perjantai 25. joulukuuta 2020

Hyvää joulun aikaa!


Rauhallista joulun aikaa ja hyvää uutta vuotta!

Osallistuimme oheiselle videolla kansainväliseen pumi-ihmisten yhteiseen joulutervehdykseen. Kooste lyötyy kokonaisuudessaan facebookista Pumi Life -sivulta. Joulun aika minulla menee muuten tiiviisti töiden merkeissä ja vuoden viimeisten koulutehtävien tekemisessä. Tämän ensimmäisen opiskeluvuoden vuoden saldo olikin lopulta 132 opintopistettä. Ensi vuosi menee vielä tiukasti opintojen kanssa, mutta vakaa tarkoitus olisi päästä jälleen myös koirien kanssa kunnolla treenaamaan nosea ja rallya säännöllisesti ihmisten ilmoille. Alkutalvella kävi ajatukset myös agilityn treenaamisessa, mutta sitten Armas alkoi ontua toista takajalkaansa. Ontuminen jäi viikon levolla pois palaten välillä takaisin. Lihasvamma ei olisi yhtään mahdoton liukkaiden kelien ja koiran ainaisen kiireen huomioon ottaen, mutta pessimisti minussa tietenkin aina ensimmäisenä miettii polven eturistisidettä ja sen mahdollista vammaa. Agility on siis toistaiseksi aktiivisesti pois mielestä, ainakin siihen asti että pääsemme matto + kivalattia yhdistelmää pitävämmälle ja joustavammalle pohjalle kokeileman uusiutuuko ontuminen. Ellei sitä ennen jo jouduta koipilääkärille. Talven aikana paikallisseurallemme nousee uusi hieno treenihalli, joten uskon treeni-innonkin kasvavan sen myötä. Toki vapaa-aika ei lisäänny ennen kuin saan kouluhommat pakettiin molempien tutkintojen osalta. 




Tässä kohtaa vuotta täytyy myöntää, että tämä kaikki koronakauheus ei olisi voinut tulla parempaan aikaan (kun kerta oli tullakseen) opintojen ja työn kannalta ja  koirien kanssa treenaamisen näkökulmasta. Toki minulla on koko ajan ollut huono omatunto koirien harrastusten ollessa tauolla, mutta tiedostan kuitenkin etteivät ne mene rikki siitä, että eivät pääse nyt hetkeen viikottaisiin yhteistreeneihin. Toisaalta nyös korona on pakottanut harrastukset välillä tauolle, joten senkään vuoksi ei aina olisi treenaus onnistunut. Onneksi koirillani riittää vielä ns. harrastus-ikää eikä minun tarvitse miettiä onko minulla treenikavereita saati treenikuntoisia koiria, jos vaikka tämä treenitauko venähtää vielä tätä vuotta pidemmäksi. Pumi vain paranee vanhetessaan.

Loppuun muutama kuva kolme vuotta marraskuun alussa täyttäneestä Pulmusta. Sanat eivät riitä kuvailemaan tuota otusta ja sen pöhköyttä, mutta ehkä kuvat puhuvat puolesta. Pulmu on 13,5 kg täynnä hännän heilutusta ja hyvää mieltä.








 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos käynnistä! Jätäthän jälkesi.