olisin kenties voinut jättää kirjoittamatta. Mitään en kuitenkaan ole poistanut, mutta joitain sanamuotoja ehkä hieman lieventänyt heti julkaisun jälkeen. Luen monesti tekstini vielä kerran uudelleen julkaistuani ne ja kirjoittamisen palon laannuttua. Silloin parhaiten löytää kaikki ajatus- ja kirjoitusvirheet lauseiden sisältä. Kirjoitan blogiani itseäni varten, eli kirjoittaakseni muistiin koirieni elämää ja jäsentääkseni ajatuksiani. Lukijämäärän kasvaessa pikkuhiljaa olen toki myös enemmän kirjoittanut yleisemmistä aiheista, niistä joista kirjoittamisen koen tärkeäksi. Tästä pääseekin asiaan, siihen mitä minä hyvässä blogissa arvostan.

Ystäväni sanoja lainaten "en elä blogiani varten, vaan blogi elää minua varten". Pidän blogeista, joista näkee, että kirjoittaja kirjoittaa itselleen tärkeistä asioista itselleen uskollisesti. Ei haittaa, vaikka blogissa olisi välillä kaikenmaailman hömppää, sillä mitä elämä olisi ilman sitä! Pidän kuitenkin siitä, ettei lukijoita kalastella, vaan kirjoitetaan sillä omalla tyylillä asiat, niin kuin ne kokee. Toki on mukavaa, kun lukijat otetaan huomioon, mutta toiset osaavat tehdä sen taitavasti ilman, että tulee vaikutelmaa mielistelemisestä. Ihan oma lukunsa ovat ne, jotka tuottavat blogiinsa sisältöä nostaen itseään lukijoiden kustannuksella, eli mollaavat lukijoitaan ja erityisesti niitä raukkoja jotka uskaltautuvat kommentoimaan. Nämäkin ovat toki omalla tavallaan viihdyttäviä blogeja, koska ne kertovat kirjoittajastaan paljon enemmän kuin olisi ollut tarkoitus paljastaa.

Arvostan sitä, miten blogissa näkyy bloggaajan kehittyminen sekä kirjoittajana että koiraharrastajana. Välillä hieman surettaa, miten moni nuori bloggaaja aloittaa monta kertaa uudelleen bloggaamisen perustaen aina uuden blogin. Lopputulos on kuitenkin yleensä aina samantyylinen kuin se edellinenkin blogi, mutta lukijalta jää "puolet tarinasta" lukematta, koska aikaisempi blogi tai tekstit on jo poistettu. Ymmärrän hyvin nuoria bloggaajia siinä, että yhtäkkiä jopa vuoden takainen kirjoitus voi tuntua lapselliselta ja typerältä, kun oma maailma ja minuus muuttuu niin nopeaa. Itselleen pitäisi kuitenkin osata olla armollinen ja kestää se oma vanha keskeneräisyys. Mikään ei ole niin tuskallisen hauskaa kuin palata omiin ajatuksiinsa ja tunnetiloihin vuosien jälkeen, vähän kuin vanhoja päiväkirjoja lukisi. Minusta hyvä blogi elää ja muuttuu kirjoittajansa mukana. Ei siis tarvitse aloittaa ns. puhtaalta pöydältä aina kun tuntuu, että oma bloggaaminen tarvitsee uuden suunnan. Erityisen turhauttavaa lukijan näkökulmasta on vanhojen tekstien poistaminen edelleen pystyssä olevasta blogista. Omien tekstien takana olisi hyvä osata seistä, koska siitä taidosta on hyötyä myös arkielämässä. Löytäessäni uuden mielenkiintoisen blogin luen yleensä muutaman tuoreimman postauksen, ja mikäli edelleen vaikuttaa kiinnostavalta, niin luen koko blogin ensimmäisestä postauksesta lähtien päästäkseni kirjoittajan "tarinaan" kiinni. Poistettujen tekstien aiheuttamat aukot lukukokemuksessa harmittavat.

