perjantai 14. kesäkuuta 2013

Tuloksia alkukesältä

Nupun kanssa osallistuimme mejäkokeeseen 26.5. Taas kerran jännitti kun ei ehditty tekemään kuin yhden lyhyen harjoitusjäljen ennen koetta. Tuloksena AVO 2-tulos, sijotus 2/6. Tuomarina Marika Ahola. Saa olla tyytyväinen mukavaan aloitukseen pentuloman jälkeen.

"Huolettoman itsenäinen aloitus alkumakaus unohtaen. Nuppu jäljestää sopivaa vauhtia ilmavainua käyttäen. Jäljestys etenee osin ihan jäljen tuntumassa ja osin tarkistuksia tehden. Ensimmäisen osuuden lopussa Nuppu poistuu määrätietoisesti jäljeltä, jolloin hukka. 1. Kulma mennään tarkasti makaus ylittäen. Toinen makaus merkataan hyvin, ja  kulma selviää laajalla tarkistuksella. Kaadolle tullaan tuulen mukaisesti sivusta. Sorkkaa nuuhkitaan hieman. Saisi olla kiinnostuneempi sorkasta. Ohjaajalta erinomaista työskentelyä."



Kemin ryhmänäyttely oli 8.6
Tuomarina oli Hjort Leif Ragnar, Norjasta. Ihan uusi tuttavuus meille. Mittasi kaikki hiemankaan isoilta vaikuttavat pumit. Käsitteli koiria kauniisti. Erityisen mukavaa oli se miten hän kertoi ja perusteli valintansa yleisölle. Tapaa näkee monesti kotimaisten rotujen kehissä.

Napos Rokka
NUO EH

Ylenmäen Obelix
NUO ERI 1, NUK1, SA, PU2, SERT

Zennovy Grand Pommac
AVO ERI, AVK 2
Zennovy Snöstorm
AVO ERI, AVK 1 


Napos Jozsi
VAL ERI, VAK 1, SA, PU1, ROP, RYP 4

Napos Dobias
VET ERI, VEK 1, SA,  PU3, VSP-VET

Cuidado Romantic Rozsa
AVO ERI, AVK 1
Karvakorvan Friidu "Nuppu"
VAL ERI, VAK 2, SA, PN3
"Utm. typ och storlek. Välformad fem. huvud. Korr. bett. Mörka ögon. Välp. öron.God hals. Normala  vinklar. Välutv. bröst. Korr. svans.  God pälsstruktur. Rör sig mera lite långa steg. Fint temperament."

Napos Olivia
VAL ERI, VAK 1, SA, PN2


Napos Zöldike
VET ERI, VEK 1, SA, PN1, VSP, ROP-VET

Karvakorvan Usva
VET ERI, VEK 2, SA, PN4
"12 år gammal. Utm. typ och storlek. Mkt god huvud. Korr bett. Vackra ögon. Välpl. öron. Mkt god hals och vinklar. Välutv. bröst. Korr svans. Mkt goda päls för ålderna. Rör sig lite tungt men har bra steg. Utm. temperament."

Onnea Kirka toisesta sertistä!



keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Pennut jo 16 viikkoa

Maanantaina tuli täyteen hurjat 16 viikkoa. Pennut ovat kovasti eteviä ja tomeria. Omilleni en ole juuri mitään vielä ehtinyt opettaa, siis normi elämää kummenpaa, mutta muut ovat kuuleman mukaan jo kovasti opiskelleet kaikenlaista. Hyvä niin, mitä enemmän koiran kanssa puuhaa sitä helpommaksi arki ja elo käy. Peruskoulus on taas itsellä ajankohtainen kun kansalaisopiston opetushommat taas alkoivat tälle..kesälle.




Itselläni on kovasti kesäinen olo, vaikka monet säästä valittavatkin. Koiranpennut ja lumien sulaminen saa taas kovasti odottamaan leppoisia kesäpäiviä, jopa huolimatta siitepölystä ja sääskistä mitkä aina tuppaavat unohtua. Kesälomaa minulle ei tänäkään kesänä ole, mutta olen päättänyt olla tehokas ja hyödyntää kaikki vapaat hetket kivaan puuhailuun. Parin päivän vapaatkin tuntuvat tällä uudella asenteella todella pitkiltä.





Elämän normalisoituminen pentujen jälkeen sai Mimmin mentyksen taas pintaan. Ihmettelin jo miten vähällä surulla olisin siitä selvinnyt, mutta se vain odotti sopivaa aikaa tulla esiin. Suru on vain surtava, ja hyvällä tavalla se muistuttaa miten merkittävän ajanjakson sain kokea elämässäni.



Iines kävi maanantai iltana kylästelemässä ja leikkimässä Ainon ja Armaksen kanssa. Näkivät toisensa muutaman viikon tauon jälkeen. Siskoilla löytyi heti yhteinen sävel, mutta Armaksen ja Iineksen piti ensin vähän miettiä kuka komentaa ja ketä. Pennuilla oli alku patsastelujen jälkeen hirmuisen hauskaa yhdessä.











Tässä vielä Edistä tuore kuva


Pentujen korvat elävät tällä hetkellä ihan omaa elämää. Ainon korvat ovat olleet sitkeimmin pystyssä, tosin maanantaina toinen päätti taipua oikeaan asentoon. Armaksen korvat ovat pystyssä kun jotain mielenkiintoista tapahtuu ja iltaisin taittuvat ihan oikean näköisesti. Olen vielä malttanut olla peukaloimatta niitä. Aika näyttää mille alkavat ja tarviiko alkaa jollekin.