Sitten on  ne kuvat, joista puhutaan paljon ja jotka tietyissä foorumeissa tuntuvat määrittelevän blogin arvon, vaikka kyse ei olisikaan ns. valokuvablogista. Kaikilla ei ole mahdollisuutta hyvään kameraan. Sanotaan, että hyvä kuvaaja ottaa huonollakin kameralla hyviä kuvia, ja toisaalla väitetään ettei kalusto tee kuvaajaa. Laadukkaita kuvia on kiva katsoa, mutta kuva kuin kuva, jos siinä on ideaa niin ajaa asiansa. Kuvat tuovat blogiin eloa, mutta kulkevat samassa kastissa ulkoasun kanssa. Niillä ei loppujen lopuksi ole merkitystä. Sisältö ratkaisee. Moni päältä kaunis ja lukemaan viekoitteleva blogi on osoittautunut pikalukemisella sisällöltään tyhjäksi. Toki taidokkaita ulkoasuja on kiva katsoa, koska niitä vertailemalla oppii ja saa ideoita. Valitettavasti vain nykyään tuntuu, että blogien välillä on kilpavarustelua ja ulkoasun viilaamisessa aina vain paremmaksi unohtuu bloggauksen perusajatus,  minkä itse ajattelen olevan juurikin sisällön (tekstien, videoiden ja kuvien) tuottaminen.

Iättömyys on blogimaailmassa asia mistä pidän. Omassa lukulistassani on hyvin nuorien kirjoittajien lisäksi keski-iän ylittäneiden bloggaajien hengentuotoksia. Minulle ei ole merkitystä sillä, mikä on kirjoittajan fyysinen ikä, vaan miten hän kirjoittaa siitä omasta näkökulmastaan. Lukijan tehtävänä on ymmärtää peilata tekstejä kirjoittajan maailmaan ja olla niille nuoremmille armollinen, vaikka teksti aiheuttaisi minkälaisia tunteita tahansa. Aina korostetaan lukijan ja kuulijan vastuuta, mutta blogien kohdalla se on vielä suurempi kun luetaan toisten ajatuksia tekstimuodossa. Tässä tapauksessa vastuulla tarkoitan sitä, miten toisen kirjoitukset ymmärtää, arvostelee ja lopulta kentien kommentoi niitä. Valitettavasti blogitekstien kommentteja lukiessa ei voi olla huomaamatta somemaailmalle tyypillistä rohkeutta kommentoida anonyymisti ulostaen omaa keskenräisyyttään tekstinmuodossa.

"Happamia" sanoi kettu pihlajanmarjoista

Tunteiden ja ajatuksien herääminen on minulle koukuttavin kokemus blogien lukemisessa ja se määrittelee palaanko blogiin uudelleen. Lukulistallani on blogeja joiden ajatusmaailmaan samaistun, niitä jotka ilahduttavat positiivisuudellaan ja niitä jotka melkeinpä raivostuttavat. Mielenkiintoinen blogi ei siis jätä lukijaansa kylmäksi ja välillä voi jopa aiheuttaa niitä negatiivisiakin tunteita. Samaan hengenvetoon sitä haluaisi toivottaa jokaiselle bloggaajalle paksua nahkaa, mutta myös kykyä nähdä mahdollisesti saamansa kritiikin taakse. Joskus se kritiikin sisäistäminen ja peiliin katsominenkin voi olla paikallaan, samalla tavalla pitäisi myös niitä kärkkäitä kommentteja laittavien hieman tutkiskella itseään ja tuntemuksiaan ennen lähetä- napin painamista.

Rehellisyys on myös asia, mitä blogeissa arvostan ja jatkuva ulkokultaisuus lopettaa blogin lukemisen nopeaa. Meissä kaikissa on kai jonkilainen draaman kaipuu sisäänasennettuna, sillä jostain syystä ihmisillä näyttää kiinnostavan vaikeudet ja kriisit sekä niistä selviäminen.  Omassa blogissani luetuimpia ovat ne tekstit, joissa kirjoitan meitä kohdanneista epäonnenhetkistä ja vaikeuksista. Huomion hakeminen inhorealismin kautta on yksi kirjoitustapa bloggaajilla, mutta sillä ei ole mitään tekemistä rehellisen kuvauksen kanssa. Heille tyypillistä on käyttää toistuvasti ilmaisuja "paska rakki" tai "tyhmä piski" kuvaillessaan koiriaan ja teksteissä toistuvasti kerrotaan miten kaikki menee aina päin..mitä tahansa, vaikka samaan aikaan harrastuksista saadut tulokset kertovat jatkuvista onnistumista. Nämä blogit jaksavat viihdyttää sen yhden postauksen verran, elleivät sitten ole niin äärimmäisen rasittavia, jolloin niitä saattaa käydä lukemassa sen toisenkin kerran.

Sitoutuminen, pitkäjänteisyys ja oman tekstin arvostaminen maustettuna realismilla ja rohkeudella kirjoittaa asiat niin kuin ne kokee, on minulle hyvän blogin resepti. Kuvatun kaltaisia blogeja otan aina ilolla lukulistoilleni, ja niitä saakin halutessaan linkata tämän postauksen kommentteihin.